Lukijat

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

MONENMOISTA TAVARAA SEKÄ VADELMIA !!!






Jatketaan taas askartelutarvikkeilla.
Mitä tarvitaan kun teen itse kortteja. Tässä muutama postaus ennemmin kirjoittelin jo aiheesta; erilaisia välineitä.

Vielä on kuvattavaa, aletaan hommiin ja kuvia tulee tässä:

 Erilaisia mustetyynyjä, yleensä käytän näitä esim. taustan tekimiseen, ja myös leimasimen painamiseen, jos en halua mustalla tai ruskealla ääriviivoja kuvaan.












Näitä käytän leiman painamiseen:





 Versafine puuväreille+vesisivellin. Memento; kun väritän tusseille.



Taustan värjäyksiä teen näillä eniten, ylin kuvan musteet.


 Minulla on ns. sormustin jossa on vaahtomuovinen pää, jolla otan väriä noista musteista. Tuo isompi on laajempien alueiden levittämiseen tarkoitettu.



















Nämä ovat glitterliimaa, tulee kimalletta mm. kukkiin. 




lähikuva kimalteesta.






















 Kukissa on glitteriä, ei oikein hyvin näy kuvassa, tässä on myöskin koristenauhaa jossa kimalletta valmiina.


















Näillä teen ns. helmiä koristeisiin tai kuvaan yleensä.












 Näissä laatikoissa on ns. puolihelmiä, nämä liimataan kiinni.






























Tässä käytetty tuota ainetta joka on pulloissa.






















Tässä valkoiset sekä siniset  ovat puolihelmiä, kiekurassa näkyy glitteriä.














Käytän myös vanhoja nappeja tai neppareita kortteihin.
Nämä rasiat ovat äitini peruja, muistan jo lapsuudessani että nämä olivat äidin nappiloorassa.














Chalks värejä käytän esim. stanssatun kuvion reunoihin.
Alimmassa näkyy vähän kimalletta, jota voi vaikka laittaa väritetyn kuvan päälle.
















 Nämä palikat ovat tärkeitä, kun leimasin on kumia, niin se pannaan tuohon palikkaan kiinni ja tuputetaan muste.
On helpompi painaa kuva paperille, kun se pysyy palikassa kiinni, niin tulee tasainen jälki.















Valmiiksi painettu muutama kuva. Odottavat väritystä.








Lopuksi tämän hetken satonäkymää........













Ajattelin  että ne ovat tässä, kun sain puhdistettua vadelmat sekä mansikat.
Niin taas tuotiin pöydälle sangollinen vadelmia, huh, huh !!!

Eihän mun kuuluisi sanoa noin, vaan hän joka noukki ne minulle.












Isäntä on tällä hetkellä mustiamarjoja poimimassa.

Huomenna alkaa mehustusrumpa,,,,,huoooooh  !!!!!!!!!!!!!!!!

6 kommenttia:

  1. Tärkeitä tarvikkeita askarteluun, niistä näyttää syntyvän kauniita kortteja♥
    Onpa mahtava määrä herkullisia vadelmia, nam♥

    VastaaPoista
  2. Tytär olisi kateellinen noista korttitarvikkeista. Vatut on meilläkin noukittu mutta mustien mehustusta odottelen vielä. Ehkä pullojen pesua seuraavaksi.

    VastaaPoista
  3. Kiva nähä, mitä muut käyttää askarteluissa. Ite kun tulee vähemmän tehtyä, niin ei aina kaikesta ees tiiä.
    Kauniita nuo yksityiskohdat noissa kukkakorteissa.

    VastaaPoista
  4. Onpas monenlaisia tarvikkeita ja hienoja kortteja olet tehnytkin.

    VastaaPoista
  5. Sen verran olen perillä korttiaskartelusta että kaikki oli tuttuja tarvikkeita. Kauniita kortteja kaikki.
    Huoh... sanopas muuta... kuitenkin mukavaa ja terveellistä vaihtelua ruoka- & kahvipöytään talveksi.

    VastaaPoista
  6. Huokasen täällä, miten paljon sinulla onkin noita putelleja =pulloja, ja puolihelmiä....ei mulla vaan tuota määrää. Kiva kattella mitä muilla askartelijoilla on.
    Ja mikä vadelmamäärä, mulla vaan vähän mutta ne riittää. Paikka olisi mutta kun jo auton ajoin metsätiellä kiveen, niin annanpa olla:-(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !