Lukijat

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

IHANAA VIIMEIN MEKIN SAATIIN LUNTA.








On oikein kaivannut lumimaisemaa. 
Meillä on ollut tosi vähän lunta.
Pelätään että vesijohto jäätyy, kun se tulee kahden joen alitse, mutta nousee joen
törmää ylös ja siitä jatkaa matkaansa maan alla.

Aikoinaan kun vedimme kunnanveden, sen piti itse kustantaa reilu 1 km verran.
Monen maanomistajan luvalla ja tosiaan kaksi jokea piti ylittää.
Tässä tapauksessa putki pantiin joen pohjaan ja siitä nousi rantaan.

Vettä on ollut joissa vähän ja nyt sitten vielä huono lumitilanne.

Onneksi nyt tosiaan tuli lisää lunta, jospa auttais ja suojais meidän vesijohtoa.


Olen käynyt lenkillä Rufuksen kanssa.











Kyllä on ihanaa, kun meilläkin viimein on lumimaisema.







Tuo pieni musta möykky on minun lenkkikaverini.

Pakkasta on ollut aamuisin n.22-25 astetta. Eilen oli koko päivän 20 jotenka en naamaani
viitsinyt panna pihalle.

10 asteen pakkanen ei niin paha ole, kuten huomaatte kuljen metsän reunaa, 
siinä on viimasuojaa.






Metsän takaa vähäsen pilkistää vielä aurinko.







Eipä tuota lunta kovin paksulti ole edes kuusen oksilla.








Koivutkin ovat kauttaaltaan lumessa, ihana sininen hetki.






Tulisko noista pilvistä sitä ihanaa valkoista lisää ???








Mikähän keltainen tuolla pilkistää ???
No se on tuuliropeli, eipä mahdu pyörimään , kun on melkein lumen alla.














Pitää nauttia nyt, kun lumi on peittänyt oksatkin.............IHANAA !!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !