Lukijat

lauantai 16. heinäkuuta 2016

LAUANTAIPÄIVÄÄ !!





Mitä tänään lauantaina on suunnitelmissa.

Isäntä on Vaasassa ja minun suunnitelmiin kuuluu, että illalla lähdemme naisporukassa Jalasjärven Koskuelle kesäteatteriin.

Tuossa jo mietin mitä pitää panna päälle jos sade uhkaa.
Tosin tällä hetkellä ei näytä että sataisi.

Mutta kun sade on tullut pienestäkin pilvestä, niin kaikkeen on varauduttava.

Onneksi mulla on kunnon sadetakki, ainut huono puoli on että sen pituus on vain polveen asti.

HEUREEKA mä keksin sen, siis älyttömän idean :) :) !!!!

 































Siinä minun sadesuojani. Sadetakki, jossa on huppu, jalkoihin iso säkki, ja niin jalat pysyvät kuivina eikä sadetakki tiputa polvin vettä.

Kerran olin näytöksessä jossa ei ollut katosta, niin kastuin polvista alasasti, kun lyhyt kertakäyttösadetakki tiputti kaiken aikaa vettä.
Lopuksi alkoi hihatkin tiputtaa vettä, niin olin sitten märkä kuin uitettu koira.

Arvatkaa vaan oliko mulla kylmä, ja kotimatkakin kesti puolen tunnin verran. 
Eikä auton lämmitys mitään auttanut, kun kaikki vaatteet oli märkänä.

Kaikenlisäksi näytelmä oli aiheena ihan hauska, mutta yksi ainut näyttelijä pelasti koko näytöksen.

Loput olivat nössöjä, yksikin seisoi kuin olisi rautakangen niellyt, ja puhe oli suoraan luettu lapusta. 
Ilmekään ei muuttunut, jos nyt suoraan sanon, ihan huonot näyttelijälahjat olivat henkilöllä !!!

Arvatkaa vaan kun mua harmitti, hullun touhuja ajaa autolla matkan ja palella koko näytöksen ajan, katsella vielä märkien silmälasien kautta koko näytelmä.

Lasit ovatkin mulla ongelmana jos sataa. Ilman laseja en näe sen vertaakaan.

No toivotaan ettei mun tarttis pukea päälleni tota asua.
Toisaalta......ei ne ihmiset mua huomenna enään näe........., ihmetelköön jälkikäteen...........kukahan se oli jolla oli iso pussi jaloissa ????

Tuo on kyllä niin hyvä idea, jos se nyt vain toimii, tai pääsen sitä kokeilemaan, voivat olla kateellisia :) :)















Vettä on satanut oikein kunnolla, jokin on täys, vaikka kivet näkyvätkin.
Tuossa on koskipaikka, nuo isommat kivet näkyvät siltikin vaikka joki olis vielä täydempi.













Kävelytin taas tuota rollaattoriani tonne mieheni systerin mökille mansikkakakku kahville.













Meidän pihapiiriin kuuluu näitä vanhoja rankennuksi, koska tämä on mieheni kotitila.
Tosin olemme rakentaneet tien toiselle puolelle oman talon, vanha on kuvassa näkyvän riihen takana.












Matkan varrella napattu kuva hienosta kukasta. Hienosti kukkii, vaikka äitienpäivän jälkeen oli pakkasta ja se vei melkein koko kukan, mutta nyt on vironnut taas kukkimaan.















Orvokitkin ovat vielä ihmeen hyvässä kukassa.












Lopeliinissa on kahta eri sinistä, kiva yhdistelmä.

Unohdin ottaa kakusta kuvan, muistin sitten vasta kun se oli meidän mahassa. 
Vadilla oli enään pieni nökäre jäljellä, eikä se ollut kuvauksen arvoinen.

Voi kun olis edes tämä päivä satamati. Saisivat siellä Vaasassa tehtyä lastenlasten leikkimökille katon.

Täällä Pohjanmaalla talkoot ovat kökkä sanalla tunnettu.

Tiistaina isännällä olisi kökkää, pienellä porukalla menevät purkamaan yhtä osaa talosta, joka on homeen vallitsema.

Kummallista, kun noihin taloihin tulee hometta tai sädesientä.

Ovat niinä vuosina rakennettuja, jolloin talo tehtiin tiiviiksi vuoraamalla se muovilla ja ilmastointi reikiä mihinkään suuntaan.

Sitä säästettiin mukamas lämmityskuluissa, ikkunat tiivistettiin kunnolla, ettei sieltäkään tullut yhtään korvaavaa ilmaa joka olisi kiertänyt sisällä.
Sisältä taasen ei päässyt ilmaa ulos, kun oli muovipussitettu sieltäkin puolelta.

 Niinkuin näitte, mä meinaan vuorata jalkani niin.

Mutta jos lämpötila on yli 22 astetta, tuleehan pussin sisälle kosteutta ihostani ja pussin ulkopuolelta sateesta.

Jos istuisin monta tuntia tuossa asussa, olisin aika nihkeä tapaus.

Onneksi on aljettu huomaamaan nuo virheet taloissa.

Kyllä vaan enenen vanhaan talot osattiin rakentaa, vaikka ne sitten talvella olivat melko kylmiä. Johtuen varmasti lämmitystavasta, tai ehkä siitäkin ettei puita maltettu laittaa tarpeeksi pönttöuuniin.













Siinä sitä vanhaa rakennustyyliä, kuten huomaatte kivijalan luukut, meillä ne ovat rönkkeleitä. Sieltä sitä kiertävää ilmaa tuli.










Tässä vanha talo peruskorjattu ja ne rönkkelit näky olevan tallessa.
Kaunista jälkeä on syntynyt.
Talvisin noita rönkkeleitä suljettiin puuluukulla, kun tuli liian kylmää ilmaa, mutta heti keväällä aukaistiin.











Peruskorjattu talo tämäkin.

Nämä kuvat ovat synnyin-kotikaupungista Porista.










Siinä lisää kunnostettuja vanhoja taloja, rönkkelit näkyvissä :)

Tämän kadun nimilaatta:

 Pori on ollut monikielinen, luulisin....ton kilven ilmaisun takia,
venäjä, suomi, ruotsi. 
Minun aikani puhuttiin suomenkieltä, mutta monessa asioissa  on ruotsinkieleen viittaavia sanoja. 

Tässä muutamia sanoja, porinmurre, suomi, ruotsi- järjestys:

aaninki-aavistus-en aning
asteklasi-lämpömittari-glas
ehtoo-iltaa-afton
ekta-aito-äkta
faartti-vauhti-fart
fiini-hieno-fin
finkerpori-sormustin-fingerborg

Näitä nykyään ei niin paljon kuule, mutta äitini ja isäni käyttivät vielä useita noista sanoista.
Joita minäkin vielä muistan lapsuudesta.

Hyvää lauantaita kaikille, toivotaan että ei sataisi vaan aurinko paistaisi meille kaikille.

3 kommenttia:

  1. Oikein ihanaa teatteri-iltaa ja toivottavasti loistavalle keksinnöllesi ei nyt tulisi tarvetta :D

    VastaaPoista
  2. Onnistunutta teatteri-iltaa! Ja pysyköön sade poissa. Saa innovaatiosi sitten odottaa seuraavaa kertaa.
    Kesäteatterit ovat mainiota kesähuvia!

    VastaaPoista
  3. Muistan muksuna kylminä pakkaskuukausina äiti kolasi lumet niin, että nousivat korkealle yli kivajalan ja tukkivat nuo "rönkelit". Ei taida nykytalvina lumet enää riittää samaiseen touhuun.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !