Lukijat
perjantai 14. lokakuuta 2016
MIKÄ OLIS HYVÄKSI ??
Mitähän pitäis tehdä, kun tuntuu että voimat katoavat !!!
Yritin tänään viikata pyykin, vein sitä rollaattorilla komeroihin.
Pesin vessan, isännälle jätin kaikki loput.
Tuskahikeä pukkas, ja oli jotenkin niin voimaton.
Yritin jumpata, varsinkin tuota vasenta jalkaa. Mutta sillä ei saa tehdä mitään ääriliikkeitä.
Olen yrittänyt kävellä ilman tukea, pari-kolme askelta pystyin ottamaan.
No eipä hätää vielä ole tehdä noita harjoituksia, ensi viikolla otetaan vasta hakaset pois.
Muistin ennen kuin menin sairaalaan, että mulla on kotoa tullut vanhoja kirjoja.
Tässä näiden kirjojen vuosiluvut:
Tämän maljakon alla on äitini vanha pieni virsikirja:
Siinä on tämäntyyppinen kirjoitus/kirjaimet.
Kait tässä on vain pikkuhiljaa joka päivä tehtävä pieniä
askareita, niin eiköhän voimat pikkuhiljaa löydy.
Tekis mieli vielä laittaa kirjoja ns. korokkeeksi, mutta eipä tässä passaa alkaa kiipeilemään.
Kun ei kahdella jalalla vielä onnistu seisomaan koko painollaan.
Kirjat ovat olleet käytössä melkoisesti,
kuten kuvista voi päätellä.
Vuosiluvuista katsoen, nämä ovat olleet käytössä
jo ennen minun vanhempieni syntymää.
Olen jumpannut ja yrittänyt liikkua mahdollisemman
usein ja lyhyitä matkoja.
Mua muuten alkaa napapiikkien laitto jo tympäästä.
Niitä on vielä yli puolet jäljellä, kaksikymmentä oli
alkujaan.
Nyt jotenkin ymmärtää heitä jotka sairastavat sokeritautia.
Useat heistä pistävät joka päivä itseään, ja vielä sokerikokeet päälle, huh, huh, kyllä sitä mahanahka alkaa olla kuhmuroita
täynnä.
Mulla tulee joka piikistä mustelma, ja jonkin aikaa kirveltää
sen jälkeen kun aine on mennyt sisälle.
Ruokaa en ole jaksanut vielä laittaa, isäntä hoitaa sen puolen.
Avittanut olen, jotakin jääkaapista tuoden, joka pysyy rollaattorin
päällä.
Tämän paksun kirjan löysin ja laitoin
sen eteisen pöydälle.
Eipä ole kirja jäänyt kaappiin kuten minulla,
luetun näköinen on !!
Tämäkin on painettu ennenkuin vanhempani ovat syntyneet.
Jomman kumman kotoa ovat nämä kirjat peruisin.
Ovat tyypiltään hartauskirjoja.
Näin sitä mennään pikkuhiljaa täällä sairastuvalla, välillä innostun lukemaan lehtiä, välillä otan jopa käsityön käteeni.
Nyt jaksan jo paremmin piipahtaa teitä moikkaamassa.
Ensi viikolla on taas olo parempi, ja tikit saa pois, nekin
lakkaavat kiristämästä.
Hyvää viikonloppua teille kaikille.
maanantai 10. lokakuuta 2016
YKSI PÄIVÄ.
Yksi päivä, mitenkä se menee sairaalassa. !!???
Minä nukkua pussutin kuin pikku possu pahnoissa, kun aamulääkkeet tuotiin yöpöydälleni.
Siihenpä heräsin kun hoitajatäti/setä huuteli huomenia, ja toi aamiaislautasen pöydälleni.
Valot täysillä päälle ja kyllä unihiekka kutitti silmiä ja tuntui että kaikki paikat olivat vielä tukossa.
Yleensä käyn pesulla ja tiputtelen silmiini tippoja, ja otan varahampaani=purentakiskot pois.
Ei muuta kuin kaikki nämä toimenpiteet vain omassa sängyssä, ja vesihuuhtelu suussa.
Olen niin monta kertaa ollut sairaalassa, että olen ottanut Piltti purkin omena sosetta mukaani, kun puuroon en käytä maitoa.
Se säilyy hyvin laatikossa seuraavaa aamua varten.
Minä juon kahvini tosi tosi laihana, ja ette usko kuinka ihania hoitajat olivat.
Eka aamuna, mieshoitaja, sanoi että hän tekee juuri sellaista kahvia kuin rouva haluaa.
Niin sain hyvänmakuisen kahvin.
Tämä kuva on otettu kotona.
Aamusuihkuun halusin mennä, ja lupasin pärjätä yksin.
Hiukset pesin, ja itseni, ja tietenkin tossa tohinassa putosivat
shamppoopullo ensin, jotenkin keplottelin sen sieltä ylös.
Kumartua ei saanut vielä tuossa vaiheessa.
Ja mitä vielä hoitoainepullo putos kans, senkin sain jotenkin puolikumarassa otettua käteeni.
Sen jälkeen viskasin ne lähelle ulko-ovea etteivät vain enään vierähtäneet mua lähelle.
Sain huuhdeltua ja pestyä itseni, niin kuului varovainen: kop, kop.....nuori komea mieshoitaja kyseli tarvinko apua.
Ei sitä tässä iässä enään hävennyt rintojaan jotka olivat jääneet mankelin runttaamaksi, eikä ylimääräisiä rasvamakkaroitaan.......
................ainut toive oli HELP !!!!!
Hoitaja oli heti kuivaamassa selkääni, jalkojani, ja kyseli ovatko
rinnan aluset kuivat............minä puolipökkyrässä............on, on, kuivailin niitä ekaksi, koska tiedän ettei sinne tartte jäädä yhtään vettä. Muuten menevät rikki ja lonkkaproteesileikkauksessa tuollaisia ei saa tulla.
Kyllä siinä hoitajalla vipinää riitti, kun tämän mumman kuivas ja puki kaikki päälleni.
Tuumas vain että nopsaan täältä kopista ulos ja äkkiä sänkyyn !!!
Huoooooh huokaisin piiiitkäääään, ja hoitajan ilme oli tyytyväinen, kun sai minut sänkyyni lepoasentoon.
Hän tuumas ettei tässä vaiheessa saa kaatua lattialle, koska leikkauksesta oli vasta niin vähän aikaa.
Siinä on kuulemma siisti haava, ton sisällä on keinonivel, jossa päässä on kuppi ja sitä vastakkaisella puolella on pallonivel.
Rautaa, titaania, keramiikkaa siis noista jotakin on jokin osa.
Onneksi olo helpottui ja lepäilin ja jumpparikin kävi katsomassa mitä apuvälinetarvikkeita tarviksen ja antoi jumppaohjeet.
Joita jo siinä kävimme läpi.
Lounas tuotiin n. 12.00 eipä siinä vielä kova nälkä ollut, mutta jotakin piti yrittää syödä.
Minulla oli oikein mukava kaveri huoneessa, jotenka kyllä meillä aika riensi hyvin.
Iltapäivällä sai itse hakea kahvia, tai jos ei jaksanut, niin se tuotiin.
Pakko oli yrittää juoda, vaikka en niin kova kahvi-ihminen ole.
Ajattelin, että maha toimis paremmin, kun tuota myrkkyä lykkäis sisään.
Hoitajat kävit kuumetta mittaamassa, antamassa lääkkeitä, todella hyvin meistä huolehdettiin.
Taas oli ruoka-aika, salaatti ja leipä menivät hyvin alas, ja jälkkärikin, mutta koko potut vähän töyttäisivät.
Lihaa/kanaa/kalaa yritin napsia pieninä annoksina.
Siinä oli meidän kummankin kaapit. Väri pikkasen heijastaa väärin, ei siis ollut oranssia.
Jossakin vaiheessa taas tultiin kysymään onko kaikki ok !! tarvitaanko mitään, tuovatko he jotakin ??
Mitään ei puuttunut.......telkkari oli omassa huoneessa.
Oveamme vastapäätä käytävällä oli tällainen kaunis kynttilä lyhty.
Iltapalaksi tuli leipä+kananmuna+tee ja sai vielä viilinkin jos halusi.
Iltalääkkeet annettiin jossakin 20,00 paikkeilla ja minä nappasin ne kerralla kaikki kurkkuun ja vesi perään.
Ei ihme että mua alkoi väsyttämään jo 21.00 ja hädin tuskin sain pikkupesun suoritettua niin mua NukkuMasa jo kutsui luokseen.
Kotona ei koskaan ole nukuttanut tuohon aikaan, kait ne pillerit olivat sen verran voimakkaita ja vielä väsytti toi leikkauskin.
Hyvä kun jaksoin sanoa yöhoitajalle: Hyvää yötä, kun multa sammui päässäni lamppu ja sängyn lamppu oli jo aikoja sitten hiipunut uniasentoon.
Näin päivä meni joutuisaan, nukuttiin, syötiin, juotiin, nukuttiin,
syötiin, nukuttiin, käpsyteltiin roollaattorin avulla huoneessa, ja jossakin välissä tuli lääkekoktaili, ja taas nukuttiin aamuun asti.
Tein minä tätäkin muutaman kerroksen............loput jätin suosisti kotiin.
Tällainen oli yksi päivä sairaalassa, eipä aika pitkäksi tullut,
kun jo lauantaina paaritaxi haki minut kotiin, jossa odotti
oma rakkaani sekä oma sänky.
Se oli vaan niin hullua, kun piti mennä eripäin nukkumaan.
Terveellä jalalla piti laskeutua sänkyyn, joten tyyny nakattiin jalkopäähän ja ylimääräinen pieni pöytä sinne, johonka laitoin kaikki tykötarpeet.
Isäntä on minua tässä passannut, laittanut sukat jalkaani, nostanut kaikki mitkä käsistäni olen pudottanut lattialle.
Näin se on mennyt, minusta suht hyvin, mutta nyt mielelläni menen sänkyyni.
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
TOIPILAS.
Tiistaina menin iltapäivällä sairaalaan.
Olin eri kokeissa ja haastatteluissa.
Osastolle minut siirreettiin n. 15.00 Siellä oli aivan uudet tilat,
otettu puolilta päivin vasta käyttöön.
Kyllä huone on iso, meitä oli vain kaksi henkeä siinä.
Siinä minun petini ja apuväliineeni.
Oveltamme käytävälle kuvaa.
Vielä silloin tiistaina jaksoin kierrellä käytävillä
ja napsein muutaman kuvan.
Tähän meille tuotiin kahvit+nisut joka iltapäivä.
Keskiviikkona minut vietiin leikkuriin.
Parin tunnin kuluttua siirreettiin heräämöön.
Jossa jouduinkin olemaan melko kauan, selkäydinpuudutusaine
ei suostunutkaan lähtemään pois.
Jopa siellä heräämössä jo nostivat sängyn vierelle seisomaan.
Katsoivat että jalat ottavat vastaan.
Ei ollut huono olla, väsytti vain aika paljon.
Osastolle minut vietiin kello 18-19 välillä.
Keittoruoka maistui kumman hyvältä, ei pyörryttänyt eikä oksettanut.
Nukkumisessa se aika meni, yön vielä nukuin todella hyvin.
Autoittavat käytännön asioissa, olivat ystävällistä henkilökuntaa.
Nyt olen kotona, huilaan, nukun ja syön välillä.
Pieni postaus teille, nyt menen jälleen makuuasentoon.
Koko painolla ei saa vielä liikkua, ääriasentoja on vältettävä.
maanantai 3. lokakuuta 2016
LINNUILLE KELPAA VAIKKA MIKÄ !!!
On noi linnut kummallisia, meillä on koristeomenapuu ihan lähellä
sisäänkäyntiä ja tätä pientä verantaa.
Niin eipä niille kelpaa näin komeat omenat, nuo mustat ovat viimevuotisia, eivät syöneet talven aikana niitäkään.
Yleensä tilhiparvi pöhähtää puuhun ja hetki menee niin omenat
ovat paremmassa tallessa.
Mutta kaikkia niiden pitää kokeilla syödä, noppivat nokallaan
jäljen ne jättävät, mutta ei ole kelvannut kuitenkaan
syödä niitä.
Näistä nyppivät kaikki sammaleet pois ja yrittävät omppuja
syödä, mutta eivät kelvanneet, olivat vain pudottaneet
verrannan lattialle.
Tämän ostin Keskiseltä, ja tätä taas olivat hakanneet
nokallaan pieniä reikiä.
Näkyi valkoinen styroksi,,,,,,käänsin toista päin,
ettei ne valkoiset pilkut näkyisi.
Tämäkin on Keskiseltä, tää oli seuraavaksi vuorossa,
pikkuisia valkoisia reikiä tuolla takana.
Tätä eivät olleet nyppineet, panin kiviä painoksi, kun nuo
ovat niin kevyitä, tuulihan lennättäis alta aikayksikön
ne pitkin pihaa.
Tässä koko komistus :) :) piti vuorata nuo vaahteran
lehdet kivillä. Hyvä kun sain kaksi lehteä paikoilleen,
niin niistä toinen lähti jo lentämään.
Vois vaikka leikkiä, että tässä on japanilainen
asetelma, kun siellä on kivi yksi elementti.
Mä vain suojelin noiden lehtien lentämistä tolla
kivipainolla.
Tämän ostin myös Keskisen pihasta, tässä on vain yksi, mutta on
kivasti kaksivärinen, kuten amppelissakin:
Tämän enkelin ostin Keskiseltä, sen panin tuonna
gallunan keskelle.
Lisää pallovaloja, ne laitoin maljaan:
Näissä on ledivalot, ihan pistokkeesen laitettavat,
mutta ei ole katkaisijaa.
Tässä en sitä tarvitsekaan, kun pistoke on heti
tuolla maljan takana.
Innostuin tekemään joulukortteja lisää, taitaa olla
jo kasassa yli 80 kpl.
Ostin joitakin askartelu tarvikkeita Keskiseltä.
Lähinnä erilaisia teippejä, koroketyynyjä, helmiäisnauhaa,
tekstejä ja kuvia.
Korttipohjat olen ostanut Seinäjoen Paperinauhasta, ostan
50 kpl satsin, ja eri kokoisia.
Hyvä kun saa suoraan myymälästä, ettei tartte netin kautta
tilata, tulisivat postarit melko kalliiksi.
Mutta valitettavasti tuokin myymälä loppuu tässä syksymmällä,
kun se on ollut samassa kiinteistössä Anttilan kanssa.
Kaikki me tiedämmekin mitenkä Anttilan kävi.
Seinäjoelta lähti Näpsäkkäkin pois, sekin muuttui netti-
myymäläksi, Tiimari lopetti jo aiemmin, Sinooperi sinne on
hiljan avannut liikkeen.
Tuossa äsken laitoin sairaalakassiani valmiiksi.
Omista lääkkeistä otan mukaan migreenin täsmät, sekä
erilaiset silmätipat, muut luultavasti saan sieltä.
Otan kuitenkin ton rosetin lääkkeineen päivineen
mukaan.
Hygeniatarvikkeet sekä tietysti käsityön että muutaman
sudokutehtävän laitoin kassiini.
Huomenna on ainakin vielä hyvä tehdä jotakin noista,
mutta leikkauksen jälkeen menee muutama päivä ennenkuin
jaksaa ajatellakaan mitään ylimääräistä.
Kuitenkin esim. jumppari antaa ohjeita ja hänen kanssaan
opetellaan sängystä nousu, sinne meneminen, kävely ym
arkipäivän rutiinit.
Ne ovat tässä lähipäivien tavoite mulla.
Postauksissa voi tulla pieni katkos, mutta kirjoittelen
heti kuulumisia, kun vain on mahdollista.
sunnuntai 2. lokakuuta 2016
KIRJOITAN SIITÄ MISTÄ LUPASIN !!!
Lupauksen pitää täyttää, mitä tuli sanottua, tässä tapauksessa
kirjoittaa.
Meillä on todella kaunis ilma, aurinko paistaa, jokirannassa
olevat vaahterat ovat kuin toisia aurinkoja.
Niin siitä mitä ostin Keskiseltä, siis säästin.
Me tuumataan kun sinne mennä, että menemme säästämään.
Mieheltäni joku on kysynyt; onko siellä halpaa, isäntä on sanonut, jos ei halpaa niin ei ainakaan kalliimpaa !!!
Enkä minä sen takia siellä käy, että saisin jotakin halvemmalla.
Käyn sen takia, koska melkein kaikki löytyy saman katon alta.
Vieressä on Pentikin myymälä, Nahkapaikka ja muitakin putiikkeja, on jopa apteekki.
Kun sain kaikki pussit tyhjättyä, niin muhun iski ..............
kummallinen ilmiö.............pölyjen pyyhkimisen inspis.
Tosi tosi harvoin kauppareissun jälkeen iske tollanen juttu.
Tietenkin se vähän innosti, kun halusin lasivitriini kaappiin esille ne tavarat jotka ostin Keskiseltä.
Pölyt ensin luudun kanssa pois, pesin lasihyllyt ja kuivailin toisella liinalla.
Innostuin tuomaan tuolta kätköistäni esille, kotimaista lasia.
No ne vasta olivat pölyisiä, ne piti oikein pestä kunnolla,
vanhalla tavalla, fairya+tiskiharja+pyyheliina kuivaamiseen.
Jotakin vielä olisin löytänyt huvimajasta ja yläkerrasta, mutta ei kaikkia kerralla.
Eikä tuohon hyllyyn olis muuta mahtunutkaan.
Toinen hylly kävi saman operaation läpi, siihen sai jäädä toistaiseksi samat tavarat.
Yhteen hyllyyn laitoin vähän niinkuin olis joulu, mutta ei mitään punaista, ei aivan vielä. Vaikka olen kyllä tosi hätäinen
joulukoristelun suhteen. Mä tykkään kattella joulua ainakin kuukauden.
Tästä lasikuvusta olen haaveillut jo pitempään.
Nyt niitä oli sopivaan hintaan, harmittaa vain etten ostanut
kahta. Jos olis vielä jäljellä, kun menen ennen joulua kyläkaupalle.
Mutta jos ei ole, en sitten tartekkaan sitä :( :(
Nupista roikkui nämä tähdet. Toi enkeli ei kuulunut hintaan.
Takana oleva kristalli pömpeli on ollut mulla, laitoin sisälle kullanvärisen kynttilän.
En toki valkiaa siihen laita, on siellä antamaan vähän väriä.
Jouluksi vois muuttaa enkelin ja kynttilän vaikkapa punaiseksi.
Ton lumimarja oksan laitoin tuoho mukamas piilottamaan, ledinauhan loppupäätä. Eipä tainnut piilotus onnistua ??
Tämän talolyhdyn ostin ja sisälle ledikynttilän. Aika kiva juttu keksitty. Kynttilä oli päältä kuin oikean, vahoineen päivineen.
Näytti olevan aika älykäs kynttilä, palaa 6 tuntia ja sammuu itsekseen.
Tämän paikalle olisin pannut toisen lasikuvun, mutta nyt sen virkaa
saa toimittaa Ikean lyhty+ledikynttilä ja enkelit.
Tuo kynttilä toimii samalla tavalla kuin toi edellinen.
Siinä sitten kokonaisuus. Mä tykkään tosta lasikuvusta, hyvä
ostos, vaikka itse niin sanonkin.
Kiitos niille, joiden plogissa olen nähnyt näitä.
Niin se vain tarttuu, en matki, vaan olen iloinen kun saan
uusia ideoita teiltä, kiitos !!!
Nämä helmisydämet ostin, pläjäytin ne tuohon toistaiseksi.
Katsotaan mikä on niiden lopullinen paikka.
Tämän ostin tuolta kirppikseltä jokin aika sitten, nyt se on kasvanut
jo näin isoksi......mihinkä sen hetken päästä laitan ??
Näin sunnuntai on mennyt jo siihen vaiheeseen, että perunat ovat kiehumassa, laitan uunimakkaraa.
Illalla menemme kyläilemään, mutta nämä linnut ovat olleet meillä kyläilemässä, nyt muuttavat pitkän matkan, lämpöisempiin oloihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)