Lukijat

lauantai 9. kesäkuuta 2018

KYLLÄ SE VIERASLAJI ON MYÖS KAUNIS.








Paljon kirjoitellaan, että lupiini pitäisi hävittää teiden varrelta.

En tiedä miksi se on ns. vieraslajike.
Ikäni muistan niitä nähneeni, muistan lapsena että meillä oli 
jopa kukkapenkissä.






Meillä on jokirannassa sekä tien varrella.
Ne ovat kauniita, mutta syksymmällä kun niihin tulee hometta,
ei ne niin kauniita enää ole.
Onneksi isäntä niittää ne pois.







Meidän joessa ei ole kuin kiviä. Niin kuivaa on ollut, ettei 
tuota joeksi voi sanoa, kun vettä on niukanlaisesti.










Jokirannan pellosta löysin tämän kadonneen kukan.
Tuo on ollut kukkapenkissä aikoinaan. Kyllästyin kun se oli niin kova 
leviämään, heitin juurakot pellolle.
No sieltähän se sitkeänä sissinä noussut !!








Hain eilen kukkakimpun myös tänne sisälle.






Vähän lähikuvaa, meillä ei lupiini aivan täydessä kukassa ole.
Ihanaa toi valkoinen, luonnon omaa harsokukkaa.








Leinikki on myös vielä kukassa, vähäsen hempeyttä mukaan.











Olkoompa kuinka väärä laji levinnyt meille, tykkään silti ihan
mahdottomasti.
Eipä tarvitse ostaa kukkakaupasta kukkia tähän aikaan.






Kielot ovat olleet tosi paljon kukassa.
Olen jo tuonut kahtena päivänä kimpun myös sisälle.
Niissä on hyvä tuoksu. 
Valitettavasti en vain muistanut ottaa kuvaa.

Tässä maljakossa alkaa jo kielot olla nuutuneita,
mutta nappaan silti kuvan.













Nelma lähetti meille terveisiä Napapiiriltä.
Tänään on jo Norjan vuoristossa. On eilen juossut innoissaan,
että nukkui kuin pikku possu  vaunussa.
Siis ei ongelmaa, vaikka ei omaa "petiä" ollut mukana.












Saniaisten takaa häämöttää kivijoki :) :)

13 kommenttia:

  1. Minulla kasvaa lupiini ihan kukkapenkissä, ollut monta vuotta samalla paikalla eikä ole tehnyt poikasia. Katkon kukkavarret heti pois kun kukinta on ohi. Olen kasvattanut erivärisiä lupiineita siemenistä: keltaisia ja komeita sekoitusvärejä, keltaiset hävisi nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Tähän on ihan pakko sanoa, että minulla kasvaa lupiinia kukkapenkissä. Se ei ole levinnyt mitenkään hullunlailla, mutta olen tainnut aika ajoin katkoa siitä kukkineet kukat ennekuin ehti siemenet tulla. Ja onhan mulla oikein puutarhalta ostettu lupiini, joka ei leviäkään samoin kuin tienvarsilla, vaikka pientä leviämistä saisikin olla. Jos joku kauhea villiintyminen yht'äkkiä riistäytyisi käsistä, luulen, että pistolapiolla saisi juurakot nujerrettua. Toistaseksi en halua. Tunnustuksen paikka: pidän lupiinista. Kuten sun "luonnonharsokukasta" koiranputkesta.

    Teidän joki on satumaisen kaunis. Siellä rannalla varmasti viihtyy veden solinaa kuunnellen. Tuo ruiskaunokin näköinen kukka taitaa olla sellainen, mistä moni ei pidä. Tänä vuonna se on alkanut miellyttää minun silmääni.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tykkään lupiineista ja niitä kasvaa täällä ympäristössä aika paljon...ei kuitenkaan kukkapenkissä. Joskus otan myös maljakkoon, mutta harmi kun menevät aika äkkiä huonoiksi... Meidän joki on myös tosi matalana ja tosi sotkuinen kun talvella myrsky ja lumi kaatoivat siihen puita...isäntä on saanut suurimman osan pois, mutta risuja ja roskaa on vielä.

    VastaaPoista
  4. Joskus tulee mentyä 'merta edemmäs kalaan'. Toin Mustilasta Karhujuuren siemeniä ja kukinto on samanlainen kuin koiranputkessa, lehdet vain tillimäiset.

    VastaaPoista
  5. Minä rakastan lupiineja. Lupiini pysyy aisoissa kun niittää kukkimisen jälkeen ettei anna siementää. Myytävät siemenet on toista lupiinia, mutta leviää sekin.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihania kukkakuvia.Kyllä lupiinit on kauniita.Kaikki luonnonkukat on niin upeita.Hyvää kesää.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kuvia. Minua eivät lupiinit haittaa. Ihania kimppuja syntyy tähän aikaan, kun vähän silmäilee ympärilleen. Ei ole pakko mennä kukkakauppaan, ellei välttämättä halua.
    Tuo joki on hauskan näköinen, vaikkei siinä vettä paljoa olekaan.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Minäkin tykkään lupiineista ja niitä kasvaa ihan tässä meidänkin kodin lähellä. Kun tästä taudista kunnolla tokenen niin käyn kyllä kimpun meillekin keräämässä.

    VastaaPoista
  9. Nättejä kimppuja lupiineista saa..valkoinen ja vaaleanpunainen on minun suosikkeja. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle

    VastaaPoista
  10. Siksihän lupiini on vieraslaji, että kukkapenkeistä se on luontoon levinnyt. Mutta mä en myöskään ymmärrä, miksi siitä pitäisi päästä eroon. Mieluimmin minä katselen lupiineja tulvillaan olevia tien pientareita kuin heinää rehottavia tien pientareita!

    VastaaPoista
  11. Minä oikein vasiten ostin puutarhalta vaalenpunaisen lupiinin ja istutin sen paraatipaikalle. Komea on! Joka kesä haen tienvarresta ison tonkallisen lupininkukkia ja laitan terassille. On se vaan kaunis kukkanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti vielä sanoa, että nyt mulla on tarassilla ämpärillinen koiranputkea täydessä kukassa. Ihan kuin morsiushuntu!

      Poista
  12. Lupiini kuuluu mun lemppareihin, vaikka moni sitä inhoaakin. Erityisesti tummansiniset "lupiinimeret" teiden varsilla on tosi, tosi kauniita. Maljakossa ne lakastuu harmillisen nopeasti, eikä ainakaan meidän pihalla ole suostuneet kasvamaan, vaikka olen useamman kerran yrittänyt. Taitavat haluta itse päättää, minne levittäytyvät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !