Lukijat

tiistai 18. joulukuuta 2018

JEEEE VALKOISTAKO ??





Mitä minun silmäni näkevätkään...........................lunta ihan selvästi.





Vähänlaisesti sitä on, mutta selvästi maa on valkoinen.

Kivasti piristää mieltä, ja taas innostuu joulunlaitosta.

Vähäsen ei paljoa....................lisää koristeita.

Jouluruuat ei minua rasita, ostin kaikki laatikot myyjäisistä ja ne odottavat syöjiä
pakkasessa.
Pienen kinkun aiomme paistaa jouluksi meille, kun väki kokoontuu Uuden vuoden aikoihin,
niin silloin taitaa maistua paremmin savustettu lohi.


Niin ja tietenki kokeilen sitä uutta pataani, aion kypsentää siinä naudan sisäpaistia.






Ostin lihankin jo valmiiksi, mutta ilman mausteita ja suolaa.
Saa nähdä onnistunko siinä.?






Valkoista lisää, pupelit hangella. Olen maalannut tän aikoinaan, kun kävin posliini-
maalauskurssilla.





Suloiset enkelit, vintage sellaista. Nekin toivottavat kulkijan tervetulleeksi.








Ikkunan eteen laitoin tämän asetelman, valkoiset ruusut+ valkoinen ledikynttilä.






Ulos lisäsin vähäsen joulunväria. Aluksi mulla oli tuossa kynttilä, mutta kun se ei
näkynyt yhtään minnekään, terassin kaiteet olivat näköesteenä.


Tämän oven kautta me tosin harvoin kuljemme, koiran päästämme pihalle tai pihalta
sisälle. Tästä meidän vieraat tulevat sisälle, heitä varten olen laittanut asetelmia.

Harmittaa kun itsekin tykkäisi katsella kättensä jälkiä, mutta toi kuistin ovi on
tullut meidän kulkureitiksi sisälle.






Punaisen kynttilän panin kaktuksen viereen, jospa toi kaktus alkais kukkimaan !??







Ns. jääkynttilää olen polttanut koko päivän, näyttää pikkuhiljaa tulevat muotoja esille.







Sukset ja sauvat otin esiin, jos tuota lunta alkais tulemaan vähän enemmän.
Onpahan sukset valmiina vaikka metsään sivakoimaan.






Terveellistä naposteltavaa. Aamulla oli puuron kanssa mansikoita, oli hyvää.





Peikonlehti on vielä hengissä, mutta pari kukkaa olen onnistunut jo tappamaan.

Pahapoika, ei sekään tykkää olla mun kanssani  😢😢






Ehtineekö nämä sukat pukinpussiin, en ymmärrä mitä olen asuillut......sukankudin edistyy
liiankin hitaasti.
Pitänee tänä iltana ottaa kudin kauniiseen käteen, niin eikö se siitä sitten valmistu.


Tämmöisiä mietteitä tällä kertaa.




12 kommenttia:

  1. Meilläkin on tullut lunta, toivottavasti pysyy joulun :) Tuohan se joulutunnelmaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että lumi pysyis maassa. Toisaalta on mukava kun ei ole kylmää.

      Poista
  2. Samoin meille, vähän mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Tännekin on satanut lunta. On niin kaunista ja valkoista.

    VastaaPoista
  4. Söpönen puputaulu! Etkö enää maalaa posliinia? Minä aloitin vuonna 1986 ja edelleen maalaan. Viitisen vuotta oli välissä, etten maalannut, kun ei ollut mitään kurssia.

    VastaaPoista
  5. Hieman valkoista taivaalta pihalle ja sinun kätköistä sisälle.
    Onpa ihana puputaulu.
    Noilla suksilla et kyllä pitkälle pötki.
    Ihanaa tätä viikkoa Tuija!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat nuo maalaamasi puput <3 Pieni määrä valkoista lunta piristää maisemaa kummasti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !