Lukijat

maanantai 28. syyskuuta 2020

KORTTEJA, MUTTEI VIELÄ JOULUKORTTEJA.

 



Olen kyllä alkanut jo tekemään joulukortteja.

Mutta en ihan niitä vielä näytille tuo. Tein kortteja viime vuodelta jääneistä materiaalista.

No kyllä mä niitä uusiakin olen ostanut, sekä tehnyt kortteja.


Kokeillut vähän uudenlaista. 


Olen harjoitellut korteissa ns. kerroksellisuutta.



Tästä tein ns. helistinkortin. Tuossa ikkunan sisällä on värjättyjä pieniä pyöreitä helmiä







Otin ikkunasta palan pois ja laitoin tilalle asetaattikalvoa, johonka korotin reunat,

kohoteipillä. Kivasti helisee kun heiluttaa korttia, siitä toi nimi.






Tästä kulmasta näkyy vähäsen tuota kerroksellisuutta.






Tähän korttiin tein raameihin ton helistin osan.

Kukat olen leikannut tapetista, en seinästä vaan vanhasta rullasta...... kaapista.


Joskus on hyvä säilyttää jotakin, hm, hm ,,,hm !!!!

Pohja on valmista kuvio riisipaperia.

Kuva on Tim Holz kuvia.



Isäntä teki taikinan, ja paistoi vaihteeksi vohluja. 

Eka kasa on syöty, paistoi kahtena päivänä, tässä on kasa 2.







Aika menee niin nopsaan etten ehdi edes sukkia kutoa.

Voi voi kukahan jää ilman sukkia ??? tänä jouluna !!!


Olen pyöräillyt vielä muutamia kertoja kauppaan ym. asioille.

Kivoja ilmoja on ollut, kaunista ja ihanat värit ovat reunustaneet reittiäni keskustaan.



11 kommenttia:

  1. Upeita kortteja olet taas taiteillut. Mulla on kortit tauolla tänä ihmeellisenä vuonna. Voimavarat on menneet muualle, mutta jospa vielä ennen vuoden loppumista.
    Mukavaa syksyistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on sellainen aika ettei yhtään inspiroi kortit, mulla nyt sukan kutominen.

      Poista
  2. Kauniita kortteja olet taas väsännyt.
    Noita vohveleita katsoessa alkoi maha kurnia.
    Harvoin on tällaista syksyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vohlut on hyviä, maistuu mansikan kanssa, mä laitan seuraavana päivänä vähäsen voita, on silloinkin hyviä.

      Poista
  3. Onpa upeita kortteja! Ihana tuo helistinkortti, kiva idea nuo helmet!
    Ihanaa viikkoa sinulle ja voih nuo vohvelit maistuisivat täälläkin <3

    VastaaPoista
  4. Hienoja kortteja!
    Herkullisen näköinen vohvelipino, nam!

    Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Hienosti olet keksinyt tuon helistinsysteemin tehdä! Minä taisin viime jouluksi vääntää muutaman tuttavilleni, vielä olis kupoleita jäljellä kun ehtis tekemääm!!Nyt on päivä mennyt miettiessä kun eilen oli pojanpoikani rippijuhlat Hollolassa, oli sairaanhyvää ruokaa ja mahtavat kakut:-))
    Mukavaa viikon alkua, minä oottelen paketteja kun ehdin käydä kässämessuilla haaskaamassa rahaa!!!

    VastaaPoista
  6. Mulle mieluisat värit ekassa kortissa. Ai jai, muhkea pino vohveleita.

    VastaaPoista
  7. Kertakaikkisen uniikkeja kumpainenkin kortti - silmälle iloa loputtomiin, aina löytää jotain uutta ja värit niin mun makuun! Vohvelipino herkisti veden kielelle....

    VastaaPoista
  8. Tosi upeat kortit. Mä en olee pitkiin aikoihin teny yhtäkään korttia.
    Sukkien kutomista olen ajatellut. Vähä tuo niska jumi, jonka saan kutomisesta mietityttää. Mitä sitä sitten tekisi, en tiiä.
    No syyssiivot ulkona on käsillä.
    Voi, noi vohvelit. Pitäis niitä tehdä. Ne on niin hyviä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !