Lukijat

maanantai 28. kesäkuuta 2021

KESÄISIÄ KUVIA !

 


Laitan teille ihailtavaksi monenmoisia kesäisiä kuvia.


Paappa kävi pojan ja lastenlasten kanssa Keskisellä, sieltä hän osti heille sammakko uistimen.

Poika sai juhannuksena heti kalan.



 Näin vähän meidän joessa on vettä. Kalajärveä yrittävät täyttää, eikä paljon ole vettä satanutkaan.
Mutta pikkupojille oli hauskaa kulkea kiviä pitkin ja välillä pulahtaa veteen.






Kävivät Lauhavuorella vaeltamassa. Kaikki pojat ja yksi tyttö kiipesivät rappuja tuonne ylös.
Paapan polvet sen verran kuluneet ei uskaltanut niitä rasittaa.








Tää kuva on Keskisen huvipuistosta, joka on kaikille ilmainen.






Impalla ammuntaa, vasta ekaa kertaa pojat kokeilivat. 
Kumman hyvin he onnistuivat osumaan maalilappuun.







Taas on sammakkouistimet koeajossa.







Juhannuksena tietenkin lippu nostettiin ylös. Vähäsen tuuli että sain suht hyvän kuvan.
On toi suomenlippu kaunis !






Mökkinaapurit tulivat meille muuripohjaletuille. Mansikka+kerma lisukkeena.
Ei vielä kuitenkaan omasta maasta mansikat, pari punaista oli ja heti rätkät niitä maistelemassa.








Lauhavuoren näkötorniin kiivenneet, huh olipa lämmintä.





Paappa väsäsi pojille lautan, kuten aikoinaan poikien iseille. Pojat ovat serkuksia.






Pojan koiru Nelma oli kuumaasta ihan väsynyt, onneksi on viilennyskone.







Marenkikakku sisältää metsämansikoita ja normi mansikkaa.




 Näin mukavasti meni meille juhannusviikko sekä juhannus.

10 kommenttia:

  1. Eivan hania kesäkuvia. Nyt onkin ollut oikein vanhanajan kesää.

    VastaaPoista
  2. Onpa teillä ollut monenmoista hauskaa puuhaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi paappa jaksaa touhuta, mulla jalka+selkä kipeenä, joten olen ollut kotona.

      Poista
  3. Ihanasti olette lastenlasten kanssa touhunneet. Tosi kivan kuuloinen juhannus ollut teillä ja onpa hyvä onki kun heti tuli kalaa.
    Leppoisaa tiistaita sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja yhteiset keskikesän puuhat.
    Lauhavuorella on sellaiset kaiteet, että ehkä minäkin uskaltaisin torniin kiivetä.
    Hyvää kesäistä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset jaksoivat hyvin kiivetä, mutta loppupäässä alkoi vähän voimat hiipua. Minä en ollut ollenkaan reissussa, kotona on parasta kun jalka+selkä kipeenä.

      Poista

Kiitos kommentistasi !