Lukijat
maanantai 20. helmikuuta 2017
SUNNUNTAIPÄIVÄN VIERAILU.
Meidän vierailuinnostus jatkui sunnuntaina.
Oli niin mukava taas jutella oikein ajan kanssa.
Vein ystävälleni tämän kukkakimppu.
Sattui kiva yhdistelmä, toi lila on ystäväni lempiväri, kuten minunkin.
Keltaista ruusuja on ollut meillä kummallikin hääkimppussa.
Mä en tosin silloin häntä vielä tuntenut. Tosin ei mennyt kuin 2-3 kk kun tutustuimme.
Äkkiä silti kaikki lutviutuvat, kun ollaan samalla aaltopituudella.
Meidän lapset ovat olleet mukavia kavereita keskenään.
Tosin tällä hetkellä kaikki asuvat eripuolella Suomea.
Kynttilät olivat mukavia, kun ilta alkoi pimentyä.
Ja olihan näiden lähellä herkkujakin:
Puhumattakaan kahvipöydän antimia.
Nautein näistä monista kynttilöistä edelleenkin, vaikka ollaan näinkin pitkälle tämä kevät.
Meillä eilen satoi silkkaa vettä, ropisi autonlasiin kuin syksyllä.
Näinkin komia kukkakimppu löytyi myös olkkarista.
Lennolin ihana peite ja tyynyt olivat sohvalla, ihastuin näihin.
Peitessä oli vähän bling blingiä, molemmat tykkäämme juuri näistä.
Kauniita Mariskooleja oli keittiön ikkunanlaudalla.
Kiva kello tikitti aikaa, nopsaan se vierähti.Tosin emme vielä moneen tuntiin lähteneet.
Oli paljon asioita joista tuli jutun aihetta.
Keittiön pöydällä oli kiva kynttiläasetelma.
Kyllä me lähdimme ennen puoli yötä, voi isäntäpariskuntaa
kun joutuivat lähteä töihin.
Me eläkeläiset saimme nukkua aamulla niin pitkään kuin vain nukutti.
Eikä se mitään, tänään maanantai iltapäivälle tuli kahvikutsu.
Tuli sellainen yllärikutsu, onneksi meille sopi mennä.
Iltapäiväkahvit juotiin tässä lähellä.
Oli tätäkin ystäväpariskuntaa kiva nähdä.
He kävivät täällä vanhassa kodissaan, jotenka näimme heidät pikapikaa.
Ensi kesänä aiomme käydä heidän luonaan oikein asuntovaunulla.
Tässä teille tarjottavaa alkavalle viikolle.
Meillä oli piha aivan hirveän liukas, jotenka en uskaltanut lähteä
lenkille.
Jospa tulis lunta lisää, niin pääsis kävelemään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Meillä oli eilen ulkoilupäivä sydänkerholaisten kanssa. Enemmän kuitenkin syötiin kuin liikuttiin. Ulkona kyllä oltiin.Minä kokeilin lumikenkäkävelyä. Se kävi liikunnasta. Ihmettelin aamulla,miksi jalat on kipeät,muistin,että kenkäilyssä pitää nostella jalkoja.
VastaaPoistaAivan ihanat tyynyt ja huopa ❤️
VastaaPoistaMukavaa tiistaita Tuija!
Kiitos vierailustanne! :)Pitkästä aikaa voitte hurruutella Lapin portillekin asuntovaunun kera ( pihaan sopii parkkeerata) tai ilman( mökissä tilaa asua)ja siitä on näppärä päivittäin käydä vaikka missä tai uida ja olla vaan!!
VastaaPoistaAivan ihanat tyynyt ja huopa noista kynttilän loisteista tykkään itsekkin.mutta mukava oli katsella blokiasi taaksepäin sieltähän tuli vastaan tuttu miesporukka laulamassa siinä ei tarvi äänentoistoja hyvät on miesäänet.Siunausta viikkoon(:
VastaaPoistaAivan ihanat tyynyt ja huopa noista kynttilän loisteista tykkään itsekkin.mutta mukava oli katsella blokiasi taaksepäin sieltähän tuli vastaan tuttu miesporukka laulamassa siinä ei tarvi äänentoistoja hyvät on miesäänet.Siunausta viikkoon(:
VastaaPoista