Seuraajat

perjantai 15. tammikuuta 2021

KUN TARPEEKSI LÄMMITTÄÄ.

 


Täällä on ollut parina päivänä melko kylmää, -23, tosin ei niin kylmää kuin pohjoisessa.

Mutta ihan tarpeeksi on tämäkin. Ulos en pistä nenääni kovin helpolla.

Koirakin käy pikaisesti, ja heti tulee häntä hulmuten oven taakse haukahtamaan......sisälle.

Rufuksella on paksu turkki silti näyttää siltä ettei sekään tarkene olla pihalla.


Isäntä meillä on pitänyt puuhellassa valkiaa, sekä pannuhuoneen kattilassa isoa valkiaa.

Meillä otetaan maalämpöpumppu tolloin pois, säästyy sähköä.......hm hm vähäsen.

Puita on kyllä aikamoiset kasat, kelpaa niitä poltella.




Tämä kuva ei ole tämän hetkinen, tuolla takana pilkottaa puulato, ja kotona on myös puulato.

Tässä meillä kotona on myös puiden käsivarasto, eipä tartte hakea traktorilla !!!

Onneksi käsivarastoa on vielä jäljellä.


Mua alkoi tuossa lehden luvussa niin silmiä kirvelee, pakko oli mennä laittamaan tipat.

Ajattelin mennä oikein sänkyyn, otin käsipainot käteeni ja jumppailin noita molempia 

olkapäitäni. Ovat taas olleet niin jäykkiä, ettei mikään kiertoliike oikein onnistu.

Koira tuli viereeni ja minä vedin peiton kaulaani asti.

Kyllä olin vähällä torkahtaa, olis muuten ollut ekat päiväunet näin ns. terveenä.

Muistan kun äiti ja isä ottivat aina päivätirsat, ja mua nuorta tyttöä ärsytti, kun koko talo oli

niin hiljainen.

No ei se kyllä meluinen ollut normiaikanakaan, kun minä olin ainut joka kotona asui.

Olis kyllä toi päivälepo varmasti tehnyt hyvää..........vai olisko............tiedä häntä ??? kun en

saanut unenpäästä kiinni.......onneksi. Olis vain yöunet olleet ihan sekaisin.

Ihmettelin että mitenkäs mua noin nukutti ????

Selvis syy, isäntä oli käynyt laittamassa patterin auki, meillä kun se on kiinni. Tykätään molemmat

nukkua yön 19 asteessa.

Lämpö se kummasti väsytti, pitäiskö tota kokeilla yölläkin, jos vaikka nukkuis paremmin ???

Meidän vanha tuttavamummu totes kerran kun hältä kysyttiin: nukuitko.....en mä vain 

lepuutin silmiäni.

Niin minäkin lepuutin silmiäni, nyt olen täällä koneellani naputtelemassa teille

niitä näitä !!




Terveisiä täältä kylmästä, eikun oikein lämpöisestä !!!! Kummaltako puolelta sitä lasia kattoo :) :)


perjantai 8. tammikuuta 2021

NÄI SITÄ MENNÄÄN VUOTTA 2021 !!!

 



Hupsis kun on mennyt tätä vuotta jo kahdeksan päivää.

Olen ihan sekaisin näitten pyhien takia.

Keskiviikkona kysyin isännältä: onko huomenna maanantai ??? Hän tuumasi ettei lähelläkkään !!!

Torstaina kysyin onko perjantai, ihmettelin miksei roskisryykkäri oo käynyt ???

Tänään eli perjantaina selvis ettei ryykkäri  voinut eilen käydä kun nyt vasta on perjantai,,,,,,,

Pysyispä ensi viikon seijjarilla näistä päivistä.


Olen ollut innokkaasti tuolla askarteluhuoneessani.






Tämmöisen sivun taiteilin Korona vuodesta 2020.

Oikealla korona lentää ylös karataakseen maapallolta taivaan tuuliiin......

................eipä se niin mennyt ...........vaan tuli myrskyn lailla päälle, heiluttaen laivaamme.


Vähän talvista maisemaa. Menimme Seinäjoen Silmäasemalle, olin siellä silmälääkärissä.

Huonontuneen näköni takia. Vasemmalla silmällä en nähnyt kuin harmaata, selvää kuvaa ei tullut.







Tämmöset lasit tuli hommattua. Kyllä valkeni kummasti näkötarkkuus.
Vasemmassa silmässä todettiin kaihi, joka tällä hetkellä korjaantuu linssien vahvuudella.
Lääkäri totesi et jos tästä huononee, niin on leikattava.
Koska pään sisällä oleva systeemi ei pysty tän väkempien linssien erossa mukana.
















Halusin ihan erilaiset lasit, kyllästyttää sama väri. punainen. Nyt otin musta/kulta.


Sukkakudin on eksynyt taas käteeni. Tässä teen pojan tytölle sukat, pojan sukka on valmiina.







Nämä odottavat inspistä työpöydälläni...............mitähän tulee ????







Meillä on jonkin verran lunta, vähäsen pakkasta. Onneksi ei mitään paukkusellaisia.Vain -10-12 ast.

Samalla kun kävimme Seinäjoella, käytiin ruokakaupassa Prismassa.

Oli aika paljon väkeä, onneksi monilla oli maski.

Ostimme kalatiskiltä lohta, se filedoitiin .

Kotona isäntä innostui keittämään kalakeittoa.

Te ette voi uskoa, minä en ole koskaan tehnyt kalakeittoa.

Vaikka me tykättiin kumpikin, mutta meidän pojat eivät. Jotenka sitä ei silloin tullut tehtyä.

Nyt sitten aikuisina kaikki syövät sekä lastenlapset. 

Isäntä teki tosi hyvän keiton, nam naimiskis.