Olen kuvannollisesti poikki, siis toi jalka !!
Siivosin koko huushollin, pyyhin pölyt joka paikasta, imuroin, luutusin ja vielä matot oli pihalla.
Nytkin on kuistin matot, kun en muistanut niitä äsken hakea sisälle, nyt en kertakaikkiaan jaksa.
No tuulettuvat tuolla aurinkoisessa säässä, ja kylmässä tuulessa.
Eilen hain silmälasit+aurinkolasit Instrusta, ja samalla asioin muitakin asioita.
Onneksi isäntä oli mukana, ettei tarvinnut itse ajaa.
Tuohon jalkaan ottaa kipeetä, kun painaa kytkintä.
Onneksi on pian toukokuun alku jolloin pääsen ortopedille.
Katsotaan mitä eteen tulee. En ainakaan pärjää tolla jalalla, ei pysty edes häävisesti käydä lenkillä.
Aamuisin pettää pahan kerran, pitänee ottaa eri pinnoista kiinni että onnistuu toi alku kävelylle.
Täältä sisältä päin ilma on kaunis, aurinko paistaa, mutta on tosi kylmä tuuli.
Koira tykkää olla pihalla aurinkoisessa mutta suojassa tolta kylmältä tuulelta.
Pyykkikone laulaa omaa lauluansa, ja pari koneellista olen ripustanut narulle.
Vielä pyyhkeet ovat koneessa.
On se vaan kumma kun tuota pölyä tulee, vaikka meitä on vain kaksi tätä huushollia asuttamassa.
Onneksi mulla on virtiinikaapit olkkarissa sekä keittiössä, sinne pölyt ei heti pääse.
Keittiön kaapit/laatikostot pitäisi siivota, mutta saavat jäädä toiseen kertaan.
Isäntä laittelee pojan autoon koukkua ja lupasi massata sen pohjan. Nyt tosin tulee tuolla meidän korjauspukki paikalla, ettei tänään onnistu toi homma.
Auton se pesi myös pohjasta, oli jostakin kohtaa jäätynyt vesi.Elikkäs ei ole vielä kesäilmat.
Taidan ottaa kutimen käteen, huilaan nyt kunnolla, tiedän ettei kävely ilman ontumista nyt onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi !