Lukijat

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

KIRPAKKAA !!!






Niin vain jaksoin tehdä jumppaliikkeet kaikki mitä
ohjeissa on !






Vielä lähdin sauvakävelylle. No ei sitä oikein lenkiksi voi
sanoa, sen verran vain oli lyhyt toi matka.





Innokas lenkkikaveri, olis halunnut mennä pitemmälle, mutta
oli tyydyttävä tähän lenkkiin.

Kuten huomaatte meillä on tosi vähän lunta.





Isäntä jäi polttopuukuormaa tyhjäämään, onhan niitä puita
kulunitkin keittiön puuhellan pesässä ja saunassa.




Eipä tää lumimäärä suojaa kukkia, harmi jos ne taas menevät
kun kuitenkin pakkasta on ollut 3-9 astetta.
Nyt oli ainoastaan 3 mutta vinkka viima, se teki ilman
kylmäksi.









Ei enään pantais havuja tähän pataan, kyllä toi multa
niin kovaa oli.





Kynttilälyhty valaisee vähäsen meidän tien kulkioita.

Jalkani kesti ihan hyvin ton kävelylenkin, pitää aloittaa
varovasti, kuitenkin leikkauksesta on vasta viisi viikkoa.

En tiedä voinko vielä ajaa autoa, pitää kokeilla loppuviikosta
tuossa kotopihassa.





Tässä on loput Terijoensalvasta, kun olin hetken täällä sisällä,
oli isäntä nuokin nostellut traktorin kyytiin.

Ehdeinpä onneksi ottaa vielä kuvan.
Tällaisia lumikuvia meillä tulee, vähän on lunta, joki on pienellä
ohkaisella hileellä.




Koskessa virtaa täysillä vesi, mutta vähän tuota vettä on.




Eipä tonne jäälle ole menemistä edes kävellen, koirakin taitais 
upota, vaikka kevyt onkin.!!!!

Mulla on tehnyt mieli jo monta päivää.....................niitä joulutorttuja !!!!!!!!!
Eilen tein sellaisen pikaversion. Sulatin levyt mikrossa hyvin varovasti, noin 10 sekkaa molemmin puolin, siten sain leikattua
levyn kahtia.
Kaikki piti tehdä nopsaan, kun olin taas kerran unohtanut ottaa
sulaamaan levyt.
 Parturista olin tulossa ja päiväkahvit
olivat vielä juomati meiltä molemmilta. 
Siihen oli välttämäti saatava tortut mukaan.




Mä voitelen nuo torttujen taikinaosat munalla ja ripottelen
noihin sakaroihin sokeria ennen uuniin panemista.





Antaa hyvän maun tuohon mauttomaan osaan missä ei ole
luumuhilloa.
Olen tehnyt näin jo kauan, meillä oli lapset kaikki silloin
vielä kotona. Hekin tykkäsivät kovasti ja edelleen on 
heille herkkua.

maanantai 7. marraskuuta 2016

ONNENPÄIVÄ !!








Kiitos pakkasmittarin luvuista, näinkin voi olla kiitollinen.

Onneksi isäntä ei mennytkään metsähommiin, kun oli sen verran pakkasta, ettei viittinyt lähteä itseään rääkkäämään.

Se oli sitten meillä siivouspäivä.
Yleensä siivoan kerran viikossa ns. viikkosiivouksen.
Mutta mun sairasloman takia on menty nää viisi viikkoa
vähän kepulikonsteilla.

Mä tykkään että huusholli olisi puhdas, imuroitu, pesty laattiat ja pölyjen pyyhkimisen teen eri päivänä.

Kun olen sairastellut, olen paljon vähentänyt hyllytavaraa, ettei niitä pölyjä olisi joka purnukka ja maljakko täynnä.

Lasivitriinikaappi on oivallinen keksintö.
Mutta sinne änkee pölyhiukkaset kuitenkin, mutta ei niin paljon 
mitä avohyllylle.

Käydessäni läpi noita vitriinikaappeja, pesen yleensä siellä olevat
tavarat tai ainakin pyyhin kostealla rievulla ja kuivaan samaten.





Äitini oli erittäin tarkka ton siivouksen suhteen. 
Jääkaappi oli silloin vielä sulatettava, sen hän teki myöskin
kerran viikossa.

Onneksi mulla on nyt jääkaappi sekä pakastekaappi itsesulattavia.
Harmiksi toi pakastearkku ei ole sitä, sinne tuppaa kertymään
jäätä reunoihin. Se on minusta hankala sulattaa, ensin tyhjäys, laitan pari kattilaa kuumaan veden kera sinne pohjalle, kansi kiinni.
Hetken kuluttua jää on sopiva pudottaa alas lastalla, ja sieltä pohjalta rikkalapiolla sankoon.
Muuten on ihan jees tehdä toi homma, mutta kun olen tälläinen
pätkä, tuntuu että sukellan sinne pohjalle jalat heiluen reunoilla.

No ei vaiskaan, kyllä mun koipeliinit pysyvät visusti lattialla.






Äitini opetti tai tuliko se jo äidin maidossa minulle toi homma
nimeltä siisteys !!!
Myönnettävä minun on, kyllä äitini silti voitti, nimenomaan
pikkutarkkuudessa.

Jos illalla hän ja isä joivat iltateetä, äitini tiskasi kupit heti pois.
Ei  tykännyt yhtään jos tiskipöydällä oli kuppi tai kaksi.

Tuota systeemiä käytin itsekin, mutta kyllä laiskuus on voittanut
minut tuossa asiassa. Mä jätän kupin pöydälle, juon aamukahvini
samasta kupista niin ja ei se mitään vielä päiväkahvitkin
menee samoilla linjoilla.
Voi voi kun olen joutunut periaatteistani luovuttaa :) :)


 

Tapani on lajitella heti posti, paperikeräykseen, roskiin, hetken säilytykseen koriin ja vielä vähän tulee asiakirjapapereita,
jotka reijitän ja mapitan.

Kaikki kauppakuitit laitan ns. omaan pankkikirjaani ylös, niitä tosin en säilytä. Ne tietenkin menee mappiin missä on vaikkapa 
takuutodistus, tai Alvi-vähennykset, no niitä on vähän.
Mutta parempi saada vaikkapa 80 ekua takaisin kuin maksaa.

Mä tykkään pitää tota omaa pankkikirjaa, tiedän missä mennään, mitä kirjalla on rahaa. 
Tarkistan aina silloin tällöin nettipankista tiliotteen ja merkkaan
kirjaani ruksilla menot ja tulot, sekä stemmaako loppusumma.

Vielä OP:sta saan niitä sinisiä pikkuvihkosia joka käy hyvin tähän asiaan. 

Keittiön pöydän ympärillä olevat tuolit laitan aina pöydän alle, kun nousen ylös. Mikä kumma kun toi on toisille niin vaikeaa........
siis yhtälailla isännelle, pojille, miniöille ja vieraille.
Jotenkin sitä ei mieti itse tota tekemistä, se menee ihan huomaamatta.................olisko sekin perintövika :) :)

Minusta pöydän ympäristö on paljon kauniinpi kun tuolit ovat 
alla, eikä levällään.




Kukkarooni en kerää kassakuitteja, tyhjään sen heti kun pääsen 
kotiin, ja yleensä kirjaan viimeistään seuraavana päivän
ne sinne pankkikirjaani.
Kolikkoja en jemma kukkarossa kuin 3 kipaletta, muut laitan
heti lastenlasten tuttipullopankkiin, josta tasapuolisesti annan jokaiselle oman nyytin kolikkoja.
Setelit mulla on järjestyksessä, viisi, kymppi, kaksikymppiä ja jos on viisikymppiä se on omassa kotelossa.

Mulla on ollut tää käytäntö jo nuoruudesta asti, heti kun sain eka
tilini. Nykyään käytän korttia enemmän, mutta kyllä tota rahaa
pitää olla.....................varmuuden vuoksi, mähän olen se 
varmuudenvuoksityyppi !!!

Kaikki ostokset laitan heti omille paikoilleen, myös vaatteista
otan heti laput irti, ne roskiin, vaatteet komeroon.
En yleensä pese uusia vaatteita, mutta jos löydän kirppikseltä
jotakin ne menevät pesukoneen kautta käyttöön.




Pyykit viikkaan, mankeloin heti pois, kun ovat kuivuneet.
En kerää mitään vuoria minnekään pöydän kulmalle.

Onneksi nykymateriaalit ovat sellaisia joita ei pahemmin tartte
silitellä. Miehen kauluspaitaakaan ei jää ryppyjä, kun linkoan hellästi ja laitan sieltä suoraan henkarille roikkumaan.

Flanellipaidat joita se käyttää talvisin kotona, on eri asia.
Niihin jää ryppyjä, mutta eipä haittaa kun yleensä sen päällä
on vielä jokin neule. Se on sellainen palelija ja selkä ei tykkää
yhtään kylmästä.

Kaappeja siivoan inspiksen mukaan.
Nämä suht uudet keittiön kalusteet on helppo siivota.
Suurin osa on vetolaatikkoja, muutamia yläkaappeja toki on,
sekä yksi lasivitriinikaapisto.






Makuuhuoneeseen kaipaan vetolaatikoita/koreja vaatekaappeihin.
Ne olis paljon parempi pitää järjestyksessä, kun näkis heti
mitä ne sisältävät.

Usein näistä siivouksista on vinkkejä lehdissä, suurin osa 
on mulle tuttuja. Jotenka ajattelen siis tekeväni oikein :) :)

Tänään siivottiin yhdessä, minä vessan, olkkarin imuroin, koska
miestäni en mielelläni sinne päästä imurin kanssa.
Se on kuin tornaado joka heiluu etelä-pohjois-länsi-itäsunnissa
vuoron perään. Eikä yhtään huomaa mikä tavara olis tiellä.
Pelkään, mikä kukka putoaa, meneekö maljakko rikki, onneksi
suurin osa on suojassa vitriinissä, mutta ei siinäkään mikään
panssarilasia ole.
Sillä on niin pitkät kädetkin, että kyllä tuolla vähän ylempänä
olevat tavarat ovat vaaravyöhykkeellä.





Jotenka suosisti imuroin ja luutusin olkkarin itse.

Mitenkä ollakkaan yhtäkkiä katsoin fysikaalin aikataulua...
...........APUA se on klo 13.30 ja kello oli 13.24 !!!!!!!!!!!!

Tuli muutoin pikkuusen kiirus, lumput päälle, kurkun kurlaus
ja suutabletti perään suuhun. Siinä oli minun esivalmistelut ja
eikuin menoksi. Onneksi meiltä on sinne viiden minsan matka.

Särkytabletin otin autossa käteeni, ja perillä sain vesilasin jonka
avulla nielasin tabletin mahaani.

Voi kun tuntui ihanalta mennä maaten hierontapöydälle,
ja hemmoteltavaksi...............nautein joka solullani.

Isäntä haki minut 1,5 tunnin kuluttua, ja tuumas että hänkin
tarttis hierontaa, kun oli selkä kipeenä imuroinnista ja mopin
heiluttamisesta.
Mä en ollut kuulevinani mitään, oli tärkeämpää tekemistä,
varata itselleni uusi aika !!!

Nyt nautin puhtaasta kodista, kynttilöistä, mutta ensin
pitää mennä syömään, että jaksaa nauttia koko illan.

Mukavaa loppuiltaa teille, muuten en muistanut ottaa
lumikuvia vieläkään, ehkä huomenna.

Tai en sittenkään, mä menen taas nauttimaan.........ekokampaajalleni. Hän vähän lyhentää ja laittaa
kasvivärin hiuksiini ja taas olen kuin uusi ihminen.
Jes, kyllä tätä onkin odotettu ja vielä isäntä saa olla mulla
hovikuskina !!!






 

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

VIELÄ EHTII !!





Vielä ehdin toivottaa hyvää Pyhäinpäivää sekä ruotsalaisuuden
päivää. Onhan tätä sunnuntaita vielä jäljellä 3,5 tuntia.

Eilen kävimme yhdessä hautausmaalla. Minä köpsöttelin kävelysauvoilla hiljalleen, sain samalla liikuntaa sekä raitista
ulkoilmaa.

Meidän sukuhaudalle oli niin lyhyt matka autosta, etten ajatellutkaan ottaa rollaattoria, sauvat olivat hyvä apu.





Tähän on haudattu mieheni vanhemmat sekä isovanhemmat.
En ymmärrä miksi nuo alimmaiset nimet ovat niin haaleat.
Ovatko kesäkukat vieneet hopean pois.
Ei tahtonut juurikaan nähdä lukea. Tässä olisi myös meille paikat,
mutta nimille ei kyllä jää tilaa.
Jotenka ja kun jossakin vaiheessa elämäämme on asia ajankohtainen, pitää ehdottomasti nostaa nimet ylemmäksi ja toi nouseva aurinko pois.
Tai vaihtaa tyystin kivi toisenlaiseen.




Kuten huomaatte, meillä ei ole juurikaan lunta.

Muutama päivä sitten kävelin pihalla, ja otin vielä muutaman 
ruskakuvan.







Siinä on kaksi ihan eriväristä murattia. Tiettekö mulla oli aivan hukassa toi nimi.
Hortesiat, petuniat, orvokit kaikki muu tuli mieleen muttei tuota
oikeaa nimeä.
Mä googlasin ton nimen..............onkohan liian myöhäistä kirjoittaa teille, kun noin yksinkertainen nimi häviää pääknupista,
veks sinne haihtui huitsinnevadaan !!!!




