Lukijat

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

MUUTANKO OMAA PERSOONAANI ??








Yhtenä päivänä mietin, voinko muuttaa omaa persoonaani.
No tavallaan kyllä se vuosien varrella on muuttunut.

Kun menin naimisiin mieheni kanssa, muuttui oma minä siten,
että oli otettava huomioon toinenkin.

Tietenkin olin jo opetellut tuotakin asiaa esim. työpaikalla.
Ei siellä aina menty minun tahtoni mukaan, enkä voinut yksistään
pyöriä oman navan ympärillä.

Paljon oli silti opittavaa, kun yhteen muutettiin !!
Aluksi se MINÄ tahtoi nousta liiankin helposti pintaan.


Mutta kun toista rakasti, huomasin että tuohon rakkauteen sisältyi
myöskin välillä oman tahdon kieltäminen.
Ei aina ollut oikeassa, opin kuuntelemaan myös toisen mieli-
piteitä sekä kunnioittamaan niitäkin.


Iltapalan jälkeen, pesin silloin käsin astiat, isäntä kyllä ehdotti jättämään teekupit pöydälle aamua varten !!
Ei sitten puhettakaan, tiski-ruokapöytä oli oltava puhtaita kun aamulla noustiin sängystä ylös, ja lähdettiin.
Samat, mutta puhtaat kupit, nostin pöydälle, ja taas tiskaus, inhosin tulla töistä kun pöydällä oli aamuiset kupit. !!!


Turhanpäistä ja turhaa touhua, isäntä oli oikeassa, mutta en sitä silloin ymmärtänyt, puhettakaan että olisin antanut periksi.

 





Välillä suutuin ihan mitättömästä asiasta, onneksi en ole pitkä vihainen.

Pyydän helposti anteeksi. Hm hm vaikka joskus olen ollut oikeassakin.
Mutta helpommalla pääsi !!!

Kun ensimmäinen lapsemme syntyi, silloin sitä  oppi jakamaan
osan omaa  elämäänsä, mielipiteitään, jopa omaa persoonaansa.

Sydämeeni mahtui kaksi tärkeintä ihmistä, rakkaus jakaantui
kahteen osaan. Mahtavaa, sitä riitti pojalle sekä miehelleni.








Aikaa riitti .....luulisin molemmille, ainakin näin jälkikätee kun niitä
tilanteita muistelen.

Lapsi oli ensisijalla, jo siinäkin asiassa, hän tarvitsi hoivaa ja huolen-
pitoa moninkerroin enemmän kuin mieheni.
Mutta ei hänkään ilman ruokaa jäänyt, sai puhtaat vaatteet ym.

Isommissa asioista päätimme yhdessä !! 
Mm. minne muutamme kerrostalosta, ja minne ???

Jotenkin oma mieleni kanssa olin sujut siitä minne asetumme asumaan.
Sitä ei tarvinnut yhtään miettiä.
Vaikka edessä oli muutto kaupungista maalle.






Kait se oli suurta rakkautta miestäni kohtaan, ja tunnustus hänen ihanteelleen.

Ei se minun persoonaani mitenkään muuttanut !!

Minäkin rakastuin maaseutuun, luonnon hiljaisuuteen.
Mutta en rakastanut maatöihin enkä elukoiden hoitoon, onneksi niitä ei edessä näkynytkään.
Enkä rakastanut metsässä samoiluun enkä marjastamiseen.
Minua inhotti kaikenmaailman ötökät, hämäkin seitit hämähäkkeineen.

P.s. enkä vieläkään tykkää metsässä oleskelusta.


Mitenkä kävi rakkauden, kun toinen lapsistamme syntyi ??
Sehän jakaantui kolmeen osaan, mahtavaa, se osasi leventyä, aina vain
sydäämeni mahtui rakkautta lisää !!!








Persoonana minä en muuttunut, olin puhelias, tunteellinen, kiukkuinen,
välillä oma ääneni nousi valsettiin, kun poikia piti komentaa, siinä sivussa sai isäntäkin kuulla kunniansa.
Joskus nuo valssettiäänet kyllä olivat turhia,,,,myönnän !!!!!!!!!


Perheen kasvaessa, ihan siinä sivussa opein keittämään ruokaa
isompia annoksia, siivosin ripeämmin, leivoin, pesin pyykit.
Enkä noissa hommissa odottanut isännän apua, hän oli ansiossa ja toi
leivän kotiin, minä kotiäitinä.








Kun töppöstä pani vinhammin eteen, ehdein myös vapaaehtois- työhönkin mukaan.
Se oli antoisaa aikaa, siinä jälleen opittiin ottamaan muutkin
huomioon. Ei vain omaa perhettä, vaan toisiakin perheitä.


Persoonani ei muuttunut kuin hitusen verran, tarkka kun olin kodin puhtauden suhteen, kaikki esineet piti olla tiptop. Tuolit laitettuna
pöydän alle, lelut kerättävä koppiin, välillä jopa päiväunien aikaan.
Huh huh, se kyllä aivan turhaa. Iltajärjestely oli tehtävä, mukava
herätä siistiin kotiin. 


Entä kun kolmas lapsemme syntyi perheeseemme.
Huh tuntui kun sydämeni oli pakahtua siitä rakkauden tunteesta,
jonka hän toi minulle.
Pitkän ja tuskallisen odotuksen jälkeen, odotettu pienoinen,
meidän kaikkien ihailtavana.

Taas kerran huomasin ..............rakkaus senkun lisääntyy ja jakantuu.

Tavallaan persoonani muuttui myöskin, ei se perus Tuija mihinkään
hävinnyt !!







Minä olin sama mieleltäni, tunteeltani, puhua pulputin kenties enemmän, nyt oli kolme lasta joille piti asioita selvittää.
Tietenkin siinä samassa isäntäkin sai selvyyttää mm. lasten pukeutumisesta, koitin opettaa mitkä värit sopivat yhteen.
No vähän huonolla menestyksellä..............aina kun lähdimme jonnekin,
kasasin joka lapsen vaatteet sängyn päälle.
Toiset lapset pukivat itse, pienemmän isäntä ja minä jos ehdein.

No tietenkin ehdein, kyllä työ opettaa............nopeutta lisää moneen
asiaan.

Monet vuodet kasasin isännänkin vaatetuksen, eipä tarvinnut pukea kuin yhden kerran.

Muuten edelleenkin isäntä kyselee........mikä paita.............mikä kraka....puku päällekö............farkut.............suorat housut ???








 Nyt kun olemme kahdestaan täällä kotona, onko rakkaus hävinnyt ??
No ei tietenkään se on vain juurtunut syvemmälle, laajentunut neljään lastenlapseen, miniöihin, koiriin ja välillä kissoihinkin.














Persoonani..............olenko sitä muuttanut. No näinkin voi sanoa:
onhan sen pakko ollut muuttua yli neljänkymmenen vuoden yhdessä olon aikana. En tarkoita rakkautta, vaan ihan omaa itseäni.

Olen vanhentunut, saanut kylkiäisiksi sairauksia, iloisuus säilynyt,
puheliaisuus ehdottomasti säilynyt.
Sosiaalisuus jonkin verran vähentynyt, johtuen sairauksistani ja omista voimavaroistani. Se ei kuitenkaan minua haittaa, en ole mökkiintynyt enkä tyystin jäänyt tänne mettäperälle.

Harrastan käsitöitä, korttien tekoa, vähäsen lukemista, enemmänkin pitäisi, mutta on myös tullut harrasteeksi tämä bloggailu, kivaa !!
Kodin koristelua, en voi sanoa somistelua,tai sisustamista, kun en sitä osaa.
Kukkien laittoa, se ei ole minulle asetelmien tekemistä tai kukkakimppujen tekoa, ne ovat siinä mihinkä asentoon jäävätkin.


 











No tuota tosta tiptop-olostani olen aikamoisesti luopunut,
ei vain jaksa niin ei jaksa.

Siivoan kun jaksan, vaikka olis pakko useammin sitä tehdä.
No melko tiptop olen noiden pikkutavaroiden kanssa.
Tuolit pöydän ympärillä, ne on pantava aina pöydän alle.
En ymmärrä miksi ne pitää jättää hujan hajan. ???






Olisivat näin kuten kuvassa, ei niin ei, siis miksikö ????
Voin jossakin postauksessa kertoa sen teille.


Vaunuuttelemme pari-kolme kertaa kesässä, käsityö, lukeminen, sekä välillä Rufus mukana.
 





 Jonkin verran matkustelemme myös ulkomailla.
Useammin tekee mieli lämpöön sekä mereen uimaan.
Se on vain yksinkertaisesta hyvin mitättömästä asiasta
kiinni...............EUROISTA !!!!










Eikuin EUROJA säästämään, ja silloin se matka taas
tuntuu mukavalta. On kuin sen ansainnutkin !!!!!





Tällaisia kuulumisia/mietteitä tänään, palataan
taas joskus uusin ajatuksin.

Teille vain tiedoksi minun persoonani
ei ole muuttunut kuin inan=vähän,
olen sama Tuija, kuin silloin joskus nuoruudessani.