Päätimme sivistää itsemme kunnon mojauksella kultturellisesti katsoen :)!!
Aloitimme ensin Törnävän museosta, muutama kuva sieltä:
Vanhan talon tupaa. |
Kauppapuotia |
Lottien pitämä kanttiini/sotku, mikä lie oikea nimi ? |
Kohteena oli kauppapuutarha, jossa oli monenmoisia kukkia, hyötykasveja, puita ym.ym.
Taidettakin syntyy ihan mistä vain, mielikuvitus vain rajana :
Taidetta !!! |
Kauniita ruusuja ym. |
Seuraavaksi kohteeksi valitsimme Lapuan Vanhan Paukun.
Se oli vanha tehdas alue, jossa tapahtui se suuri räjähdys v. 1976 (muistaakseni ?) jossa kuoli 40 henkeä. Ihme ettei enempää, koska tehdas sijaitsi melko keskustassa.
Täälläkin kävimme yhdessä taidenäyttelyssä, suurin piirtein sai kävellä reippaasti läpi :)
Samalla alueella oli Lapuan kankureitten kauppa, sisustuskauppa, nimeä en muista.
Vanhaa Paukun aluetta. |
Tämän puseron kultani osti minulle lahjaksi. Tarkkanäköinen saa selvän tästä missä asun :) ??? |
Tietenkin poikkesimme myös Seinäjoen torilla. Josta ostin nuo luumutomaatit, sekä kolme purkkia valokkia, jotka ovat jo pakkasessa.
Luumutomaatit. | Välillä tietenkin kävimme juomassa kahvit+ nisut | . |
Kotiin tulimme vähän kuin kierrellen ja kaarrellen, siis pitemmän kautte. Oli kiva katsella myös maisemia, taloja, jokija, järviähän meillä Eteläpohjanmaalla ei pahemmin ole.
Kyllä näin vanhaa jo väsyttikin, selkä sekä jalat aivan puuduksissa.
Tänä aamuna oli pitkästä aikaa Söör Migreeni vierailulla, mutta onneksi tokeni täsmälääkkeellä ja nyt olo on hyvä.
Kiva päivä meillä kullan kanssa oli. Onneksi synttäreitä ei oo kuin kerran vuodessa, eikä niitä tartte edes joka vuosi juhlia :) voipi olla vain kotona !!!!
Myöhästyneet synttärionnittelut myös sinulle:) Ihana reissu teillä varmasti on ollut.
VastaaPoistaOnnittelut ja siunauksen toivotukset!
VastaaPoistaterv.marja ja juha kalajoelta