Ylempi ruusu oli vähän paremman näköinen kun toi alempi.
Mutta siinä oli vielä muutama marja.




Löytyi vielä tämäkin värinen, muuten kuvat olen ottanut viisi
päivää sitten. 
Meille lumi tuli sellainen hentoinen vasta perjantaina. 

Tänään piti ottaa muutama lumikuva, mutta unohdin ja sitten
olikin jo pimeetä.







Isäntä teki hiki hatussa vielä loppu laatoitushommia pihalla.
Sai kuin saikin sen tehtyä ennen torstaita.
Silloin hänen piti olla mulla taas hovikuskina.








Kyllä nämä sukat ovat jonkin matkan jo eristyneet, varsi on 
melkein siinä vaiheessa että voi alkaa tekemään kantalappua.

Kun katselin yhtä juttua tuolta kaapista, niin vastaan tuli 
tälläinen lappunen.










Nää on joku katutaiteilija tehnyt meille muistoksi
Turkissa, kun oltiin viettämässä mun 40 v. päiviä
siellä.
Olen päällystänyt tän kartongin kontaktimuovilla ja se oli 
kauan meidän ovessa, tosin sisäpuolella.
Hyvin on säilynyt, enkä kyllä vieläkään malta heittää pois.

Näin se viikonloppu on sujunut meilläkin.
Ruuaksi olemme nauttineet hm hm joulukinkkua.
Kyllä vain sitä oli vielä pieni pala pakkasessa, paistoimme sen
pussissa ja tuli hyvää.
No eihän se siellä pakkasessa ollut kuin vuoden.
Miksikään ei ole mennyt. Maistui todella maukkaalta,
ei mitään pakastearkun sivumakuja !!!

Pianhan saa sitten ostaa uuden kinkun tonne pakkaseen :) :)

Tänään isäntä savusti lohta, se oli niin herkullista, että Rufuskin 
haistoi sen tuoksut toiseen huoneeseen ja tuli kyttäämään
namipaloja.
No tottahan toki se niitä sai, kohtuudella.




Huomenna on maanantai, ja pitäisi olla siivouspäivä.
Tuohon tarvitsen isännän apua, mutta ei taida tulla siivouksesta
mitään !!!
Isäntä kun lupasi mennä metsään puiden kaatoon.
Se siitä sitten, eletään sitten näitten murujen ja hiekan kanssa
sulassa sovussa. 

Jospa hän ehtis puristelemaan matot, minä yritän imuroida vaikka huone kerralla ja vähän moppia heilutella.

Iltapäivällä mulla on fysikaalinen, eikö ne kipeät paikat saa hierottua pois, jotka sattuis tulemaan ton siivouksen yhteydessä.

No se on huomisen murhe, katsotaan mitenkä yö menee. 



 




Hyvää alkavaa viikkoa teille jokaiselle, nauttikaa lumesta kellä
sitä on, olkoon sitten muutamia senttejä tai vain hitusen.

 

perjantai 4. marraskuuta 2016

TÄÄ EI OLE TOTTA !!!!








Vaikka kirjoitin ettei ole totta, mutta se on kuitenkin totta !!!

Apua.............meidän mettäs n. vajaa kilometri meen talosta 
on nähty ................iso KARHU !!!!


Kuvahaun tulos haulle karhun kuvia


Onneksi se ei ole toi, elikkä ei siitä kukaan kuvaa saanut.
Yksi pyöräiliä sen näki menevän mettäautotien yli ja tulevan 
meidän metsään.

Onkohan meidän pieni villakoira Rufus haistanut jotakin, kun
sen on päästävä ainakin 3-4 kertaa illalla klo 19-22 välis aina
pihalle. 
Eikä se ennemmin oo tollaasta trafiikkia pitänyt illalla.

Pääsiskö Rufus karhun kynsien välistä karkuun ???

Isäntä kävi kattomas sen kanssa mettäs, muttei nyt ainakaan
nalle ollut liikenteessä.

Onneksi mä en oo mikään mettän ystävä, kait se on mulle ollut 
sellanen luonnollinen stop-ilmiö :) :)

Mä oon nytkin ollut sisällä, en ihan laiskana, vaan olen 
värkkäillyt muutaman kortin.








Nämä tein ennemmin lokakuun lopus.
Tänään väkersin 9 vuotiaalle tytölle, kohta saamme viettää 
meidän vanhemman lastenlapsen synttäreitä.

Hän haluaa että ne synttärit vietetään itsenäisyyspäivänä,
silloin kuulemma saadaan kattoa koko porukka hienoja
asuja.............ainakin me naiset ollaan kiinnostuneita
niistä.........nuo miespuoliset voivat tykätä vaikka puhella,
siitä meen karhusta.





  
Mä kävin isännän kanssa eilen ekaa kertaa kaupas.
Tosin en vielä voi ajaa autoa, käytiin siellä vaatekaupas.
Tulihan ne pikkarit ostettua, ja vähän muutakin :) :)

Arvatkaa vaan viihtykö isäntä siellä rettukaupas...............no ei 
tosiaan, onneksi oli tuoli missä sai istua.

Käytiin me kirpparilla kahvilla ja ostin mä sieltä
näitä ihania enkeleitä, joku kätevä käsistänsä oli ne 
tehnyt myyntiin.









Ne on pellavasta tehty.  Olihan nämä pakko ostaa, kauniita.


Kaikille hyvää Pyhäinpäivää, huomenna käydään viemässä
kynttilä miehen vanhempien ja isovanhempien haudalle.






keskiviikko 2. marraskuuta 2016

TULIPA TAAS LÄHETYS.






Tässä taannoin päätin tilata taas Kiinasta vähän pikku tavaraa.

Mä käytän ns. kynää kun naputtelen IPädiäni tai puhelinta.
Kynä on tarkempi kuin minun sormeni.






Tilasin tämän lyhkäisen version puhelimeen.






Onneksi tilasin vähän pidemmän ja kaposemman.
Mahtuu hyvin ton kuoren sisälle ja silti vielä kiinni.




Mun huonoksi onneksi se putosi rollaattorin päältä lattialle,
siis koko puhelin, ja ton kynä pidike meni poikki.
Osa päästä jäi puhelimen nappikuulokkeen reikään.
No sielläpä se on vielä tänä päivänä.
Laitoin ton kynän vain ns. korttitaskuun, ja hyvin on pysynyt
mukana, ja läppä menee kiinni.




Näitä ostin viisi kipaletta, on varaa ton kumipään kulua.
Mä pelaan IPädillä, käytän siihenkin tätä kynää.

Muuten mun pelini ovat ns. yksin pelaamista. En pelaa ketään
toista henkilöä vasten. No tietenkin pelaan koneen antamaa
aikaan vasten.

Mä latasin jonkun joulupelin viime joulun alla, vielä en ole päässyt
kuin 16 kenttää läpi.
No enhän mä pelaa kuin jonkin aikaa, sitten kyllästyttää.
Enpä ole onneksi jäänyt koukkuun :) :)








Nää kynät olivat jänniä, oli myös kuulakynä samassa jutussa.
En ole käyttänyt näitäkään yhtään vielä.





Tän kynän ostin kokeeksi, minkälainen on käteen ?
Siinä on ohuempi kohta tossa keskellä.




Kokeilemati on vieläkin, siis en tiedä onko sormille hyvä ?





Pitihän mun ostaa violetti kello yhden tunikan värin mukaan.

Postikulut olivat nolla, eikä tarvinnut maksaa tulliakaan,
kun kokonaiskulut olivat alle 22 euroa.

On se vaan kumma kun Kiinasta asti postarit ovat nolla.

Kaikki mitä olen ostanut, ovat tulleet hyvin perille ja ehjänä, eikä ole kestänyt kovin kauaakaan.

Toista oli, kun tilasin askartelutarvikkeita GE-WE hoppusta Hollannista.
Tilauksen tein 17.8-16 ja maksoin Sepa maksulla.
Laitoin s.postia ja kopion maksusta.
Niitä tavaroita ei ole vieläkään näkynyt ??

Arvatkaa vaan kuinka monta kertaa olen lähettänyt sinne s.postia.
Välillä vastaus tullut, välillä ei korvia klopsauteta kun olen viestittänyt niille.

Kaksi kertaa on ilmoitettu, että on lähetetty tai on postissa.
En tiedä mitä teen, jos ne ei tule ???

Olisi kannattanut maksaa Visalla, siinähän on se ominaisuus, että saa rahat takaisin jos tavarat eivät tule.

Sitä vain mietin millä mä sen todistan etten ole saanut niitä ?

Jotenkin muistelen tilanneeni ennekin tuolta firmalta, sama juttu.
Tuli kun aikani kinusin.

Nyt tuossa paketissa piti olla joulukorttivärkkejä.
Jos joskus saan, niin ensi vuodeksi jäävät, olen tehnyt kaikki
kortit jo.

Onko kellään korttiaskartelijalla käynyt samoin ton firman kanssa ?
Onko kellään neuvoa mitä teen ??