Lukijat

torstai 1. kesäkuuta 2017

KESÄ ON VAIKKA TULIS RAKEITA.






Kesä se on, kun on kesäkuukin, ei auta vaikka tuli rakeita.

Kannoin ne äitienpäiväkukat sisälle, mutta tuskinpa sitä taisi 
hallaa olla ??


Isännällä on piipun muuraus kesken, kun tuli vettä ja rakeita, niin ei 
oikein tuokaan homma onnistu.



Tällaiset ns. perustukset meille tulee autokatokseen.














Isäntä kävi ostamassa ne Prismasta. Kauppias oli kehunut hyväksi.
Oli tehnyt perustuksen omaan teranssiin.


Nämä kierretään ikään kuin ruuvaamalla maahan 150 cm syvyyteen.








Tämmäsellä systeemillä ruuvaus onnistui hyvin.
Niitä pantiin 7 kpl ja siitä jatketaan katoksen tekoa.


Loppujen lopuksi menivät kuulemma hyvin. Yksi ainut kohta kivisti.
Hakattiin lekallakin muutamia kertoja tolppaa ja yritettiin että se menis
maahan.

No eipä mennyt.............syykin selvis, siellä oli salaojaputki+muovi vastassa. Uusi paikka kierreputkelle, ja avot sinne uppos.


Olihan tuossa isännän apuna vanhin poikamme.


Tässä pylväät vasta pantu alkuasentoon.








Vähän jytisi ja piti aika mekkalaa, kun ensin piti petonin
läpi tehdä reikä mihinkä putki pantiin.









Siinä voimannäyte.................




 






Mähän kerroin tässä jokin aika sitten, että veimme kaatikselle
vanhoja huonekaluja tuolta tuvasta pois.

Kerroin löytäväni sieltä jotakin kivaa. Taraaa...........tässä se on.....









Kyllähän tää pannu on vanhalla tuvalla ollut jo ajat sitten.
Mutta nyt ajattelin ottaa sen pariksi minun pikkupannulleni tuolta huvimajasta.








Vanhalta tuvalta toin myös tälläsen pienen padan, rautaa+emalia.
Painoikin melkoisesti kokoonsa nähden.









Tein jonkinmoisen asetelman keittiön apupöydälle.
Olen odottanut että isäntä laittais ikkunalistat sekä maalais ton
pikku tuuletusikkunan.

Ilmojen takia on ollut tuolla pihahommissa niin hapinesta, 
etten ole viitsinyt edes mainita moisesta asiasta.

Kyllä tämä näinkin menee, vaikka vähän kesken jäi maalauksen
jäljiltä. Eipähän tuo haittaa asumista.

Mulla ei ole verhojakaan keittiössä, sekään ei haittaa kun on kaihtimet.
Eikä naapuri ole heti muutaman metrin päässä talostamme.

Mehän asumme maalla, mettän kainalossa, mutta tien vieressä :)








Nuo pikkukupit+kermakko ovat Arabiaa ja laitan ne lasikaapin ylähyllylle, kun nuo verhot pitää saada ensin paikoilleen.

Ovat tiellä, isäntä ei tykkää yhtään kun jokin on työn esteenä.


Laitoin näitten Pehtoorien kanssa myös äitini vanhan kahvipannun.
Se on terästä, olisko kolmen kupin pannu, maximi 4 kuppia.

Toin sen lapsuuskodistani, eihän se ole ollut minulla käytössä,
paremmin vain koristeena.
Se on jotenkin niin helluusen näköinen ton pienuuden takia.












Täällä sitä touhutaan yhtäsuntoista, siellä sun täällä.

Viikonloppulla on kahdet YO-juhlat.

Eikuin juhlatamineet esiin ja juhlimaan !!!!



 

8 kommenttia:

  1. Ihanat kannut! Sellaiset kun saisin! Mukavaa puuhailua sinne ja kyllä se kesäkin tulee pian!

    VastaaPoista
  2. Noita samoja meilläkin on uuden parvekkeen tekeleen alla. Ihanan nostalgisia astioita. Meille ei tänä vuonna sattunut ensimmäisiäkään yo-juhlia. On välivuosi. Mukavia juhlia teille ja onnea uusille ylioppilaille.

    VastaaPoista
  3. Voi mitä ihanuuksia noi pannut on!!niitähän vallan vain kiillottelisi

    VastaaPoista
  4. Onpa kauniita pannuja ja taas niin kovin trendikkäitäkin. Upeat värit ja tosiaan, tuo pieni pannu on hellyttävä <3

    VastaaPoista
  5. Pehtoorit ovat komeita ja minullakin on niitä. Pikkupannu näyttää myös tutulta, onkohan minulla sellainenkin. Sinulla on pannuja jos jonkinlaista, jos vaikka keität niillä kahvia autokatoksen tekijöille. No, ne ovat varmaan koristeita.

    VastaaPoista
  6. Minulla on tuollainen teräksinen pikkupannu ihan arkikäytössä ... vesipannuna. :)

    VastaaPoista
  7. Ihania pannuja on sinulla ja myös ahkera isäntä.

    VastaaPoista
  8. On teillä siellä hommia. Upeita Pehtooripannuja sinulla.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !