Yhtenä lauantaina päättivät Elmot-moottoripyörä ryhmä
tehdä retken......moottoripyörillä.
Mutta miehet vaihtoivat kulkupelinsä autoon, jotenka me naiset pääsimme mukaan.
Osa vaimoista ovat kyydillä, meitä on kaksi jotka emme uskalla
harrastaa sitä.
Lähdimme katsomaan Kuruun erään motoristin jäljittämiä urkuja.
Urut ovat tehneet pohjanmaalla XXX, Niitä oli etsitty 50 v. ja sitten lopetettu.
Nykyisen talon isäntä oli alkanut kiinnostua missäs heidän kotona
aikoinaan olleet urut ovat ?
Löydettiin talo joka sijaitsi kauniilla paikalla.
Siinäpä mahtavat käsin tehdyt pilliurut ovat.
Juuri sellaisena joka vanha kuva todisti.
Nämä olivat tosin maalattu, mutta hyvin samoilla väreillä
kuin aiemmin.
Näitä ei voinut yrittää soittaa, koska joku puhallin tai polkimet olivat
tuolla sisällä.
Talon isäntä sanoi että ne ovat heille koriste.
Hän oli hyvin mielenkiintoinen urkujen historiasta,
ja samoin meitä muitakin kiinnosti.
Talossa oli tosi vanhoja huonekaluja.
Tällänen ihana puhelin .
Pihalla komea luttirakennus.
Aikansa ihailimme sisällä sekä pihalla, jatkettiin matkaa
Kurun satamaan.
No eihän tänne mitkään isot laivat pysähdy.
Herkuttelimme jo toisen kerran uudenmaidon kropsulla,
isäntä joi kahvia, minä mehua.
Oli toi kropsu niiiin hyvää, vei aivan kielen mennessään.
Kävimme syömässä hyvää ruokaa, ja miehet kävivät laulamassa
paikallisessa vanhusten kodissa.
Lähdimme Virtaille päin ja sen tien varrella on
tällainen pieni Matias temppeli.
Sisältä oli osaksi tehty kivestä sekä puusta.
suunnilleen väkeä mahtuis 50 henkeä, vois mennä 60.
Valmistusvuosi oli tämä.
Vähän tietoa kappelin alkuvaiheista:
Poika ehdotti isälleen kappelin rakentamista - unelma toteutui 26 vuotta myöhemmin
Vuonna 1983 parikymppinen Matti Helimäki ehdotti isälleen Kostille, että Puskalan kodin pihakoivikkoon pitäisi rakentaa kappeli.
Isä piti ajatusta täysin mahdottomana. Rahaa ei olisi kuuna päivänä moiseen hankkeeseen.
Vuodet kuluivat. Matti valmistui papiksi ja muistutteli yhä isäänsä kappelin rakentamisesta.
Vuonna 2007 tapahtui käänne.
Helimäkien ystäväperhe louhi vapaa-ajanasunnon paikkaa kallioiselle tontille Virroilla. Louhinnoista jäi runsaasti jätekiveä, josta Matti sai idean: räjäytetystä graniitista saisi tehtyä upean kappelin seinän.
Eräänä kesäpäivänä Puskalan pihaan kokoontui kuin sattumalta ihmisiä, joita kappelihanke kiinnosti.
Hanke päätettiin toteuttaa yhdessä. Kosti-isä otti vastaan tehtävistä haastavimman eli varainhankinnan.
Matias-kappelin avajaisia vietettiin kesäkuussa 2009. Ensimmäisinä vuosina kävijöitä oli yli 10 000 henkeä vuosittain.
Isä piti ajatusta täysin mahdottomana. Rahaa ei olisi kuuna päivänä moiseen hankkeeseen.
Vuodet kuluivat. Matti valmistui papiksi ja muistutteli yhä isäänsä kappelin rakentamisesta.
Vuonna 2007 tapahtui käänne.
Helimäkien ystäväperhe louhi vapaa-ajanasunnon paikkaa kallioiselle tontille Virroilla. Louhinnoista jäi runsaasti jätekiveä, josta Matti sai idean: räjäytetystä graniitista saisi tehtyä upean kappelin seinän.
Eräänä kesäpäivänä Puskalan pihaan kokoontui kuin sattumalta ihmisiä, joita kappelihanke kiinnosti.
Hanke päätettiin toteuttaa yhdessä. Kosti-isä otti vastaan tehtävistä haastavimman eli varainhankinnan.
Matias-kappelin avajaisia vietettiin kesäkuussa 2009. Ensimmäisinä vuosina kävijöitä oli yli 10 000 henkeä vuosittain.
Lampaitakin saimme ihailla ja niiden leikkiä:
seuraa johtajaa.
Yksi meistä sanoi: jospa vielä sais töttöröjäätelöt.
Onnistuimme löytämään kotipaikkakunnaltamme kioskin,
joka oli vielä auki ja monenmoista valikoimaa.
Kaunis kesäinen ilta, istuimme kaikki siinä pöydän ympärillä.
Naurettiin miesten koulumuistoille, hauskaa riitti.
Kyllä me nuoruuttiin ihan jokainen.
Meillä oli kiva yhteisreissu, mukavaa matkaseuraa.
Oli tosi virkistävä reissu, vaikka seuraavana päivänä
olin melko sippis.
Mutta ei yhtään kaduttanut, että lähdin mukaan.
Onpa mukavaa, kun ilahdutitte vielä vanhainkodin väkeäkin reissullanne. Ja taas uusi tuttavuus minulle, kropsu. Nyt menen googlettamaan, että mitäs ihmettä se on. Aurinkoista viikonloppua sinulle 😊
VastaaPoistaKivaa kotimaanmatkailua ja mielenkiintoisia paikkoja, varmasti kannatti lähteä mukaan.
VastaaPoistaUpeat urut!
VastaaPoistaJa muutenkin komeita vanhoja esineitä :-)
Kävitte melkein meillä, Kuru on nykyään osa Ylöjärveä:) Ylä-Pirkanmaa/etelä-Pohjanmaa on rehevää, metsäistä seutua, tosin sivussa vähän kaikesta. Lähimaakuntamatkailukin on opettavaista ja antaa virkistäviä elämyksiä.
VastaaPoistaTeillä oli kiva retki. Ei sitä aina tarvitse pitkälle matkustaa nähdäkseen kauneutta ja mielenkiintoisia kohteita.
VastaaPoistaKun olin lapsi, niin tuon tapainen vanha puhelin oli kaverini ison leikkimökin seinällä :)
VastaaPoistaHieno reissu ja urutkin löytyivät. Muutenkin kauniita vanhoja esineitä ja tuo aitta.
VastaaPoistaMielenkiintoinen tarina tuolla Matias-kappelilla.
Onneksi lähdit mukaan reissuun.
Kaikkea ihanaa viikonloppuusi Tuija <3
Tosi kivan kuuloinen ja näköinen teidän reissu oli. Ihana tuo vanhanaikainen puhelin <3
VastaaPoistaHerkullista jäätelöistä viikonloppua Tuija <3
Kivan kuuuloinen reissu ja hienoja vanhoja esineitä! :)
VastaaPoistaKivoja tällaiset retket :) Aurinkoista sunnuntaita!!!
VastaaPoistaIhana matka meillä on eteisen seinällä samanlainen puhelin. Ja upeat urut harvalla on sellainen vain koristeena.
VastaaPoistaVau miten hieno kiertoajelu, upeat urut ja tuo puhelin, ihan yliveto. Näin hämäläisenä en tiedä mitä on kropsu? Jospa valaisit minua hieman:-)
VastaaPoista