Lukijat

tiistai 1. toukokuuta 2018

TOUHUA, TÖMINÄÄ, UPPELUKSISSA !!







Viikonloppu sekä vappu meni yhdessä temmellyksessä.

Vanhin -ja nuorin poikamme  perheineen tulivat lauantaina.

Ilmat olivat mukavia, aurinko paistoi pihalla oltiin ja touhuttiin
yhtä sun toista.







Saunapuita/takkapuita myös ehdittiin sirkkelöimään.





Minä väsäilin jossakin välissä sukat valmiiksi.

Vaikka tuntui siltä että olin koko ajan ruokakauha kädessä,
tiskikone pauhasi pitkin päivää !!!

Välillä kyllä piti huilata selkäänsä, siis kudin käteen.



Tää lanka oli sitä minkä ostin pääsiäisreissulla.
Vaikka onkin ihan ackryliä, siinä oli sellanen samettinen pinta.


Ostin lapsille tietenkin vappupallot.









Ykkönen ja Nelonen viettivät kotona vappua, koska heillä
oli koulussa/hoidossa vappurieha ja samalla koulupäivä.






Taikuri, olisko tytteli joku Wilhelm Tell, pitänee kysyä kun näen heidät.



Kävihän meillä myös Batman;










Nelma ei ollut tuntea Kolmosta, haukkui ja haukkui, viimeinkin kun sai haistella niin jopas tuli tutut tuoksut vastaan.










 



Isäntä ja vanhin poika päättivät mennä soutelemaan kajakilla pitkin jokea.
Nuorin poika vei heidät sekä kajakit yläjuoksulle, sieltä he laskivat meidän kohdalle rantaan.









Sinne lähtivät !!!




Kotona me naiset odotimme heidän saapuvan meidän rantaan.









No siellä he tulivat, Nelma löysi kunnon kepin jota ei millään se olis
antanut pois. Nelma rakastaa leikkiä keppien kanssa, mitä isompi sitä parempi.










Hups...........mitenkä siinä kävikään.

Isäntä tuli rantaan, yritti ottaa koivunraipasta kiinni, tavallaan jarrutti sillä.!!!!!
Ja samassa kajakki kiepsahti ympäri ja isäntä
sai kunnon vappukasteen.
Ei riittänyt että lakki kastui, vaan ihan varpaisiin asti.


Oltais voitu leikkiä .....vettä kengässä.
Lippiksen pelasti poika, isännällä oli kiirus sisälle lämpöiseen
suihkuun. Onneksi ei tapahtunut kauempana kotirantaa.
Lupas ottaa ensi kerralla varavaatteet mukaan :)

Onneksi oli pannut puhelimensa kahteen minigrip pussiin,
säilyi kuivana/ehjänä.








Nuorin poika veti kajakin rannalle, ettei se pääse karkuun.


Illalla myöhemmin, muistettiin ..............missähän
mela on ???? Ei mitään muistikuvaa !!!
Eikä rannalla ollut !!!!








Tuo musta tiitiäinen ei sitten millään meinannut hyväksyä
Nelmaa, oli tosi kares !!!
Haukku ja irvisteli sekä muraji, Nelma vain haukahti !
Pihalla meni jo paljon paremmin.









 
 







Seuraavana päivänä menivät nuoret miehet sekä Kakkonen mukana.
Se matka onnistui erittäin hyvin.
Sillä matkalla löytyi isännän mela, jäänyt kiinni jonnekin risuun.


Näin meillä sujui vapun alunen ja tänään vappuna oli sitten rauhallista.
Kävin saunassa ja kirjoitan tätä blogia teille.

Sunnuntaina meillä näkyi mahtava sateenkaari.















 

12 kommenttia:

  1. Hyvää vapun iltaa Tuija. Olipa kajakkiseikkailu. Onneksi mies kastui vasta kodin lähellä, ettei saanut tautia vappu-kasteesta. Ahkera emäntä neuloo ruuan laiton välissäkin.
    Ei Rufus tykkää, kun hänen tontilleen tullaan.
    Mahtavia sateenkaari-kuvia.
    Me kasasimme vapun kunniaksi kasvihuonetta sateella ja ilman sadetta.
    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kivan kuuloinen vappu teillä on ollut. Aikamoinen batman siellä on kyläillyt :)
    Ihanaa vappupäivän iltaa sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
  3. Hyvä ettei käynyt pahemmin ja mdlakin löytyi.Teillä on ollut sähäkkä vappu.

    VastaaPoista
  4. Teillä oli kiva Vappu.
    Hyvää alkanutta toukokuuta!

    VastaaPoista
  5. Hyvää toukokuuta, toivottavasti alkaa lämpiämään.Teillä on touhua riittänyt, eikä näemmä vauhdilta ja vaarallisilta tilanteiltakaan ole vältytytty, onneksi "uppeluksissa"käynti tapahtui rannan tuntumassa!

    VastaaPoista
  6. Ainoa hyvä puoli oli, ettei isännän tarvinnut mennä Helsinkiin asti vappukasteen takia. Onneksi ei sentään käynyt pahemmin. Upea sateenkaari, on se niin ihmeellinen tuo luonto.

    VastaaPoista
  7. Teillä oli mukava ja touhukas vappu :) Isäntä heitti talviturkinkin, joten se on nyt sitten kesä, vai mitä?

    Oikein hyvää toukokuuta sinulle.

    VastaaPoista
  8. Teillä näyttää olleen vauhdikas vappu.. lapset tuovat ilon ja riemun♥
    Leppoisaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  9. Melkoisen vauhdikkaalta kuulosti :) No onneksi ei ollut kova pakkanen, kun isäntä heitti talviturkkinsa. Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  10. Kylläpäs on Batman kerkiäväistä sorttia - justiinsa oli meillä!

    VastaaPoista
  11. Hui, ihka oikea Batman! On siinä Mummun alaleuka väpättänyt pelosta.. hih. Ai kamala.. on varppina ollut kylmä kaste isännälle, mutta onneksi rannassa ja loppupelissä aukko hyvin. Nyt voi sitten keulia sillä, kuka heitti ekana talviturkin. Hih

    VastaaPoista
  12. Onpa touhukas vappu. Tuo kajakkihommeli on varmasti hieno kokemus. Pääsee kyllä niin likelle luontoa kuin päästä voi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !