Lukijat

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

KAADETTIIHAN MEILLÄ OSA JOULUKUUSISTAKIN !!!




Onhan meillä ollut toinenkin puusavotta.

Joulukuuset saivat kyytiä tässä yhtenä päivänä, vanhemman pojan avustuksella.

No ei nuo puut mitään joulukuusia ollut, vaan pohjoisen puolella suojana pohjoistuulta vastaan.

Niitä oli parissa rivissä, limittäin. Tarkoitus oli silloin kun ne istutettiin, että siitä tulee kuusiaita.

Mutta eipä toi mun mies kulta ehtinyt niihin perehtyä.
Vaan kuuset jatkoivat kasvuaan.......













Siinä lähtee ekarivistä puita.













Siinä niitä joulukuusia on, takarivissä hikoilee auttaja.













Maalaustellinkin ovat tarpeen kun noita latvoja katkotaan.

 











Siinä sitä latvustoa on poikki.













Siinä näette, minkä verran ainakin lähtee aita lyhemmäksi.
Voipi olla että vieläkin enemmän.












Siinä huilaustauko, hiki kun tuli, niin lapset kävivät ammeessa välillä uimassa. Sitten pitikin tulla kuitenkin lämmittelemään.

































Tarpeeksi kun lämmitteli, niin pystyi jatkamaan leikkimistä....
















Siinä kuulemma merirosvolaivasta katsellaan kiikarilla mitä näkyy?













Rufus ainakin sai vainun, ulkovaraston alta ??!!!

Kuusien kaadolla kokeillaan, tuleeko taloomme homepilkkuja tonne pohjoispuolelle, jos sieltä kävis vähän paremmin ilmavirta.

Katsotaan mitä aika näyttää, auttaako ???

Tuosta rivistä ainakin lähti yksi rivi kokonaan kuusia, ja jatkoa seuraa lyhentämällä tai sitten kaikki kaatuu ??!!!

Jos jotakin hyvää löytyy, niin tulipa saunapuita !!!







 


Koski meidän joessa.


Kurre kävi vierailulla !!

1 kommentti:

  1. On siinä talkoota riittämiin, mutta kyllähän sitä mielummin tuon työn tekee, kuin sen hometalon korjauksen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !