HILJAISUUTTA.

On se kumma kun joskus hiljaisuus on ihanaa, joskus
vähän vähemmän ihanaa.

Nyt tuntuu että hiljaisuus tekee jotenkin ihan plääh-olon.
Ei oikein innosta tekemään vaikkapa käsitöitä, ei lukemaan,
eikä edes kahvitauko tunnu hyvältä.

Sen takia en olekaan keittänyt päiväkahvia itselleni.
Se vois kyllä piristää, hm ,hm pitääpä miettiä jospa kumminkin
keittäis. 
Ei ole edes mitään herkkuja sen kanssa, korppu olis ainut kyyti-
poika. 
Mieluummin syön sitä teen kanssa, jotenkin siihen on tottunut
että on tee+korppu tauko illalla.

Eilen piti ja oli pakko juoda lämmintä teetä, kun vilutti
niin kovasti. Eipä tarvis tulla flunssaa !!!

Katselin tuossa kaappeja, pitäiskö putsailla niitä.
Lähinnä tuota kuivatarvikekaappia tarkoitan, ei siis mitään 
joulusiivouksia.

Löytyipä mullakin pari peltitönikkää, jotka ovat edelleen
käytössä. Ovat olleet yli 41 v. ostin ne ensimmäiseen kotiimme.

Säilytän tässä palasokeria, jota nykyään
menee tosi vähän. Monet vieraat ovat hylänneet
sen käytön, kuten mekin. 


Minulla on pienin versio myös, jossa on soodaa.

Sitäkin menee vähän, kun leipomisen olen 
jättänyt vähiin.

Minusta näitä purkkeja oli kolme kappaletta,
jos oikein muistan. 

Tämänkin purtelon ostin muistaakseni
teepusseille. Nyt siinä on isännän
kurpitsasiemenet, joita se panee puuroon.

On näitä peltipurteloita on ollut paljon enemmän.
Kaksi isompaa rasiaa, joihin tein aina pikkuleipiä,
ja laitoin pakkaseen.
Ne olen jo aikoja sitten vienyt 
lähetyskirppikseen.

En kyllä tiedä mitä niillä tekisin, jos olis vielä 
minun varastossani. Enpä juuri mitään !!!!!

Tämän ison lusikan, jota käytän mm. kun tarjoan rahkaa.

Tämä rasia jo itsestään on kaunis.

Lusikka on äitini 50 v. lahja, joten aikaa on kulut 55 v.

Nämä ovat myöskin äitini vanhat.

Laatikosta huomaa, että näitä on käytetty
huomattavasti useammin kuin tuota
ns. puurolusikkaa.

Olihan kahvivieraita useammin kuin ruoka-
vieraita. 

Vanhat laatikot ovat jotenkin niin arvokkaan näköisiä
jo tuolta sisältäkin.

Tietenkin oman arvonsa tuo noiden ikä ja se ennenkaikkea
keltä nämä ovat lähtöisin.

En ikinä mittaa arvoa rahassa, tuskinpa noista
 kovin montaa euroa sais, mutta niiden arvo 
on ennenkaikkea äidissäni jolta nämä ovat minulle tulleet. 

Kaikki ne lämpöiset muistot lapsuuden ajoilta.
Tottakai on ollut myös ärsyttäviä aikoja,
varsinkin murkkuiässä.

Minun mielestäni äitini oli niin vanha, verrattuna
koulukavereiden äiteihin.
Olihan hän sitäkin, koska olen syntynyt hänen 43 v.
syntymäpäivänä.

Monien kavereiden äidit olivat 20 vuotta nuorempia
mitä äitini oli.
Minä olin perheemme nuorin, ja useat kaverit olivat
taasen perheensä ensimmäisiä.
Joskus kyllä harmitti, miksei mulla ole pikkusiskoa,
pikkuveljestä en niin olis piitannut.

Itse kun tulin siihen ikään, että kotoa olis halunnut 
mennä käymään jossakin.
Ikä oli kuitenkin sen verran vähän, etten missään tapauksessa
päässyt elokuviin, tansseista puhumattakaan.

Onneksi oli veljeni perheet, sinne piipahdin tuon tuosta.
Välillä siskoni asui myös meitä melko lähellä.

Pyörällä menin niin kauan kuin keliä riitti ja kävellen,
kun talvi koitti.
Eipä 6-8 km matkat olleet mitään, ei edes kävellen.

Kyllä hiljaisuutta oli minulla nuorena, kun sisarukset 
muuttivat pois, jäin minä vanhempien kanssa
kolmestaan.
Kait siihen hiljaisuuteen tottuu, mutta kiva piristeen toi
vieraat, sekä oma väki.

Kuten äsken isäntä tuli tupaan ja keitti sen päiväkahvin
myös minulle. Tarjoilut eivät moninaiset olleet :) :)

Kohta menen laittamaan ruokaa, hiljaisuus rikkoontuu paisti-
pannun, kattilan, sekä tirisevän lihan ääneen.

Nämä ovat niitä arkiääniä, jotka piristävät.
Taasen innostuu ottamaan käsityön esiin, yhtä kirjaa olen
puolet lukenut. Sitäkin vois jatkaa.

Näistä kaikista tulee ääniä, hiljaisuus loppuu.

Kyllä nuo erilaiset äänet ovat vaan niin mukavia.

Kun lapsenlapset ovat käyneet meillä, niin taas nautin
hiljaisuudesta.

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille hiljaisuuden tai
äänekkyyden kera !!