Lukijat

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

KORKATTU ON.





Nyt korkkasin uuden artjournal-kirjan.

Olen miettinyt mistä alkaisin, siis aihetta ja millä väreillä ??


Päätin tehdä pohjan Distress Inkeillä.

Laitoin kolmea väriä, leimailin kuvioita, koristelin kukilla ja perhosilla ja muilla
tilpehööreillä.
Pari tekstiä, reunat leimailin kaikki kuvat olen myös leimannut.
Mulla ei ole yhtään piirustuslahjaa, jotenka nuo leimat ovat minulle suuri apu.








Tässä myöskin lähikuvia lehdestä.







Tämä kukkaistytön kohdalla oli yksi kuva, jonka minä onneton pilasin, lisäämällä
naiskuvaan silmät !!! Ihan typerän näköinen.

Mietin milläs piilottaisin, ja onneksi tollanen ns. puolikas kasvoinen nainen
oli leimattu valmiiksi.
Tuli ahaa elämys, tein sille kukista hiukset, timantteja vähäsen mukaan.






Tälle naiselle vähäsen väriä poskiin elikkä meikkasin sitä.






Perhoset leimasin, maalasin väriä, ja leikkasin ne saksilla.


Se on siinä eka arttisivu uudella kirjalla.









Kevätiloa teille kukkien sekä Rufuksen myötä.
Nautitaan keväisestä ja aurinkoisesta ilmasta.

maanantai 25. toukokuuta 2020

TÄLLÄNEN PÄIVÄ.





Meillä oli sunnuntaina 24.5-2020  45 vuotis hääpäivä.

Juhlimme sitä vain kahdestaan, ei ollut edes täytekakkua.

Me söimme uunituoreita joulutorttuja 😊😋😋


Tietenkin sokeroin meille pari tuoretta munkkia, ne otin pakkasesta, jotka itse olin
leiponut.







perjantai 22. toukokuuta 2020

UUSI ARTTI.




Kuten olen kirjoittanut mun Artjournal-kirjasta.
Siitä tuli niin paksu, ettei oikein saa sitä edes kiinni.


Tilasin uuden kirjan. Se on ollut mulla jo jonkin aikaa.





Se on pehmeäkantinen, ja siinä on kummilenksu ympärillä, joka nyt on tuossa vasemmassa
kulmassa.


Sisällä on neljä kierrettä jokaiselle paperille, suht paksua. Sopii myös märkätekniikkoihin.

Mukana tuli yksi muovitasku, siihen voi laittaa vaikka kuvia mitä aion laittaa kirjaan.






Noita sivuja voi ottaa irti ja on näin helpompi väsäillä pöydällä.


En ole vielä malttanut aloittaa sen tekemistä.


Yksi kortti valmistui jälleen, uusia tekniikkoja käytin.






Kukkasen leimasin ensin, samalla leimalla tein värilliseen kartonkiin kuvan,
leikkasin sen ja laitoin kortin kukkaan 3 d tarrapaloilla kiinni.
Samoin ton lehden kanssa,







Pohjalle leimalla kuvioita, päälle sabluunalla kohopastaa.
Teksi on valmis puukuvio, jonka tein  kohojauheella mustaksi.

Kuvassa ei näy hyvin toi 3 D tossa kukassa, mutta koholla se on varsinaisesta kortista.


keskiviikko 20. toukokuuta 2020

VÄRIERO .




Olen kutonut sukkaa Novitan langasta.
Niitä tilasin jokin aika sitten, tulivat kotiin ovelle asti.





Samasta kerästä tein ensin yhden sukan, aloin toista sukkaa.

Mitähän mun silmäni näki  ???


Ihan selvä väriero...................tässä on sama kerä ?????





Olen tehnyt jo näin pitkälle. Ei koskaan ole ollut näin eriväristä samassa kerässä.

Lanka on selvästi vaaleampaa.
En tiedä viitsinkö ottaa yhteyttä Novitaan.

Yksi kokonainen kerä jäljellä, katsotaan tekeekö se saman jutun ???


Isäntä on mullannut peltoa koivumetsää varten.


Tää pelto on meidän talon vieressä. Se on ollut koko ajan pelkällä heinällä, jonka on pitänyt
välillä niittää.
Olis pitänyt jo useita vuosia sitten laittaa koivuntaimet.






Siinä vähän merkkejä tieltä  päin. Eihän tuo mikään iso alue ole.






Kuusiaita on rajana meidän pihalle, samoin tosta menee raja missä kepit on pystyssä.

Varsinaista piha-aluetta emme tarvitse yhtään enempää, taarpeeksi on tilaa.






Tollasia kumpareita on pelto täynnä, koskahan siihen saadaan koivut.

tiistai 19. toukokuuta 2020

NÄKYYHÄN NE !!!




Vihdoin ja viimein alkoi elämä tuolla kukkatarhassa.






Näin nupulla mulla on narsissit.





Valkovuokkokin jo nostaa päätänsä. Tuolla juhannusruusun juurella ei näy vielä mitään !!!





Nämä ihanat siniset tähdet tuikkivat ihanasti.





Tämän ostin viime vuonna taimena, luullen sen olevan kesäkukka.
Mutta jotakin tuolta mullan alta nousee !!??? En tosin muista ton nimeä, tollanen lilan voittoinen
se oli, ei niin erikoinen kukka, lehtien värien vuoksi ostin.
Katsotaan mitä tulee ??

 Tietääkö joku onko tämä kaksi vuotinen, vai onko jopa useampi
vuotinen ???




Pionikin tunkee itsensä läpi mullan, jotenka hyvin on säilynyt yli talven.







Helmililjat ja esikot jo ilahduttavat minua.
Mulla on keltainen esikko, mutta sitä en ole vielä nähnyt,
Se on sellanen vähän korkeampaa mallia.

Pitää ostaa uusia esikoita, ne näyttävät viihtyvän minunkin hoidossa.

Kevättä on ihan selvästi ilmassa, vaikka lunta tulee välillä ja kylmä tuuli.
Onneksi on luvattu jo lämpöisempää.



maanantai 18. toukokuuta 2020

MUKAVIA PÄIVIÄ.





Sitä ollaan nyt oltu reilu pari kuukautta ns. karanteenissa.

Toki olemme käyneet kaupassa, apteekissa ja minä parturissa.


Fyssarikin on tilattu, ja ajattelin soittaa sairaalaan, jospa menis näyttämään oikeaa lonkkaani.

Kun kävely on aika paljon huonontunut sitten viime käynnistä.

Sais edes ton lekurin vähän edistymään, siis huolivatko mun leikkausjonoon.



Aika on mulla mennyt tosi hyvin, ei ole pitkäksi ehtinyt tulemaan.

Kolme koneellista oon pessyt pyykkiä, viimeinen menossa, nyt tänä päivänä.
Pyyhkeet ym. jotka laitan sitten kuivuriin, tulee niin pehmoiseksi.



Leivoin taas pari leikekakkua, voikakkuja, mutta lisäksi laitoin nyt taateleita, kun kaupassa
niitä oli.









Sain taas monta palaa pakkaseen.

Nuorin poika vaimonsa kanssa ovat tulossa helatorstaina meille. Pitää vissiin viimeinkin
vaihtaa talvirenkaat kesärenkaiksi. 😆😊




Kortteja olen taas tekaissut. Ei aina meinaa oikein järki olla mukana.
Eipä ne taidotkaan ole vielä kunnossa.
Tää on sellaista ettei ne koskaan valmiiksi tule, kuten teillä jotka harrastatte puutarhaa.


Tätä korttia kokeilin tehdä, näin suurinpiirtein tän näköisen artinsivun Youtubessa.






Pohjan tein, pöydälle akryylimaalia+vettä ja sitten kastoin paperin siihen.
Rippailin sitä muutaman kerran,
Liimasin sen korttipohjaan.








Leimat leimasin musta distress inkillä, ja leikkasin ne pois.
Reunoille vähäsen mustaa väriä.

Tällä kertaa en värittänyt näitä kuvia ollenkaan.



Seuraavaksi kokeilu jatkui.






Pohjan tein samalla tapaa. Toi musta on leimajälki.

Kiekurat leikkasin stanssilla ja laitoin kohojauhetta niihin.

Kukat ovat valmiita. Mä en ole ollenkaan hyvä tässä asettelussa, ei muuta kuin oppimaan lisää.


Lähikuvia kortista:







Tässä näkyy ton kiekuran kiiltävyyttä.
Toi pohjapaperi/kartonki ei ollut parasta, oli vähäsen tollasta röpöliäisyyttä.
Mutta sainpa tänkin lehtiön kuluttaa loppuun asti.

Että näillä eväillä mennään kohti kesää, no tulispa nyt edes kevät. !!
Lunta satelee vähän väliä, tosin aurinko myös paistelee, muttei lämmitä kuin ikkunan
taa sisälle, hyvä niin.






Poika sai merestä yli 5 kg hauen, aika vonkales.











Tässä mun äitienpäiväkukat, kukaan ei arvaa mikä mun väri on ????

perjantai 15. toukokuuta 2020

LUNTA TULEE, KESÄKUKAT SILTI OSTETTU.




Meillä on ollut tosi kylmät ilmat. Luntakin on sadellut, mutta ei se maassa kauan ole pysynyt.

Tuulta osaksi pohjois, se tekee ilmat niin kylmäksi.
Aurinko on onneksi lämmittänyt täällä tuvan sisällä.



Kesäkukkia olen silti ostanut.
Kävimme äitienpäivä lauantaina pojan perheen luona.

Siellä on mahtavat kukkakasvihuoneet. Ei heidän pihassa, mutta melko lähellä.

Ostin sieltä kukkia, vaikka hyvin tiesin etten niitä hetkeen pihalle laita.

Uskalsimme käydä pojan perhettä katsomassa, ollaan oltu puolin ja toisin karanteenissa.

Nyt kun koulut alkavat, on paras taas jälleen olla kotona.
Katsotaan leviääkö viirus ??

Mitä kesäkuu tuo tullessaan, se nähdään sitten.


Tässä mun kukat, ovat kuistilla, saavat siellä valoa ja välillä on liiankin lämmin,
kun aurinko paistaa.
pitää muistaa kastella, mutta ei liikaa.






Näitä piti ehdottomasti ostaa, tykkään.







Näistä tykkään, hopealankaa en saanut. Käyn katsomassa paikallisessa taimikaupassa.
Hopealanka on niin kiva kanervienkin kanssa talvella.





Nämä aion laittaa kukkatarhaan.





Orvokit vein äitienpäivänä hautausmaalle.








Kyllä kukat vaan ovat kauniita.

maanantai 11. toukokuuta 2020

ERILAISTA PUUHAILUA.




Olen minä täällä kotona jotakin tehnyt, siivonnut en ole, vaikka pitäis.

Kaiken näköistä monkaa tulee tupaan, koiran jaloissa ja isännän kintuis, rettujen mukana.

Lattia kaipais imuria, mun selkäni ei sitten pätkääkään.






Maanantaina viime viikolla tein ekan pyöräretken, käytiin yhdessä ajelulla,
samalla poikkesimme hautuumaalla, talvikukkia ei saanut pois, maa oli osaksi roudassa.





Tässä mun kaimani koreassa kukassa. Kiva kun on kuvassa violettikukka !!!





Tein kranssikortin, vähän eri systeemillä mitä Facessa oli videolla.
Mulla ei ollut kranssistanssia. Mutta tulipa kranssi näinkin tehtyä.






Tässä viimeisimmät artin sivut. Mun on lopetettava kirjan teko, en ooo kyllästynyt,
mutta kirja alkaa olla niin täysi, että alkaa tosi hankala tehdä.






Tässä vähän huomaatte kirjan paksuutta.

Olen tilannut uuden kierrekirjan, jospa sitä olis helpompi tehdä.






Loppu kirjan teen vähän niinkuin päiväkirjaksi.

Eka sivuun laitoin pyöräilykilometrit siltä päivältä muistiin.






Yhden sivun tein tälläsen, komentokeskus = minä, komennot saa mun rakas siippani.





Tähän sivuun laitoin mistä olen kiitollinen. Niitä asioita voin vielä lisäillä.






Siinä pari uutta sivua, pyöräily kilometrin merkitty muistiin.







Siinä vähän ulkoilua, vaikka kylmä on, ainakin on pitänyt pukea kunnolla.

Isommat ovat minun poikiani ja toi pikku mies on oikein kalamies, elikkä mun toiseks
nuorin lastenlapseni, tietenkin paapan kans !!!

Touhuilua on monenmoista siellä sun täällä, korona eristyksessä  :) :)
ulkona raikkaassa ilmassa.