Lukijat

keskiviikko 10. elokuuta 2016

KOHTA ON JOULU !!!




Soittelin hammaslääkäriin aikaa, pitää ottaa röntgenkuvat koko leukaluusta.
Se otetaan K.sairaalassa, sain ajan huomiseksi.
Tämä on tulevan lonkkaleikkauksen takia.

Tilasin jalkahoitajalle ajan, sielläkin pitää käydä, ettei vain jaloissa ole mitään tulehdusta vastaavaa juttua.

Hammaslääkärin ajan sain syyskuun alkuun, onneksi se on omassa hammashoitolassa, samoin kuin jalkahoito.

Ettei tartte lähteä ajamaan 60 km matkaa.

Se on tällaista, kun asuu kaupunginosassa joka ennemmin oli oma kunta, mutta ei enään vuosiin.


Niin tuosta joulusta, en ole vielä aloittanut kynttilöiden polttamista enkä ole laittanut joulukoristeita sisälle tai pihalle.

Aloitin tekemään joulukortteja !!!!!!














Siinä työpöytä lastattu joulutarvikkeilla, osa näkyvissä.












Näitä kuvia aion leikata täällä olkkarissa, koska minulla on täällä parempi istua kuin työhuoneen tuolissa.














Siinä osa leimasimista joita aion käyttää.













Tekstileimoja, käytän myös ääriviivatarroja.














Tämän leimasin valmiiksi, odottamaan värittämistä.


















Siinä valmiina simppeli kortti.
















Kokeilin emppausta tästä leimasta. Ensin leimaus omalla musteella, päälle valkoista emppausjauhetta ja "sulatus" kuumailmapuhaltimella.
Valkoinen jauhe ikäänkuin sulaa kiinni.

Näitä voisin tehdä lisää, minusta aika kivan näköinen.
Korttipohja on ruskeaa kartonkia, kaksipuolinen.

















Sama korttipohja, kulmiin ääriviivakulmat, leikkasin pieniä jouluisia kuvia, lisäksi liimasin "tähtiä" ja tekstin.
Tuon kortin ajattelin lähinnä antaa lapsille.

 















Tää on ns. vintage-tyylinen, kuva+pieni kakkupaperi+teksti.
















Samoin tässä vintagetyyliä, kuvassa ääriviivakulmat, valmis teksti.












Tähän tein paperista leikkurilla koristenauhan ylös, teksti, sekä leikkurilla lumihiutaleen+kimalletta.


Tällaisia ihan simppeleitä kortteja väsäilen.
En niin kovin monta pysty tekemään yhtäjaksoisesti, niinkuin sanoin toi istuminen ei sovi lonkalle eikä selälle, joka on kahteen kertaan leikattu.

Pitää vain malttaa pitää taukoja, eikä ahmata liikaa töitä.

Täällä olkkarissa olis hyvä tehdä, mutta ei tänne mahdu kaikki tarvikkeet, tussit vois laittaa tuohon kirstun päälle ja värittää leimakuvat vaikka täällä.

Leimauksen suoritan työpöydällä, siinä pitää olla tasainen alunen, ettei jää jokin osa ilman mustetta.

Näin jatketaan, hyvä aloittaa ajoissa, kun ei tiedä koska tulee se leikkausaika.
Toipumis aika voi olla minkälainen vain, kaikkeen on varauduttava.

Korttien teossa tarvitaan; seisomista, istumista, kumartumista ym. asentoja.

Pitää keskittyä ainoastaan kävelyyn ja jumppaan.
Siinä sivussa teen huushollihommat minkä pystyn.

 
 

9 kommenttia:

  1. Onpa sinulla ihania leimasimia. Ja kauniita kortteja olet väsäillyt!

    VastaaPoista
  2. Olkkari on sellainen vetovoimainen paikka, jotenkin minä myös ajaudun sinne askartelemaan.Itselleni on laitettu uusi olkapää-siis tekonivel ja tiedän että on tosi tarkkaan hoidettava mainitsemasi jutut.Semppiä sinulle paljon,leikkaus varmasti auttaa.Ihana kasa joulukortteja.Paljon kivoja askartelujuttuja.

    VastaaPoista
  3. Oletpas ajoissa korttien kanssa, itsellä tuppaa jäämään viime tippaan... Korteistasi kaksi viimeistä ovat suosikkejani!

    VastaaPoista
  4. Ihan oikeasti pitäisi aloittaa ajoissa, koska sitten viime tipassa keksin kaikenlaista, eikä enää kerkiä toteuttamaan. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  5. Hui, kyllä se taitaa kohta olla se joulu :) Itse katsoin juuri työkalenteria ja totesin, että se on ihan täyteenbuukattu jouluun asti..Ja seuraavana Konmari -projektissani vuorossa on joulukoristeet, joten ehkä täälläkin virittäydytään kohta jouluajatuksiin. Ihania kortteja sinulta tulee <3

    VastaaPoista
  6. ihana, täälläkin toinen joulukorttien tekijä. Mulla on eka tilaussatsi kohta valmiina, ja sitten kiireen vilkkaa toista tekemään.

    VastaaPoista
  7. No eipä jää viime tinkaan :). Kortteja tehdessä varmaan unohtuvat osin särytkin ja aika kuluu nopsaan...

    VastaaPoista
  8. Tuo leimailu minuakin kiehtoo, mutta muutaman epäonnisen kuvan jälkeen olen luovuttanut :D Minun musteeni kuluvat ainoastaan korttien ja kuvien reunojen "töpötykseen". Ihanat nuo vintagetyyliset kortit.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Tuija vierailustasi blogissani ja kauniista kommenteistasi<3
    Kysyit väritetetyn ruusun reunoista,olen vaan jättänyt osan reunasta värittämättä,siksi näkyy valkoista.Itse pidän siitä tyylistä.
    Kauniita kortteja olet tehnyt ja oih kuinka hurjat määrät uusia joululeimasimia.Jatketaan kivuista huolimatta,ainakin yritetään.Terv.Kaija<3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !