Lukijat

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

SUKAN KORJAUS.








Pitihän sitä kaupassa käydä, vaikka pakkanen ja jääkaappi ovat täynnä
tavaraa=syömistä.

Maito mikä oli vähissä, ja sitä lapset juovat, onneksi vielä.

Leipääkin oli yllinkyllin pakkasessa, mutta herra Kolmonen ei syö kuin
paahtista, sitäkin ostin .

Näin vanhan vuoden päättyessä, tein päätöksen, että pakkanen on tyhjättävä,
ei kompostiin vaan omaan ja muidenkin vatsaan.

Kun hyllyt alkavat koljottaa tyhjyyttään, voin ostaa uutta tilalle.






Varastossa pakkasessa on mehut ja marjat, se tyhjentyy sen mukaan mitä sieltä syödään.
Eikä sinne talven aikana tule täytettä, koska marjoja saadaan vasta ensi
vuoden kesällä/syksyllä.









Uudet lavat sukkaan olen saanut valmiiksi.









Näistä yhdistelmä langoista tein uuden lavan.

Leikkasin liian läheltä varren jatko-osaa, oli  aika haperaksi tullut lanka, piti purkaa lisää
kun aina vain katkeili langat.
Toisen sukan leikkasin kantalapun yläpuolelta. Siten sain paremman alun sukalle.








Eka sukka valmiina, nyt luulisi kantapohja pysyvän paremmin ehjänä.






Siinä molemmat sukat valmiina. Eikuin käyttöä vaille.









Uusi sukanvarsi, jotenkin en oikein tiedä teenkö oikein kun ohjekuva on minusta
erinäköinen. Mutta yhden varren jo purin, jotenka tämä saa mennä tällä mallilla.











Vähän vielä joulukuvia, laitoin joulupatalaput näkyville, vielä saavat siinä keikutella
ensi viikon.









Tää on isännän joululahja. Se on kaminahyrrä, elikkä meillä kun ei ole kaminaa,
laitoimme sen puuhellan päälle.
Sen tarkoitus on levittää lämpöä ympäriinsä.
Tämä ei toimi sähköllä eikä patterilla, mutta vipperi pyörii kuin tuulimylly.
Tässä on jujuna puuhellan lämpö, lämpötilan kohotessa noin 60 asteeseen,
niin nuo siivekkeet alkavat pyörimään.
Lopettavat, kun lämpötila laskee kyllin alas.
Aika jännä vekotin !








Muutama omena jäi syömäti, isäntä sorvas omenarenkaita ja nyt ne kuivuvat hellan
päällä.





Ruusukynttilän meinasin unohtaa laatikkoon. No nyt se pääsi esiin, enkä sitä kuitenkaan
polta. Jotenka saa olla esillä pidemmän ajan kuin muut joulujutut.


Näin kohta on uudenvuoden aatto, ja vuosi vaihtuu.
Huomenna tulevat vanhin poika perheineen.
Lupasivat käydä Keskisellä, pitää soittaa, että ostaa muutaman raketin lapsille,
mumma maksaa 😁😁



10 kommenttia:

  1. Kaminahyrrä! Sen mekin haluaisimme. Mistähän joulupukkinne oli sen hommannut vai olisiko tehty pukin pajassa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, siitä kaminahyrrästä, joulutonttu ei oo tehnyt sitä itse. Täs juuri mainostettiin K-raudan lehdessä. Kuulemma oli myös Keskisellä :) :)

      Poista
  2. Täällä myös "otetaan mitä kapeista ja pakasteesta löytyy"viikot alkamassa🍽,saa nähdä minkälaisia yhdistelmiä syntyy.. Olipa mieheltäsi ihanasti ajateltu lahja:lämmön levittäjä🤗 Hyvää vuodenvaihdetta 🎆

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on tuo kamiinahyrrä terassilla takan luukun edessä. Hyvä lahja mieheltäsi. Hyvää uutta vuotta ♥️

    VastaaPoista
  4. Hauska tuo kaminahyrrä, kuulen nimen nyt vasta ensi kertaa vaikka minusta tuntuu että appivanhemmillani on jokin vastaava, jota myös pitävät puuhellan päällä. Ihanaa vuodenvaihdetta sinne!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !