Seuraajat

torstai 29. joulukuuta 2016

PIAN VAIHTUU VUOSI 2016 VUOTEEN 2017.






Niin se vuosi pian vaihtuu vuodeksi 2017 !!!!

Milläs sitä taas osaa kirjoittaa tuon uuden luvun.

Tekis jo mieli viedä jouluhärpäkkeitä pois, mutta annetaan
olla vielä tän viikon loppuun asti.
Ensi viikolla voi ainakin ton vitriinin tyhjätä, pyyhkiä pölyt
ja miettiä mitä panisin sinne.

Sitä vois vaikka somistaa eri tavaroilla.........osaankohan ???

Kun ajoissa koristelee, niin joulun jälkeen tuntuu että äkkiä pois..............onhan niitä jo kateltu.

Kynttilöitä ja muita valoja en aio vielä viedä pois.

Rufus innostui taas  eilen repelemään omia lelujaan.
Nyt vuorossa oli nalle, joka kumman kauan on saanut olla melko ehjänä.





Lattialla on melkoinen kasa nallen sisuskaluja, taitaa olla jääkarhun, kun kaikki ovat valkoista.





Ei muuta kuin lisää, heijastin liivi päällä, kun on mentävä vielä pissillä käymään ulkona.





Siinäpä on tämän nallen tarina lopussa...........roskiin joutaa
loput menemään.

.

Hampaan  koloon tais jäädä jotakin..........missä hammas-
tikku, että sais loputkin suusta pois.




Niin vain tämäkin vuosi on kohta lusittu.


Muistanko mitä kaikkea vuodessa on ollut.

On ollut iloa, sekä suruakin, mutta onneksi elämään kuuluu
nämä molemmat asiat ja siltä välistä myöskin.

Maailmalla on tapahtunut monenmoista.............maajäristyksiä, isoja tulvia, Britannian EU-juttu, Usan presidentti vaalit, Syyrian sota, pakolaistulvat, naapurimaamme erilaiset uhkailut, suuria maastopaloja, monenmoista kärsimystä ihmisillä monet johtuen näistä edellämainituista asioista.

Omassa rakkaassa Suomen maassa olemme saaneet olla
suht rauhassa.
Uutisia ja lehtiä seuraa, niin paljon on täälläkin tapahtunut.
Kolareita, huumeiden lisääntyminen, kieroilut eri asioissa, turhia kuolemia/itsemurhat, näitä olisi vaikka kuinka paljon.

Kun vertaan näitä asioita esim. Syyrian sotaan, on nämä Suomen asiat silti älyttömän pieniä.

Mutta kuitenkin ne koskettavat yksilö ihmistä. Onneksi meillä on hyvin sosiaaliset avut, sairaala-asiat, on ruokaa, vaikka 
noita ruokajonoja on vähän joka puolella.
On asuntoja, vaatteita, lämmintä, puhdasta vettä, lääkkeitä.





Me, minä ja mieheni olemme onnellisia, kun vielä jaksamme asustella omassa talossa maaseudun rauhassa.
Pystymme kumpikin ajamaan autoa, sitä ilman olisi täältä hankala hoitaa asioita jotka ovat 30 km päässä.

Meillä on ollut ruokaa joka päivälle, vaatteita, kotona on lämmintä, sähköt pelaavat, vesi tulee ja menee.

Ei kaikkia tajua edes luetella, kun monet asiat ovat jokapäiväisiä, ei niihin kiinnitä huomiota.
Jos sähköt menis, kyllä vain se haittais paljon elämää, jonkin aikaa sitä kestäis, vai kestäiskö pitempäänkin jos vain olis pakko.





Olishan sitä kiva saada uudemman auton, haluais matkustaa
etelään näin talvisin.............




Mutta kiva on lähteä reissuun, kun on säästänyt tarpeeksi euroja, tuntuu että on lomansa ansainnut !!!






Kun täällä Suomessa ollaan, olis tietenkin kiva saada lunta enemmän.
Sitä voi kyllä jo loppuviikosta sataakin, mutta muutama talvi on ollut tosi lumetonta.
Nautitaan kun lunta tulee, eikä marista..............loppuis jo toi lumen tulo, aina saa lakaista rappusia, luotava lunta pihasta!

Koskahan sitä olis kohdallaan ton lumen kanssa ???








Kesällä taas............koska toi sade loppuu............huh, huh kun on kuumaa, ei tässä säässä jaksa tehdä mitään !!!!
Ruohokin ihan kellastuu........kun ei tule sadetta........ja taas sama kierros alkaa............koska loppuu ??? .........taasko
on noin lämmin ????











Itse henkilökohtaisesti olen sairastellut taas tänä vuonna melkoisesti. Ennenkaikkea vasemman lonkan kohdalta.
Loppuvuodesta sen leikkaus, siitä toipumista on tähän päivään asti riittänyt.........jatkuen ens vuonnakin.
Olen onneksi päässyt kävelemään ilman rollaattoria, jalka toimii minusta melko hyvin, mitä nyt leikattu selkä sekä jalka oireilee enemmän tai vähemmän.

Vaikka minulle on tehty useita isoja leikkauksia, joista osaksi jäänyt oireita, mutta olen onnellinen kun voin olla kotona, tehdä sen mitä jaksan ja loput siirtää hamaan tulevaisuuteen.

Kädet ja jalat toimivat, ajatus toimii, vaikka leikkauksen jälkeen on pään sisälle jäänyt myös vamma, pärjään silti
sen kanssa hyvin !!!!! 
Ole oppinut elämään näiden puutteiden kanssa, en muista enää mitä oli silloin kun oli kaikki paikat kunnossa.

Olen onnellinen kun saan olla eläkkeellä, vaikka eläkkeeni onkin pieni, pärjätään, kun ei kaikkea osta mitä tekee mieli.

Saan tehdä käsitöitä, askarrella kortteja............





Osaan tehdä ruokaa, jopa vielä leipoa, vaikka tosi harvoin
tuo ihme tapahtuu :) :)







Kyllä vain nämä olen omin kätösin tehnyt !!!!!

Pystyn siivoamaan normi viikkosiivouksen, ikkunoiden pesu ei onnistu, onneksi mieheni hoitaa sen asian.




Minulle on suotu neljä ihanaa lastenlasta...........




Voi kun näitä ilonaiheita on paljon, paljon, ei riitä sanat kertomaan, eivätkö mahdu kaikki syliini.
Elämä kokonaisuudessaan on kiitoksen ja onnellisuuden
ketju. Elämään kuuluu kaikenmoista asiaa.
Vaikka ei aina ymmärrä miksi, mitä varten-kysymyksiä
on elämässä???

Kun on tummia pilviä, kajastaa kuitenkin valo sieltä 
jostakin raosta. Hetken päästä se suorastaan loistaa !!!




On minulla nytkin iloa rinnassani, kuuseni alkoi tehdä uusia 
silmuja, maltanko heittää sitä hetkeen pihalle ???





Kevättä kohden ollaan menossa !!!

Uuden vuoden aaton vietämme ystäväpariskunnan
kanssa meillä täällä kotona.
Nautimme toistemme seurasta, naapureiden raketeista :) :)
Emme me vanhat niitä enää osta, saavat nuoremmat paukutella, koiran pidämme visusti sisällä, musiikki soimaan
melkoisella voluumilla, sen karvakorvat eivät kestä noita
paukutteluja.

Näin tämän vuoden postaus, ehkä viimeinen.

Toivotan teille kaikille rakkaille lukijoilleni;
HYVÄÄ  JA  SIUNAUSRIKASTA  UUTTA VUOTTA 2017 !!





Siinä teille kunnon pamahdus aaton kunniaksi.

11 kommenttia:

  1. Onpa tähän vuoteen todellakin mahtunut kaikenlaista, niin koko maailmaa ajatellen, kuin sinunkin elämässäsi. Olet positiivinen ihminen, lonkan kipuilusta huolimatta. Kirjoituksestasi huokuu kiitollisuus niistä asioista, jotka ovat hyvin. Siunausta sinunkin tulevaan vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Kiva kokoelmapostaus vuodestasi, josta huokuu kiitollisuus.Oikein hyvää loppuvuotta ja tulevaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus, josta jäi positiivinen mieli, kaikenlaista on tapahtunut, mutta löydät hyvät asiat päällimmäisiksi.
    Mukavaa alkavaa vuotta sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  4. Sinulla on ollut tapahtumarikas vuosi, ihanaa loppuvuotta ja onnellista uutta vuotta 2017 :)

    VastaaPoista
  5. Kaikesta huolimatta jaksat olla positiivinen ja iloinen monesta asiasta. Postauksesi sai minutkin hyvälle mielelle, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  6. Oikein hyvää ja antoissa uutta vuotta 2017! <3

    VastaaPoista
  7. Oikein rauhallista uutta vuotta sinne!!!
    Täältä eilen lähti jo kaikki joulu härpäkkeet pois :)

    VastaaPoista
  8. Olipas hieno postaus <3 Ja kaikesta osaat löytää valoisan puolen, pidän siitä!
    Voimia ja kaikkea hyvää tulevaan vuoteen <3

    VastaaPoista
  9. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle Tuija *♥*

    VastaaPoista
  10. Elämän onnet löytyy pienistä arkisista asioista!! Hyvää uutta vuotta 2017 <3 Liisa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !