Lukijat

maanantai 14. marraskuuta 2016

KIIRETTÄ PITÄÄ !!!






Kylläpä on ollut kiirettä. Ei se joulusta johdu, vaan
yksinkertaisesti on ollut menoa sinne sun tänne.

Jatkuu vielä muutama päivä, huomenna taidan onneksi ehtiä
pestä muutaman koneellisen pyykkiä.

Isäinpäivä meni juhliessamme poikien isää sekä lastenlasten
paappaa.
Täällä Pohjanmaalla käytetään isoisästä nimeä paappa.

Mieheni isä oli paappa,  toinen oli ukki.

Minun vanhempani olivat mummu ja vaari.

Me päädyimme mumma ja paappa- sanoihin.

Miniäni oli valmistanut täytekaakun, joka suli suussa,
niin raikas ja terveellinen.
Siinä oli paljon mustikoita, siksi ajattelin ottaa sitä
vielä lisää :) :)





Lapset olivat olleet ulkona ennemmin meitä, he olivat
paistaneet omassa kodassa makkaraa.




Ihanaa tunnelmaa toi kynttilälyhty.




Lapset innostuivat kokoamaan palapelejä, ja tietenkin 
pelaamaan isiä ja paappaa vastaan biljardia.
Se on vakituinen tapa, isä, poika ja paappa :) :)




Innostus riitti kahteen palapeliin, muumipalapeli koottiin 
jopa kolmeen kertaan.




Ruokana oli kanaleike+aurajuusto, salaatti ja marinoidut hedelmät sekä lohkoperunat (uunissa paistetut) 
Oli tosi herkullista ja maukasta ruokaa.

Tänään lähdimme isännän synttäriajelulle Seinäjoelle.




Haimme torstain konserttiin liput, kävimme kaupassa.

Lopuksi kävimme Golani-ravintolassa syömässä.
Nimensä oli saanut pitäjänsä synnyinmaan mukaan,
he olivat israelilaisia.

Ruuaksi otin Coucous casablanca annoksen:




Tää oli niiin valtava annos ja täyttävä, etten millään
jaksanut syödä kuin pienen osan.

Isäntä otti annoksen: Beduiinin päivällinen:




Näihin annoksiin tuli vielä salaatit ja juomat sekä pitaleipä.




Pitaleipä tehtiin paikanpäällä, ja tuotiin kuumana
eteemme. Pitäjä varoitti meitä että sisältä tulee
kuuma ilma,  se helposti polttaa.
Jännä leipä, oli kohonnut ikäänkuin puolipalloksi,
maistui hyvälle.

Siinä vain kävi niin ettemme millään jaksaneet syödä kuin
yhden leivän.
Niin minä käärein paperiin toisen ja toin kotiin.
Saammehan huomenna herkutella vielä kotonakin.








Kuten näette meillä ei oikeastaan ole lunta, mutta puut olivat kivasti kuurassa, Valkaisi kummasti luontoa.

 
Näin on mennyt päivät kiireen kera.

Jalkani/lonkkani on huomattavasti parempi, en vain olis uskonut, että viikko tekee  paljon toipumiseen.

Nyt taas tuntuu, että kyllä se elämä jatkuu, eikä kipu ole
ainainen vieras.

Toki vielä nukkuminen vasemmalla kyljellä ei onnistu.


Kukkien kera teille kaikille hyvää alkavaa viikkoa.


 

 

13 kommenttia:

  1. Kauniit huurteiset puut! Mukavaa, että lonkka paranee hyvin.

    VastaaPoista
  2. Kauniit huurteiset puut! Mukavaa, että lonkka paranee hyvin.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa ihanalta isänpäivältä <3
    Mukavaa alkanutta viikkoa Tuija <3

    VastaaPoista
  4. Teillä näyttää olleen ihana isänpäivä.. herkkuja olette myös syöneet. Kiva kuulla että lonkka paranee ja onhan kivuton elämä paljon helpompaa. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Hienoa, että toipuminen edistyy! Varo nyt kuitenkin niitä Liisan liukkaita ja Kaisan kaljamia!

    VastaaPoista
  6. Kyllä teillä olikin mukava isänpäivä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  7. Olipa teillä mukava päivä!Ja ihana kuulla, että kipu hellittää.Ihania talvipäiviä sinne teille.

    VastaaPoista
  8. Teillä on ollut kiva isänpäivä!
    Kauniit ruusut!
    Mukavaa tiistai päivää!

    VastaaPoista
  9. Onpas ollut herkkuja! Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Mahtava Isänpäivä teillä ja todella sulla on pitänyt kiirettä! Olipa mukava lukea, että lonkkasi on parantunut hyvin. Minä tykkään kuurastakin. Ellei lunta ole, se luo myös tunnelmaa, miksei lumenkin kanssa. Nythän vielä lunta on täällä etelässä, mutta sen on povattu sulavan pois. Maukkaan näköinen ja terveellinen Isänpäivä kakku ja ihanat ruusut. Hyvää päivän/viikon jatkoa.

    VastaaPoista
  11. Ihanat ruusut tykkään tosta väristä. Kivaa että on paraneminen edistynyt.

    VastaaPoista
  12. Minäpä paan tuon ravintolan nimen korvan taakse, jotta käymme siellä syömässä, kun seuraavan kerran huristelemme Seinäjoelle. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !