Lukijat

tiistai 14. toukokuuta 2013

ÄITIENPÄIVÄÄ, TERANSSINLAITTOA YM. ULKOILUPUUHIA.

Niin meni äitienpäivä, osa perheestä oli täällä meillä.
Onneksi oli mukavat ilmat, lapset saivat olla pihalla, hiekkalaatikolla ja räpätä veden kanssa.
Nuorin tytöistä oli  kuin uitettu koira :) !!!! otti isosta pöntöstä vettä ja tietenkin sitä aina luiskahti pitkin vaatteita, kenties vahingossa??? eihän sitä tahallaan kukaan itseänsä kastele.

Piha-altaamme ei ole vielä puhdistettu, jotenka kroketti mailat saivat uuden tehtävän, niillä kalastettiin "kaloja" !!!
Moskaahan sieltä nousi, oli aina varma saalis.

Vanhin poikani teki minulle (vaimonsa opastuksella) kakun. Tosi hyvä siitä tuli ja eikä ulkonäössäkään ole moittimista.
Lasten riemua sisällä sekä pihalla:
Nuori herra yritti kovasti nousta ylös. Ei aivan vielä onnistunut, mutta huoneesta toiseen liikkuminen onnistui muuten hyvin.

Isän vanhat lelut olivat mielenkiintoisia.

Hiekkapuuron teko, ehkä taisi tulla myöskin hyvä kakkua:)

Sinivuokot ehtivät kukkaan äitienpäiväksi, valkovuokot olivat nupulla.





      





Monet kukat ovat selvästi minulla myöhässä kukkimisen suhteen. Esikot ovat kukassa, mutta narsissit mulla ei ole vielä. Toisaalla meidän markilla kukkivat, kait on sitten lämpöisemmät paikat.??

1 kommentti:

  1. Valkovuokkoja en olekkaan nähnyt pitkään aikaan. Sinivuokkoja kasvaa lähimetikössä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !