Lukijat
tiistai 12. heinäkuuta 2016
KESÄN VAI TALVEN LINTUSET !!!
Vettä lotisee kenkien alla, maa on märkää, ja taivas on täynnä mustia pilviä.
Tämä kaikki tietää vesisadetta...........viime yöllä on alkanut ja jatkuu.
Säätiedotusta kun lukee, niin eipä näytä sade vielä loppuvan.
Mansikat tahtovat homehtua aivan käsiin, niitä ei muutenkaan tule kovin runsaasti.
Onneksi olin nuuka......siis varmuuden vuoksi :)..............mulla on muutamia pussukoita pakkasessa viime vuotisia.
Eilen saimme kolme pussukkaa pakkaseen, olen tehnyt yhden mansikkakakun, ja parina aamuna ollaan syöty puuron kanssa.
Lintusia on lentänyt pihalla, ja kovasti poikaset ovat jo kasvaneet.
Nämä seuraavat linnut eivät lennä, mutta silmät saavat ihailla niitä.
Tämä joutsen pariskunta istuskelee meidän olkkarin pöydällä.
Sain sen työkaveriltani, kun täytin 50 vuotta.
Huh huh siitäkin on jo pitkä aika.
Tämänkin olen saanut lahjaksi, se koristaa kirjahyllyssä ja katselee meitä, kun istumme olkkarissa.
Tämä lintu on myös katselemassa meitä olkkarissa.
Tässä on myös muistoja..............isännän lahja minulle jonkun vuoden syntymäpäivän johdosta.
Tämä joutsenpari muistuttaa minua hyvästä ystävästämme joka on nukkunut pois keskeltämme, muutamia vuosia sitten.
Näitä joutsenia katselen, muistan hänen hymynsä, puheensa, ja mikä yhteys jatkuu hänen perheensä kautta edelleen.
Nämä lintuset sopivat keltaiseen ananaskukan kanssa yhteen.
Matkamuistojen albumissa lentelevät nämäkin joutsenet.
Silloin olin naisporukassa matkoilla, kuinka hauskaa meillä oli, puhe pulppusi ja nauru raikui.
Tosin näistä yksi pikku joutsen katkaisi kaulansa, kun minun huonot sormeni eivät osanneet pitää siitä tarpeeksi lujaa kiinni.
Tämä yksinäinen lintunen on lentänyt meille jostakin, en vain muista mistä, mutta tiesi kuitenkin osoitteen :) :)
Tämä pullukka lintukaveri asustaa meidän yläkertaa. Ressukka saa olla usein yksin, eikä kukaan käy sitä katsomassa.
Siellä se kuitenkin nökötti hyllyn laidalla.
Pulskassa kunnossa näyttää olevan !!!
Nämä ovat rakkauden lintuja.
Näillä oli oma tehtävänsä, vanhemman pojan kihlajaisissa,
seuranaan kaksi pientä punaista sydäntä.
Ne katselivat kunniapaikalta jokaista vierasta, vieraskirjan rinnalla.
Kyllä niillä katsomista olikin, reilusti yli sadan hengen juhlissa.
Tässä aukeaa uusi kukka hortesiaani, on aivan erivärinen, mitä vanhat ovat samassa varressa.
Siinä yksi kukkavarsi jo vähän vanhentunut !!!
Tässä jo näkyy selvästi lakastumisen meininkiä.
Toivottavasti vielä tekee uusia nuppuja, onhan tätä kesää vielä näköpiirissä...............vai onko ??
Ei siellä nytkään mikään kylmä ole, mittari näyttää 22 astetta.
Hyvin tarkenisi istua ja kutoa sukkaa tuolla verannalla.
Mutta siellä voi olla niitä hyttysystäviä jonkin verran ????
Kumpaakohan tekisin.......päiväjumppa vai päiväkahvi.
Voitte hyvin arvailla kumman puoleen minun ajatukseni menevät.
Taitaa tuo mielihalupuoli olla samaa mieltä pääni kanssa :) :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
No kylläpä sinulla on kauniita lintusi paljon Muistoja on kiva säilyttä. Täälläkin on vähä väliä satanut Sinun hortenssi on kaunis
VastaaPoistahieno väri. Kyllä se sade jo saisi riittää joka päivä on meillä satanut
Sinulla on komea lintuparvi. Kesän lämpö on ihanaa vain istuskellakin, ihailla luontoa ympärillä.
VastaaPoistaOnpa sinulla hieno kokoelma lintuja, jotenkin nuo pullukat linnut vetävät puoleensa tällaista pullukkaa :D
VastaaPoistaKyllä se kahvin puoleen kääntyy minulla tämä ilta.
Ihanaa tiistaita!
Täällä Turun puolessa on ollut koko päivän tosi kaunis sää! Kävin päivällä fillarilla kolmella kirpparilla ja lisäksi Prismassa ruokaostoksilla. Illalla aion vielä käydä kävelyretkellä Aurajoen rannalla.
VastaaPoistaKiva kun tulit lukijakseni-nyt ollaakin blogiystäviä.Hieno lintuparvi sinulla.Meillä on tänään vuoroin satanut vuoroin paistanut..se on kesää.
VastaaPoistaOiva Toikan linnut ovat todella upeita taidelasisarjaa. Kiva että keräät.
VastaaPoistaHienoja lintuja sinulla.
VastaaPoistaOnpas sulla useita lintuja! :) On kyllä ollut tosi sateinen Heinäkuu . :( Toivotaan, et saatais aurinkoakin välillä.
VastaaPoista