Istun hiljaisuudessa, isäntä nukkuu ja koira meni ammansa kanssa mökille.
Kävimme katsomassa kesäteatterissa näytelmän.
Se oli tosiaan sodan aikaisesta elämästä kerrottu/näytelty.
Vähän oli haikeutta, mutta myös nauraa sai, mutta ei kuitenkaan mikään naurufarssi ollut.
Monet varmasti ovat paljon lukeneet Suomen sodasta, tietää ettei silloin helppoa ollut äideillä ja lapsilla kotona, puhumattakaan isistä tai veljistä ja yleensä miehistä jotka sotaan joutuivat.
Minä itse en ole sodan aikana syntynyt, enkä sitä aikaa ole elänyt, mutta olen katsellut dokumentteja ja lukenut paljon kirjoja sodasta, talvi sekä jatko.
Isänikin oli siellä melkein viisi vuotta, no olihan siinä välissä välirauha.
Nämä kuvat ovat talvisodasta.
Nämä kuvat ovat jatkosodasta.
Äitini ja isäni menivät naimisiin 1939 eikä kauaa mennyt kun isän piti lähteä sotaan.
Itseäni kun ajattelen tuossa tilanteessa, olisi se ollut tosi pelottavaa jäädä yksin ja ei koskaan tiennyt selviäisikö mieheni.
Marssiikohan tässä isäni, kenties. ???
 |
| siinä sen ajan päämiehet. |
Näin isäni johti joukkoansa, varmasti meni itsekin myös tuonne kuoppiin osoittaen pyssyllä sinne jonnekin vihollisen puolelle. |
| Näissä ampuhaudoissa ja poteroissa saivat suomen miehet kulkea ja tähystää....ampua. |
 |
| Eikä ne pommit mitään hyvää jälkeä jättänyt. |
Näitä muistoja tuo näytelmä minussa synnytti.
Jotenkin sota oli minua lähellä vaikka niin kaukana.
Olen elänyt sota-ajan lukemalla ja kuuntelemalla isäni sekä muiden sukulaisten suusta kerrottavan.
Mutta lapsuuttani ei varjostanut ollenkaan mikään sotapelko, kaikki oli hyvin. En osannut pelätä sodan alkamista, kun mikään ei siihen viitannut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi !