Lukijat

maanantai 25. maaliskuuta 2019

SURULLISTA !!





En ole teitä unhottanut.

On ollut omassa terveystilassa huono aika, en ole jaksanut.

Kaiken lisäksi vanhin pojistamme joutui työpaikastaan pois.

Ei huonon työn takia, vaan koko osasto lopetettiin.

Yli kymmenen vuotta hän oli töissä, tykkäs hommastaan ja työkavereista sekä
johtoportaasta.

Kylmää touhua, ei siinä ihminen ole minkään arvoinen, kun firma miettii näitä
käännöksiä.

Säälin häntä, tiedän kuinka hän kärsii tästä asiasta.

Huomenna pitää viedä koneen+puhelimen+avaimet pois.


Kyllä tähän on varauduttu, kun lehdet ovat kirjoittaneet tän ison firman asioita.

Irtisanominen koski nimenomaan ylempiä sekä alempia toimihenkilöitä siinä osastolla !


Ei nämä murheet ja surut helpota vaikka lapset aikuistuvat.

Tulee lisää, kun tulee perhettä mukaan.


Tiedän että tämä olo helpottaa, kun vähän aika kuluu.

Poikani katselee uusia työpaikkoja. 

Toivon hänen mahdollisemman nopsaan löytävän työn mihinkä on kouluttautunut.

Tai ainakin suht lähellä hommaa, mitä osaa tehdä. (energia-ala)


Täillaista tällä kertaa kuuluu.


13 kommenttia:

  1. Jospa hän löytää uuden työn!Peukut pystyyn!

    VastaaPoista
  2. Voi kun pian löytyisi uusi mieleinen työpaikka. Sinulle toivon parempaa oloa, voimia erjen keskelle.
    Näin se menee, kerran äiti aina äiti, aina nuo lasten asiat on mielessä. Kuitenkin, hyvää kevättä.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti poikasi löytää uuden työn ja sinä saat olosi paranemaan.

    VastaaPoista
  4. Osuit asian ytimeen: Eivät murheet ja surut helpota vaikka lapset aikuistuvat. Ne muuttavat muotoaan.
    Jostain syystä uskon poikasi löytävän mieleistään ja koulutustaan vastaavaa työtä.
    Sinulle toivon terveyden kohentumista <3
    Ja parempaa huomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, sydän laajenee rakkaudesta, mutta myös huolista.
      Kiitos Kirsti.

      Poista
  5. Voi sentään, paranemisia sinulle ja tiedän niin tuon tunteen siitä, kun yrityksessä aloitetaan uudelleen järjestelyt ja se kohdistuu itseen, vaikka asian olisi osannutkin aavcistaa , on se aina silti iso muutos, mutta vaikka se kliseiseltä kuulostaakin, niin kun yksi ovi sulkeutuu, voi se olla jonkin uuden hyvän, jopa paremman alku, toivotaan, että jaksaa vaan sitkeästi hakea uutta paikkaa ja olla positiivinen, toivotaan että poikanne löytää pian uuden paikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös itse kokenut työttömyyden, ei häävi tilanne.
      Mutta kun sitä ei millään toivoisi omille lapsilleen sekä heidän puolisoilleen.
      Koettu on kuitenkin molempia, eiköhän se tässä pian helpota, tämä huono olo.

      Poista
  6. Nyt pidän peukkuja sinulle, että voisit paremmin ja pojallesi, että hän löytäisi pian uuden työn <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !