Seuraajat

maanantai 26. tammikuuta 2015

LISÄÄ UUSIA KOKEILUJA !!

Kokeilin eka kertaa tehdä CD-levystä kortin.
Aikoja sitten jo niitä ihailin, kun katselin toisten blogeja.

Löysin jostakin vähän vinkkiä, mitenkä saan esim. levyn hyvin kiinni korttipohjaan.
Olin ostanut viime vuoden puolella vähän paksumpia kortteja ja isompia.

Ajatuksissani oli kokeilla ihan ilman leimakuvaa, vain kukkia ym. koristetta.

En nyt tiedä tuliko tästä oikein hyvä, mutta saapi kelvata ekaksi kortiksi.
Jos jatkossa vielä innostun väsäilemään CD-levyä "koristeena" voisin samalla kokeilla laittaa siihen
jonkun kuvan ja lisukkeeksi kukkia ja muitakin koristeita esim. nauhoja.

Tässäpä tulosta tämän aamupäivän tekeleestä:
 Mulla on ongelmia tuossa kukkien asettelussa, joskus onnistuu paremmin, ja joskus taasen
on mietittävä ja mietittävä, enkä sittenkään ole oikein tyytyväinen ;) ;)

En ole pahemmin väsäillyt säärystimiäkään. Joskus taannoin tein itselleni piiiitkät
säärystimet, kun jalkojani särki öisin.

Nyt ostin tuota Hile lankaa, malli omasta päästä....valepalmikko. Saas näkee onkohan tämä
hyvän kokoinen ja mitenkä toi palmikko menee ns. ryttyyn.
Yllätyin että toi lanka oli noinkin paksua, senkin takia oli vähän vaikea suunnitella sitä kokoa, kun mallitytön jalka on Vaasassa.
Langassa on pientä gimalletta, ihan kiva, voisi vaikka joskus kutoa jotakin muutakin.
Kuvassa toi pieni kimallus ei näy hyvin, vaikka yritin ottaa kuvaa vähän joka kulmasta.

Näin tämäkin viikko on lähtenyt käyntiin, pyykki odottaa narulle ripustamista ja toinen koneellinen pesua (pyyhkeet).
Melko mukavan oloinen ilma, sehän tarkoittaa kävelylenkkiä.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

KOKEILUA !!!

Ajattelin vähän muuttaa blogin asua, hm hm tuli pikkasen kesäinen, mutta eikö se kesä pian taas tule?

Kävin kävelyllä ja aurinko paisteli niin ihanasti, vähäsen oli viimaa. Lumessa kimalsivat sadat pienet timantin palaset !!!

Poikamme ja hänen vaimonsa ovat viettäneet meillä aikaansa Tansanian reissun jälkeen.
Tänään suuntasivat toiselle puolelle Suomea.

On ollut tosi ihanaa pitää heitä täällä meillä, olihan heitä jo ikävä kun neljä kuukautta olivat siellä !!

Sainpas vain tehtyä pari mies/poika korttia.

Aloin tekemään säärystimiä pojan tyttärelle, langasta Hile, valkoinen.
Oli yllättävän paksua lankaa, osaankohan laittaa oikean määrän silmukoita ???
Malli kun on Vaasassa :) :)

Tässä kortit jotka sain valmiiksi:





keskiviikko 14. tammikuuta 2015

UUTTA VUOTTA 2015 MENTY JO JONKIN AIKAA.


Puoli kuuta tammikuuta mennyt, nyt vasta selviän tai oikeammin viitsin poiketa blogiini.

En tiedä kun kortti- inspis ei ole vieläkään tänä vuonna iskenyt. Muutaman kuvan oon väritellyt.

Joskus ajattelen että myisin ainakin osan leimoistani pois. Muutaman kuvan ottaisin itselleni jemmaan tulevia kortteja varten.

En osaa kaupata kellekkään korttejani, näin ollen ei mene kovin montaa vuodessa, mitä nyt
jouluna enemmän.

Joskus pari sukulaista kyselee kortteja, silloinkin tuntuu, että kortit ovat vääränlaisia.
Vähän tahtoo omalla kohdalla käyvän samoin.

Noh kuitenkin on kiva välillä kortteilla, eikä aina käsityö kädessä, sekin sukka- tai lapaskurin.

Jotenkin toi selkä ei tykkää tuosta askarteluasennosta. Sekin jarruttaa korttien tekoa.

No katsotaan mitä eteen tulee ???

Laittelen vuodatuksen kirppikselle noita tavaroitani myyntiin, kun se hetki koittaa.

Olen yrittänyt käydä lenkillä, että selkä olisi paremmassa kunnossa.
Vesijumppa alkoi, kyllä teki hyvää !!!

Nämä 7.veikan langasta tehdyt sukat sain valmiiksi. Rupes tympiämään tääkin juttu, lähinnä ton langan suhteen, kuvio varressa ei mäy yhtään.
Uusi sukan alku on puikoilla, teen muurahaispolkua, nyt yksivärisestä :)