Mulla useammat kengät ovat huonot jalkaan.
Painaa päkiästä tai sattuu kun kävelee, ovat liian kapeat, isot.
Kaikkea näitä juttuja tulee esiin kun haeskelee itselleen kenkiä.
Viime kesänä ostin täältä torilta Kimmon kengän parit kengät.
Tulee ehkä 2-3 kertaa kesässä täällä käymään.
Sattumalta luin sen facesta että kauppias tulee, jotenka porhalsin pyörällä paikan päälle.
Onneksi oli ihana ilma, jos olis satanut en olis kyllä pyörällä viittinyt lähteä
Isäntä on ollut pariin otteeseen 3-4 pv. keskimmäisen pojan luona.
Siellä on kaadettu puita ihan itte sekä myrsky kaatanut niitä.
Niitä on vedetty traktorilla ja piennetty haloiksi ja osasta tehty valmiita klapeja.
Ostin kahdet kengät. NOita keltaisia olen jo pitänyt, ja voi kun ovat hyvät jalkaan, ja
niin kevyet !!!
Punaisia en ole vielä ehtinyt pitää, mutta kevyet ovat nekin.
Sain vielä kaksi lootaa sekä nuo ihanat silkkipaprut.........siis mihinkä niitä tarvin.
No tietenkin askarteluun. Silkkipapereita käytän artteihin sekä junkkiksiin.
Jotenka kaupoista oli monenmoista hyötyä.
Näitä olen saanut erilaisista vaihdoista.
Kollaasinauhat....................
Jalassa hyvältä tuntuva kenkä on kuin taivaan lahja. Onneksi olet löytänyt sellaiset ja vieläpä hyvän näköiset.
VastaaPoistaMuutenkin kauniita kesäisiä kuvia sinulla.
Oikein hyvää kesäkuuta myös sinulle!
Samaa mieltä kanssasi noista kengistä. Niillä on hyvä kävellä se on tosi tärkeää, vaikkakin vähänkin kavelis.
PoistaOnpa kivan näköisiä kenkiä! Hyvät kengät on niin tärkeät olla, että jalat voivat hyvin.
VastaaPoistaKaunista kesäkuun alkua sinulle Tuija <3
Kyllä vain hyvät kengät ovat mahtavat,noita keltaisia olen käyttänyt, eivät paina, ihana kävellä.
PoistaMun on myös vaikea löytää kenkää.
VastaaPoistaTänä keväänä löysin. Samat, kuin nuo keltaiset. Myyjänä Rieker.
Sneaker memo Soft lukee sisäpohjassa. Aivan taivaallisen ihanat kävellä ja niin kevyet.
Onpa kivat kengät! Itse olen huomannut, että kuumat kelit todella janoavat hyviä kenkiä. Jalat helposti voivat huonosti, joten olen päättänyt satsata mukavuuteen.
VastaaPoista- Ootko sä muuten tehnyt skinny- ja atc-kortteja?