Lukijat

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

TÄSSÄHÄN ON MENNYT LUVATTOMAN KAUAN !!!

Hyi minua, miksi en ole käynyt täällä teitä moikkaamassa. Eihän tässä näin pitänyt mennä.
Olenko odotellut kesää näin innokkaasti, etten ole täällä edes ehtinyt teitä moikkaamaan.

Kyllähän tuota kesää on saanutkin odotella ja eikä hääviltä näytä vieläkään.

Muutamia päiviä ollaan saatu nauttia auringosta, viimeksi tänään, mutta nyt illan suussa taas taivas on täynnä tummia pilviä.

Onkohan oikein kunnon ukkossateet tulossa.

Aika on mennyt kyllä nopiaan, käyty siellä sun täällä.
Muttei kunnon kesälomareissua vieläkään ole tehty. Vaunu tuossa pihassa odottelee, ja osaksi pakattu, mitä juhannukselta jäi.

Ensi viikolla ollaan lähdössä jonnekin päin Suomea, vielä ei tiedetä minne ja milloin ???

Synttäripäivänäni, kuten meillä on ollut tapana, kiertelimme vähän maakuntaa.

Nyt oli vuorossa rannikko, Kristiina, Kaskinen, Närpiö.
Kyllä tuo Kristiina on nätti kaupunki, vanhoja taloja on kunnostettu keskustassa, mutta löytyihän sieltä vielä ns. hylättyjä talojakin.

Komeeksi ovat laittaneet, ja missä portti oli auki oli mahtava näkyvyys suoraan merelle.
Pieniähän nuo pihat olivat ja tiet kapeita, varsinkin Kissanpiiskaajankuja :) :)

Kortteja oikeastaan olen tehnyt tosi tosi vähän, ja sukan kudin on ollut kopassaan ihan hiljaa eikä kerroksia ole tullut yhtään !!!!!!


Onkohan tää vanhuuden merkki vai laiskuutta, tiedä häntä.

Lasten luona on oltu oikein vaunulla yötä ja nuorin pojistamme on J:kylässä töissä ja tekevät kumpikin (hänen vaimonsa) lopputyötä kouluista.

Viime vuonna syksyllä kun he lähtivät Tansaniaan, tavarat tuotiin J:kylästä meille ja puolisen vuotta asuivat meillä, ennenkuin poika sai töitä. Eipä sitä olis ajatellut että takaisin ne tavarat viedään sinne mistä ne tuotiin meille, tosin osoite on vähän eri.

Ensi viikolla on aikomus käydä heidän uudessa kodissaan ja jatkaa siitä matkaa jonnekin ??!!!

Äsken tulimme kotiin, keskimmäisen pojan perhe olivat lasten kanssa junaretkellä S:joella ja me menimme autolla sinne ja käytiin yhdessä syömässä.
Lapset nauttivat kun kulkuneuvo ei ole aina auto.

Näin sitä mennään kohti syksyä, no ei vaiskaan onhan tätä kesää vielä jäljellä elokuussakin ja syyskuusta ei tiedä kuinka hienoja ilmoja tulekaan ??!!!

Koittakaahan pärjäillä tässäkin säässä, ei ainakaan auringon pistoa tule eikä oikeastaan edes punaiseksi varsinkin kun istuskelee varjossa niinä harvoina päivinä kun se kirkas pallo taivaalta näkyy.

Pitäisköhän sitä alkaa katselemaan lomamatkaa etelästä, vaikkapa marraskuulle......riittäkö eurot tuolla kukkarossa ja mihinkä asti sitä sitten lähtis noin myöhään ???

Meistä kumpikaan ei tykkää oikein pitkistä lennoista ja neljän tunnin lennoilla marraskuulla ei oo enään lämmintä lähettyvillä.

Pitäisköhän jäädä kotiin ja lämmitellä puuhellalla.......ja maalämmöllä, kyllä sitten lämpöä ainakin piisais, aurinkona sais olla kynttilät ja lamput :) :)

Näillä eväillä jatketaan täällä Suomen ihanassa suvessa, mansikkasatoa säilöen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !