Mitenkä sitä voi olla näin kiirus.
Jossakin vaiheessa ajattelin ettei meillä oo mitään menoja,
retkiä tai matkoja kesällä.
Kun katselen allakkaa tuntuu että muoria ja vaaria viedään
yhteen sun toiseen paikkaan.
Nyt lähdemme käymään Koiramäellä,
se sijaitsee Tampereella Särkänniemen vieressä.
Sinä päivänä ei ollut näin lämmin, välillä sateli, mutta ei haitannut
kun olimme varautuneet sateen suojaan.
Vastaan otto oli mukava, saimme leimat käteemme ja rannekkeet,
me aikuiset myöskin.
Ensiksi kovalla kiiruulla katselemaan näytöstä.
Tuossakin ei onneksi satanut, oli ihan hyvä olla.
Ei muuta kuin eteenpäin........mitähän me oikein nähtiin ?
Hienoja kanoja ja kukkoja nähtiin.
Kuulemma tuo musta kana ei muni mustia munia ???
Miksei ??? muniihan ruskea kana ruskeita.
Tuo jäi arvoitukseksi.
Lehmääkin sai opetella lypsämään, ei onnistunut, ei tullut
maitoa. Hyvä ostaa sitten maitonsa kaupasta, mutta lehmän
kuva siinä pitää olla; tuumas Nelonen !!!
Tämä pariskunta otti meidät iloiten vastaan.
Multa on ihan turha kysyä mikä näiden nimet ovat ?
Ykkönen tai Neljä varmasti tietäisivät.
Ihanan näköinen piha vanhat talot ja kivat istutukset.
Esillä vanhoja maatalousvälineitä.
Kauniita kukkia oli myös esillä.
Tässä talossa kuului hirmuinen kuorsaus..............
Matu renki se siellä kuorsas.
Miltähän maistuis Äkkiväärä guggelisoppa tai Fiini puljonki ??
Välillä sai väritellä poliisimestarin kanssa.
Näitä tipuja kyllä kelpas katsella silmä tarkkana.
Välillä oli pikkuveljeä vedettiin narulla ,lautan kanssa
lammikon toiselle puolelle.
Tosin pikku mies kyllä jaksoi vedellä köyttä itsekin.
Lapsille oli pieniä tehtäviä, mm. lampaiden syöttöä, munien keräysta
näiden avustajien kanssa.
Touhua oli monenmoista ja katseltavaa.
Kaupassakin piti välillä ehtiä käymään.
Kileillä oli pikkukilit, tällä on juuri ruokahetki.
Hevostallissa oli upeat pilttuut.
Ratsastus oli mukavaa ja turvallista saattajan kera.
Ihania vanhoja taloja, kyllä miehilläkin löytyi katsottavaa.
Pelargonia mummon ikkunalla.
Ihania pieniä yksityiskohtia joka puolella.
Nelonen sai kuin saikin vettä tulemaan.
Niin oli aika jättää Koiramäki, alkoi sadellakin hyvään aikaan.
Lähdössä käytimme sateensuojaa, muuten ei tarvittu.
Jotenka säiden puolesta meillä meni oikein hyvin.
No nälkäkin jo kurni vatsaa..........minnekäs meidän
naisten mielet veti..................IKEAAAAAN !!!
Ei muuta kuin heti ruokajonoon...........
Kylläpä noista annoksista tuli vatsat täyteen.
Jaksoimme juuri ja juuri kierrellä Ikeassa.
Siitä olen jo aiemmin teille postannut.
Meillä oli tosi ihana reissu, viihdyimme hyvin Koiramäessa,
Ikeassa..........jopa miehetkin..........kun kävit ensin muualla
kaupassa.
Pääasia että paappa jaksoin seurata tätä mummaa kiltisti
ympäri kauppaa.
Muutenkin me nautimme toinen toistemme seurasta,
puhetta riitti aikuisilla sekä lapsilla.
Voi kun olin onnellinen kun jaksoin tehdä tän matkan.
Oli todella nautinnollinen matka ja paljon tuli nähtyä
yhdessä päivässä.
Kiva kertomus teidän reissusta, kiitos!
VastaaPoistaItsekin odotan Ikean reissua, kunhan hukan viilenee. Kun ei ole ilmastointia autossa, ei vaan jaksa näillä helteillä. Ja syödä haluan muualla, en vaan osaa arvostaa Ikean ruokia....olen kumallinen.
Mukavaa kuun vaihdetta sinulle!
Voi miten kivalta näyttää tuo Koiramäki, enpä ole ollut edes tietoinen tuosta, kiva retkikohde lastenlasten kanssa, mukavan päivän olettekin näemmä siellä viettäneet.Mukavaa viikon alkua sinulle!!
VastaaPoistaOnpa teille ollut kiva reissu Koiramäessä. Mulla on jotain 10kpl jouluisia Koiramäki kuppeja. Mauri Kunnaksen koirat on ihan mun lemppareita. Hitsi oikeesti vieläkin harmittaa kun olin kerran kirpparilla, enkä ostanut viittä kirjaa, jotka oli ihan pari euroa kappale. Siis mistään ei niitä saa sillä hinnalla. Mukeistakin jouduin pulittaa jotain 10e kpl.
VastaaPoistaKotimaan matkailu on mukavaa.. teillä näyttää olleen hyvin antoisa reissu. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Tuija :)
VastaaPoistaKyllä näyttää teillä olleen aivan ihana reissu. On aina niin kiva käydä jossain,niin sitten jaksaa kotonakin taas sitä erkea.
VastaaPoistaKoiramäki on aivan upea retkikohde, hyvin hoidettu ja rakennukset ovat täydellisiä Koiramäen taloja. Meille se sijaitsee melkein jokapäiväisen kulkuväylän varrella. Siis tällä hetkellä sen päällä kun enimmäkseen kuljemme tunnelissa joka menee Tammerkosken alta ja ohittaa Särkänniemen. Huomasitteko Tampereen keskustan tämänhetkisen rujouden???
VastaaPoistaKivaa puuhaa teillä on ollut. Lapsille mukava paikka tuo Koiramäki ja onhan meistä aikuisistakin kiva nähdä vanhoja juttuja.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle Tuija <3
Koiramäki? Oho, onpa uusi tuttavuus. Tämä pitää laittaa muistiin. Kiitos vinkistä.
VastaaPoistaMinullekin Koiramäki on uusi tuttavuus. Odotan aikaa, että pääsen viemään omaa lapsenlastani tuollaisiin paikkoihin. Mukavalta näytti teidän reissu.
VastaaPoistaOih - ihana postaus... empä tiennyt että "Kunnas-landioita" on kaksi.
VastaaPoistaSillä Sastamalassa on Herra Hakkaraisen talo - kiva paikka sekin seikkailla Mari Kunnaksen satumaailamssa... tekemistä/kokemista koko päiväksi sielläkin - mutta ensi kesänä ehdottomasti Tampereelle ja Koiramäkeen!! Kiitos!
Kiva postaus! Koiramäkeä ei ollut kun omat lapset oli pieniä.Särkänniemessä tuli käytyä melkein joka kesä. Mukavaa viikkoa💕
VastaaPoistaKiva matka ja mukavat kuvat.
VastaaPoistaTuo on kyllä varmasti tosi kiva reissukohde! Pitäisi meidänkin päästä siellä joskus käymään. Lapset tykkäisi varmasti ja niin myös me aikuiset. :) Ihanaa elokuuta!
VastaaPoistaoli ihana paikka.minua olisi kiinnostanut enemmänkin kuin lastenlasta.drakkulanlinnassa pelotti että sattuu lasta tai se katoaa siis 2 ovea.samoin angrybirdes leikkialue.
VastaaPoistaTuo onkin hyvä paikka meillekin muutaman vuoden päästä. Pitääpä pojanpoika tutustuttaa paikkaan ensin Kunnaksen kirjoilla.
VastaaPoista