Saimme hyvän paikan, mutta kylmä tuuli vaivasi niin että vaunussa sai melkein koko yön olla lämmitys päällä.
Heti kun aurinko vähänkin näkyi, oli lämmintä. Mutta tänä juhannuksena sitä ei paljon näkynyt jotenka sai vain tottua kylmyyteen.
Onneksi olin ottanut lämpöisiä vaatteita mukaan, ja tietenkin varmuuden vuoksi parit hellevaatteetkin.
Mutta toppatakki+kaulahuivi+hanskat olivat parhaimpia varustuksia.
Lauantaina tuli meidän koko porukka käymään päiväseltään.
Oli ilo katsella lasten riemua !!!
Oli askartelupiste, leikkipaikka, onkimista, ritsalla ampumista, mustameri, trampoliini kera turvavaljaat, jotenka pomppu meni aika korkialle.
Tietenkin oli lauluhetkiä, puheita, lasten omat tapahtumat ym.
Nähtiin sukulaisia, ystäviä, tuttuja ja kaikilla oli iloinen mieli vaikka oli kylmä mutta sydämessämme oli iloinen lämpö.
Kotiin lähdimme poikien kanssa perätysten, nuorin meni vaimonsa kanssa J:kylään omaan kotiinsa.
Me olimme viimeisenä kotona, koska vaunu hidasti meidän matkaamme.
Seuraavana päivänä tyhjensin vaunun, pyykkiä ei tullut oikeastaan mitään, kun sai niitä samoja lämpöisiä vaatteita pitää koko ajan :) :)
Nyt tiistaina meillä alkoi lastenleiri jatkuen perjantaihin asti.
Vanhimman pojan perhe on jo siellä ja keskimmäisen pojan tulee illalla myöhään ja huomenna alkaa heidän leirinsä.
Minulla on jännittävä päivä huomenna. Joudun mammografian jälkeisen kuvauksen takia uudelleen tutkittavaksi. Siinä yhteydessä on myös lääkäri mukana. Otetaan kuvat sekä ultra.
Tätä on nyt kestänyt muutama vuosi, mutta mitään vakavaa ei ole löytynyt, aina se kuitenkin pelottaa.
Huomenna taidan olla jo viisaampi tässä asiassa.
Onneksi nuo lastenlapset ovat meillä tällä hetkellä, unohtuu nuo omat ajatukset edes joksikin aikaa.
Muutama kuva konffasta:
Juhannuspäivänä, kaikki liput salossa suomenlippuja. |
Tää kuulemma on kunnon konffameininkiä, nukkua teltassa !!! |
Palikkarakentelua. |
Mustallamerellä !!! |
Tehty oma keppihevonen. |
Taidehetki. |
Pullan ja tutin syönti :) :) |
Trampoliinilla kohti pilviä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi !