Lukijat

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

TÄÄLLÄ MINÄKIN OLEN KÄYNYT !!







Isäntä kävi kaupassa ja samalla toi minulle Joulu Maalla
lehden. 
Siinä on kirjoitus meidän miniän siskon perheen kodista.

























Olen ottanut kuvat suoraan lehdestä.

Vaikka me olemme heidän luonaan käyneet ja monet kerrat
oltu samoilla lasten synttäreillä.
Oli se silti kiva katsella ja lukea heidän kodistaan

näin lehden välityksellä.






















Minä olen nähnyt heidän kotinsa ennenkuin
se oli tän näköinen. 
Itse en ikinä olisi ostanut sitä taloa, joka oli
tyhjillään lähes 40 vuotta.
Nykyisen keittiön kohdalla oli valtaisa monttu,
ja pohjalla isoja kivijä tai oikeammin sanottu
kalliota !!

Paljon he töitä ovat tehneet ennenkuin talo oli
tämän näköinen mitenkä se on kuvattu lehdessä.
























Luontoaiheiset opetuskuvat ovat esillä 
liittyen miniämme siskon ammatista sekä
myöskin kiintymyksestä luontoon.





































Alakerrassa on mm. iso keittiö, sekä yläkerrassa
lasten huoneet.
Ihana lyhty rappusilla, kaunis hirsiseinä.

























Ulko-ovesta kun mennään sisälle on ns. kylmä 
eteinen, porstua.

Käydessämme heillä me kaikki mahduimme saman 
pöydän ääreen ilta teelle, eikä ollenkaan ollut 
ahdasta, takassa paloi tuli, joka lämmitti ihanasti
isoa tupaa.


Kävin tänään ekaa kertaa fysikaalisessa leikkauksen jälkeen.
Mahtavan tuntuista, kun hän hieroi leikattua jalkaa.
Tuntuu siltä kun veri lähti kunnolla kiertämään.

Toivotaan että auttaisi ensi yön nukkumista.
Viime yönä heräsin taas vähän vaille neljän ja vielä
kahdeksalta hiippailin keittiössä......kuinkahan mones
kerta oli kun nousin sängystä ??

Onneksi sain nukutuksi vielä parisen tuntia.




















Nyt ei muuta kuin nauttia kynttilän tunnelmasta
ja puuhellan lämmöstä.
Lunta meillä ei ole vielä maassa.

Ottaisinko joululahja kutimen käteeni, jospa se 
tontun pussi alkais täyttymään.

























Ihanaa kun ei tarvitse lähteä mihinkään, nautin
olostani ja omasta tuolistani :) :)
On tämä vain hyvä istua, naputella läppäriä, lukea,
katsella telkkaria, tehdä käsitöitä tai vain olla !!

















              

8 kommenttia:

  1. Kaunis ja tunnelmallinen vanha talo, tosin se on vaatinut monen monta työtuntia. Rauhallinen tunnelma sinun kotonasi on lähes käsinkosketeltavaa. Meiltäkin eilinen lumi suli pois. Toivon sinulle hyvää illan jatkoa ja nopeaa toipumista.

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen tuo lanka mistä olet parhaillaan neulomassa :) Ja varmasti kaunis tuo talokin!

    VastaaPoista
  3. Joskus haaveilin tuollaisesta talosta, mutta kun itsellä eikä miehellä ole taitoa tehdä mitään remonttihommia niin haaveeksi jäi. Mies on lohduttanut, että olishan siinä isot asumiskustannuksetkin. Kaunis tuo talo kyllä on. Kynttiläasetelmasi ovat myös niin kauniita.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia kauniista talosta ja sisustuksesta:) Jotain kaunista on myöskin puikoilla! Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  5. Nostan hattua kaikille, jotka ryhtyvät vanhaa taloa kunnostamaan. Siinä tarvitaan aikaa, rahaa, taitoa ja pitkää pinnaa. Mutta kyllä se lopputuloskin sitten on upea.
    Minulla täällä puikot suihkii pukinkonttia varten.

    VastaaPoista
  6. Onpa upean näköinen talo.
    Oikein rentouttavaa iltaa sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  7. Kaunis on talo :) ja puikoilla on ihan mun värit :)
    Levollisia yöunia! :)

    VastaaPoista
  8. Ihana vanha talo!
    Ja hienot villasukat on tulossa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !