Niin se vain meni meidän hiihtoreissu sängyssä makoilemiseen.
Tiistaina isäntä vielä jaksoi käydä lenkillä, minä en.
Keskiviikko ja torstai maattiin molemmat sängyssä taju kankaalla !!
Mulla torstai oli kaikkein huonoin päivä, yskein niin että kylkiluut taitavat olla jokaikinen poikki.
Keuhkot oli tuon tuosta ulkona, pää oli potkupallo ja jokaa paikkaa särki ihan mahdottomasti.
Ystäväpariskunta olivat vielä silloin hyvässä kunnossa ja kiersivät tunturin, kilometrejä tuli yhteensä 34 kilsaa, mahtava saavutus.
Keskiviikko illalla jaksoin kuitenkin mennä kodalle, makkaran paistoon.
Se oli samassa pihapiirissä kuin meidän mökki.
Se oli kivan näköinen, istuimilla oli levitetty porontaljat.
Hyvin tarkeni kun päällä oli tarpeeksi vaatetta ja makkara maistui hyvälle.
Pitihän sitä kokeilla nuorten herkkuja........vaahtokarkit paistettuna.
No eihän se kovin hääviltä maistunut, tietenkin ekat multa paloi !!
Noita en olis halunnut mustuttaa, muttaa makkara oli ihan eriasia,
sen pitää olla tummaksi paistettu.
Kodalta lähtiessä, ajattelin että voisin tehdä pienen lenkin, mutta ei
onnistunut, kurkkua pisti niin vietävästi ja keuhkot meinas tulla
väkisin pihalle.
Ei muuta kuin mökille ja peiton väliin.
Perjantai vastaisena yönä nukuin muutaman tunnin, ja heräsin keittämään itselleni aamupuuroa.
Kaikki tavarat pakattiin autoon ja boksiin.
Kello 7.45 lähti auton nokka kohden Etelä-Pohjanmaata, 700 km.
Pelkäsin mitenkä jaksaisin istua autossa ton tuntimäärän.
Aluksi lepäilin nojaten tyynyyn, välillä tuli kunnon yskänpuuskia.
Joimme autokaffit, se helposti ihanasti kurkkua, kun sai sinne lämmintä.
Ouluun poikkesimme ostamaan eräästä liikkeestä auton pesuaineita
ja vähän autoon päin viittaavaa tavaraa.
Naisille ei siellä ollut yhtikäs mitään.
Ruokapaikassa jonne suunnistimme seuraavaksi, oli tämä pohjoisen
eläin meitä vastassa.
Sinne halusimme mennä juuri ton lohikeiton takia.
Se oli älyttömän hyvää, tuoreen saaristolaisleivän sekä rieskan kanssa.
Katon rajassa meitä tutkisteli tällainen elukka.
Maittavan ruuan jälkeen jatkettiin eteenpäin, kohden Sieviä.
Poikkesimme Sievin kenkätehtaan myymälässä.
Halusin ostaa itselleni kesäksi sandraalit.
Oli hyvän malliset, väri kiva,,,,,,,mutta, mutta, ainut huono puoli
ettei kokoani löytynyt, 36 oli liian suuri :( :(
Harmitti tosi paljon, oli niin ihana mallinen ja kevyt.
Kyllä minä sieltä jotakin löysin.
Mutta laitan siitä kuvaa vasta vähän myöhemmin.
Tämä päivä on mennyt nukkuessa, illan suussa kävin suihkussa,
ja olen yrittänyt syödä jotakin, että vähän friskais !!
Näin sitä mennään kohti sunnuntaita, vanhemman pojan synttäreille
olis aikomus lähteä.
Jos ei tauti nostata kuumetta.
Paranemista ja hyvää palmusunnuntaita! :)
VastaaPoistaVoi harmi tuo sairastaminen lomalla. Yritä nyt lepäillä.
VastaaPoistaPikaista paranemista sinne ❤️
VastaaPoistaNo olipas sinulla reissu, harmi, että sairastuit. Onneksi oli hyvä mökki, jossa levätä. Toivon sulle jo terveempää ensi viikkoa!
VastaaPoistaOlihan se harmi,että reissu meni noin. Paranemista!
VastaaPoistaHyvää palmusunnuntain iltaa ja paranemisia!! Ikävää, että sairastelunne osui juuri reissuunne.
VastaaPoistaKuvat kertovat paljon. Ei tässä osaa muuta kuin toivottaa sinulle ja miehellesi pikaista paranemista ja hyvää alkanutta viikkoa.
VastaaPoistaSamassa paikassa kävin kalasopalla, mutta matka jatkui osin siihen suuntaan, josta te palasitte. Käymme tuolla sopalla mennen tullen ja palateskin! Nytkin oli passi täynnä, joten sain sopan pitkään kiittämällä! Mökillä on täysi talvi, jota kaipasinkin!!! t. RK
VastaaPoistaHarmi, että reissun loppu meni sairastaessa :( Paranemisia!
VastaaPoistaVoi harmi kun tuon taudin piti just reissun ajaksi tulla!! Toivottavasti pääsiäiseksi paranet.
VastaaPoistaParanemisia täältäkin!
VastaaPoistaParanemista sinulle.Reissut on aina kivoja ja piristää,kurja se että tulee kipeeksi se kyllä pilaa matkan.Hyvää pääsiäisen aikaa ja papranemista.
VastaaPoistaParanemista ja mukavaa pääsiäisviikkoa! PS. Onpas sinulla sironkokoinen jalka, voi kun olis itselläkin...
VastaaPoistaParanemista. Minulla kamala flunssa myöskin, torstaina alkoi ja nyt keskiviikkona olo vähän helpottaa! hyvää pääsiäistä!
VastaaPoista