Lukijat

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

ONKO KUKILLE PAIKKAA ??

Tässä yhtenä päivänä katselin kaappejani, ja mietin mitähän minä noin monella maljakolla teen.

Tosi harvoin leikkoo kukkia tulee ostettua, ja vieraita käy nykyään niin harvakseltaan tulovirta on sieltäkin pois.

Mutta kun oli nuori (ja nätti ) sitä innostui ostelemaan yhtä sun toista.
Vieraanikin tiesivät mieltymekseni, ja sain silloin tällöin maljakon.
Voin kyllä myöntää, että minä olin itse kaikkein syypää tähän juttuun :) :)

Laitanpa teillekin muutaman kuvan, saattepa myöskin ihailla minkälaisia ne ovat.
Tosin kuva ei anna niin hyvää kuvaa mitä ne ovat luonnossa tai oikeastaan kaapissa.




Nämä kaksi alimmaista mieheni toi joskus vuosia sitten Tallinnast, maljakko + kulho.


Voi voi eivät nämä tähän lopu, mutta teitä kiusaakseni ;) ;) laitan myöhemmin kuvia.
Kuten huomaatte paljon on tuota kristallia, johonka olen tykästynyt.

Nuoriso meillä ei paljon noista piittaa, niillä pitää olla niin yksoikoosta, ei mitään krumeluudia.

Olenhan minä jotakin tehnytkin, pari korttia. Näihin käytin valmiita leimattuja kuvia, jotka ovat olleet tuolla jemmassa jo aikoja sitten.
Eipä ole tullut väritettyä niitä, mutta yks päivä sain inspiksen ja nyt niistä väsäilin kortin valmiiksi.

Tietääkö lukija kukaan, että multa voisi ostaa noita kortteja, lähetän kyllä postissa.
Joskus olen lähettänyt sukulaiselle ja postarit nykyään kahdelle kortille+kuoret tulee 1,10
ettei mikään paha hinta !!

Kortti on kaksipuolinen+kuori.....HINTA : 3 e. / kpl + postarit päälle.

Korteista on kuvia tuolla osiossa KORTIT V. 2016 JA 2015.

Voit ottaa minuun yhteyttä s.postilla tai jättää kommenttiin tietosi, niin otan sinuun yhteyttä

No nyt tämän mainospätkän jälkeen uusimmista korteista kuvat :






Tältä päivältä tällaisia uutisia. Jospa lähtis jumppatauolle ja ehkä sen jälkeen sinne Keskiselle !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !