Lukijat

torstai 9. maaliskuuta 2017

SWIPEÄ !!







Viimeinkin sain tilattua pesuainetta.
Mä näin kaverini kaupassa, sanoin että olin ajatellut häntä jo useamman viikon.

Tuumas vaan että kyllä hänen poskiansa on kuumottanut kovasti :)


Mä sanoin et mulla on kans. Mietittiin että mitä kumman hikiaaltoja
meillä kummallakin on liikkeellä !!!



Eipä tarvinnut soittaa hänelle, kun sain asiani toimitettua kaupassa.

Niinpä oven rivassa oli pussi, kun tulin lenkiltä.








Tässä eka pullo, eikö oo ihanan väristä ??






Tässä toista ainetta, värikin menettelee.



Näistä kahdesta + vettä, teen sekoituksen tähän sumutuspulloon:








Tällä sekoituksella pesen mm. ovet, pöydänpinnan, induktiolieden, 
sekä myöskin silmälasit.

Mulla on nämä aineet olleet jo vuosia käytössä ja nämä ovat tosi riittoisia.

Isännän pikikouria varten teen sekoituksen, jossa on tuota sinistä enemmän.
Muuten lähtee hyvin, samoin noki.



Naistenpäivä oli eilen ja vein isännän tädille kukan, päätin myös 
hemmotella itteäni.












Hemmottelin lisää itteäni kerran kun aloitin...........








Juoru mikä juoru kunhan vain juoruilis. Elikkäs kasvais eikä kuolis,
mähän olen kuuluisa kukkien tapattaja.







Tää on aika iso, kaikkein isoin kolmesta.
Ahne kun olin tietenkin otin ison samalla hinnalla kuin ne pienet.


Kostautuuko ahneus, ja tää heittää veivinsä pienen ajan kuluttua ??


Mä vaihdan siihen mullan, kun tulee vähän vielä kevättä lisää.


Oli muuten tosi huono kävellä, oli jäätä, lunta, sekä molempia.
Mutta sisukkaasti kävelin lenkkini.

Huilasin hetken aikaa ja arvatkaa mitä mä rupesin tekee ???

Se on isännän herkkua pottujen kanssa................no tietenkin 
ruskeeta soosia.







On syönyt perunansa aina ton kanssa ja tietenkin siinä on lisukkeena jotakin lihaa.

Mä en tätä soosia syö, hyvin harvoin yleensä perunaa.

Ton kastikkeen teen ihan voihin + jauhoja, ruskistan hiljaisella lämmöllä ja sit  lisään veden ja mausteet.

Tosta annoksesta laitan huomenna pari muovikipollista pakkaseen ja
loput  isäntä lämmittää suoraan lautasella mikrossa.

Kun otan yhden annoksen pakkasesta, laitan sen kattilaan kiuhumaan hetkeksi. Jos sen laittaa suoraan lautaselle ja mikroon, niin siitä
tulee jännän  kirpelöistä.
Jotenkin pakkanen muuttaa sitä rakennetta. Kun sen on kerran keittänyt niin sen  jälkeen on taas ihan ok !!!







Mä en ymmärrä mitä mun konettani vaivaa. Kun kirjoitan, niin se aina välillä miettii ja sit taas hetken toimii.
Ärsyttävän hidasta kirjoittaa tälläsellä koneella, nytkin piti paussia, ja sit kirjoitti kirjaimet -kin !!!

Edelleen toi J-kirjain pömpöttää ylhäällä, onneksi ei oo kokonaan lähtenyt.

Hajoaako tää masiina, toisaalta toivon, toisaalta en !!???


Nyt aion jatkaa iltaa, tulla teille yhdelle jos toisellekin kylään !!!

Ei mun takia tartte alkaa siivota ja kattella mitä olis tarjottavaa.

Mä tuun vaan virtuaalisesti. Tuon teille vaikka tämän kukan:









 Sipulit voitte panna keväällä maahan, niin saatte mini narsisseja
ilahduttamaan silmiänne ja antamaan kevään tuntua.



 

9 kommenttia:

  1. Onpa ihanan väriset pesuaineet, kiva kun oli sulla toi kotiinkuljetuskin :)
    Mukavaa torstai-iltaa <3

    VastaaPoista
  2. Luin ensin, että vein isännälle kukkia ja ehdin kummastella, että kuinkas nyt noin. Luin uudestaan ja huomasin, että pitäis varmaan minunkin pestä silmälasit jollain aineella.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kukkia oletkin ostanut Ei ne kukkaset kuole kun on kevät jo tullut Joskus miehet tykkä sellaisesta vahvasta kastikkessta
    Onkin kauniin väristä pesuainetta. Hyvää viikonloppua Tuija :)

    VastaaPoista
  4. Olipa taas mukava lukea kuulumisiasi. Luinkin kerralla useamman jutun. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Somat purnukat pesuaineissa, mielellään tuolaisia käyttää ja näyttävät tepsivän moneen. Mukavaa viikonloppua sinulle:)

    VastaaPoista
  6. Moro, pääsitkin meille vasta tänään. Swipe- käyttäjä minäkin olen ollut jo vuosikymmenet, aina on kaapissa punaista ja sinistä. Se Bulbul, metallipesin vasta mainio on ainakin pohjaanpalaneen kattilan pesussa ja muiden "jäämien" poistossa. Hyvää vikkonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kiitos virtuaali kukasta:) Ja viestäistäsi blogeissani! Mukavaa ja siunattua päivää"

    VastaaPoista
  8. Swipe onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Kiitos kukista ja kiva kun kävit ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !