HILJAINEN ON KYLÄTIE .

Kun katselen kaupunkeja, varsinkin valtaisia miljoonien ihmisten koteja.

Huh huh, mitenkä sitä pystyis asumaan tollaisessa tornitalossa.

Mitähän näkymiä olis tuolta ylimmästä kerroksesta ??

Näkyisikö metsää, jokia, järviä, jopa merta.............tuskimpa vain.
Autojonot liikkuisivat monien kaistojen muodostelmassa......kulkeutuisiko moottorin savut ja bensat krääsät tuonne ylös ????

Näkyisikö näistä taloista paremmin, kun ovat korkeita.
Eikö korkealta näy vaikka mitä !!! 

Kulkevatko tiellä tuhansia autoja, kuinka monta kaistaa on tiessä ?
Pääseekö jalankulkija turvallisesti ylittämään tien ?

Minkälaiset jonot ovat kauppojen kassoilla, kun työn lopetettua ihmiset rynnistävät ruokaostoksille.

Kuinka kauan menee aikaa, kun olisin  kotona työpäivän jälkeen ?

Tunnenko naapurini , sanonko hänelle mitään, kun joskus hän osuu samaan aikaan hissille ?

Puhuisiko hän minulle, vai katsoisiko vaivaantuneena varpaihinsa ?

 

Tätä mietin, kun äsken mua lapsetti niin, että menin lasten altaaseen vilvoittelemaan väsyneitä jalkojani.

Kukahan näki...........katsoiko naapuri ajatellen minun tulleen höpöröksi ??!!!

Ajoiko autot vain ohi katsomati meidän pihaan !??

Siellä ei silloin sattunut menemään kuin yksi auto, joka kaikenlisäksi otti meidän Rufuksen kyytiinsä.

Ilmainen taxi vei koiran kakkos kotiin.

Meidän tiellä mennään näin........tosin auton tullessa pitää mennä sivuun, mutta autokin hiljentää.

Meidän tiessä ei ole kuin yksi kaista.

Eikä pahemmin bensakrääsät häiritse meidän nenäämme.
Suu/nenäsuojia ei tarvitse saastuneen ilmanalan takia...onneksi !

Tää on vapautta meille vanhuksille kuin lastenlapsille, ja ennenkaikkea meidän koirallemme.

Isäntä rakastaa tätä vapautta.....haluaa istuttaa puun minne pihalle sopii...........tai kaataa liian isot puut pois !!!

Eikä tarvitse rakentaa aitaa, ettei lastenlasten jalkapallopelissä pallo vain menisi naapurin pihalle.

Rufus  nauttii, kun saa istua ja katsella tietä  molempiin suuntiin ja vahtia tuleeko kummastakaan autoja, polkupyöriä, kävelijöitä, jotka rapsuttavat tai silittävät sitä.

Meidän postipoika nousee joskus jopa autosta pois, ja antaa muutaman rapsutuksen Rufukselle.

Siitä hyötyy kummatkin, postipoika saa ojentaa jalkojaan ja selkää, ja meidän koira saa huomiota.


Emme silti asu missään korvessa, mutta emme asuisi  keskustassa, puhumattakaan kaupunkikeskustassa.

En asuisi näissäkään taloissa, vaikka kuva on otettu synnyin kaupungissani.


 

Enkä rakasta näitä suuria kauppakeskuksia.

Kuinka onnellinen olen, että nämä lapsukaiset saavat käyskennellä vapaassa luonnossa haistellen pensselikukkien tuoksuja.

 










 Saadan omasta maasta puhtaat mansikat.

Saa omat mustikat lähimetsistä.

Saamme kuunnella kosken solinaa, kuinka kiva on lasten hyppiä kivillä ja välillä liottaa varpaitansa vedessä.

Joskus metsän pikkueläimet käyvät tervehtimässä pihassamme meitä. Talvella linnut koputtelevat ikkunalaudalla, jos jyvät ovat loppuneet lintulaudalta.


Näin me nautimme ja ihastelemme luontoa, niin kauan kuin pystymme asustelemaan tässä kodissamme.

Onneksi emme huomisesta tiedä mitään mitä se tuo tullessaan ??

Nautitaan tästä hetkestä, ollaan tyytyväisiä missä asummekaan.
Jokainen päivä on lahja meille kaikille, on naurun aika, mutta on myös kyynelten aika.
Se kuuluu meidän jokaisen elämään, sen takia se on niin rikasta.