Nyt korkkasin uuden artjournal-kirjan.
Olen miettinyt mistä alkaisin, siis aihetta ja millä väreillä ??
Päätin tehdä pohjan Distress Inkeillä.
Laitoin kolmea väriä, leimailin kuvioita, koristelin kukilla ja perhosilla ja muilla
tilpehööreillä.
Pari tekstiä, reunat leimailin kaikki kuvat olen myös leimannut.
Mulla ei ole yhtään piirustuslahjaa, jotenka nuo leimat ovat minulle suuri apu.
Tässä myöskin lähikuvia lehdestä.
Tämä kukkaistytön kohdalla oli yksi kuva, jonka minä onneton pilasin, lisäämällä
naiskuvaan silmät !!! Ihan typerän näköinen.
Mietin milläs piilottaisin, ja onneksi tollanen ns. puolikas kasvoinen nainen
oli leimattu valmiiksi.
Tuli ahaa elämys, tein sille kukista hiukset, timantteja vähäsen mukaan.
Tälle naiselle vähäsen väriä poskiin elikkä meikkasin sitä.
Perhoset leimasin, maalasin väriä, ja leikkasin ne saksilla.
Se on siinä eka arttisivu uudella kirjalla.
Kevätiloa teille kukkien sekä Rufuksen myötä.
Nautitaan keväisestä ja aurinkoisesta ilmasta.
Tulipa hieno ensimmäinen sivu, upeat värit!
VastaaPoistaIhanaa iltaa sinulle Tuija ja rapsutuksia Rufukselle <3
Kiitos Outi,jäi vähän pitkäksi tää vastaaminen. On ollut menoa yhtä sun toista.Hyvää alkavaa kesäkuuta sinulle.
PoistaHienolta näyttää nuo uudet Art journal sivusi, mukavaa ajanvietettä.
VastaaPoistaMä tykkään kovasti tästä jutusta. Nyt vain on mennyt muissa hommissa tää aika.
PoistaHieno aloitus.
VastaaPoistaVähän jännitin, että mitä korkkasit :)
Kiitos, kevätiloa myös teille ja Rufukselle!
Korkattu on kesäkukkien laitto :) :)
PoistaHienosti korkattu ja siitä se sitten lähtee. Rufus on ihana ❤
VastaaPoistaKiitos, nyt tahtoo aika mennä kukkien korkkauksessa :) :)
Poista