Reilu viikko sitten lähti isäntä hakemaan tätiänsä etelä Suomesta takaisin synnyinseudulleen, reilu viisikymmentä vuotta hän on ollut poissa.
Vaikka iäkäs täti on, hän on tosi pirteä, järki terävä, kävelemään pääsee ja ulkona rollaattori hyvänä apuna.
Tässä olemme perhekuntana olleet hänelle apuna. On monenmoista järjestelyä, paperihommia, ja asunnossa kaikenmoista pientä touhua.
Iäkkäällä ihmisellä menee oma aikansa kun tottuu ja saa tavaransa omille paikoilleen.
Hänelläkin on kaikki tavallaan uutta, onhan siitä reilu 10 v. kun hän täällä meilläkin päin on ollut.
Hänen ikäluokkansa on melkein kaikki jo haudassa, ja muutama vielä kun elää, eivät ole noin virkeässä kunnossa mitä täti on.
Äsken kävin kuopsuttamassa huvimajan edustan ja siirtelin kaikki kivet pois myös altaalta pois.
Allas on nyt kesäkunnossa.
Kauempana kuuluu jyminä, elikkä ukkostaa. Vähäsen satoi, mutta kyllä maa tosi kuivaa onkin.
Meillä nämä ns. yhteydet kulkevat jonkin matkaa ilmassa. Pitänee laittaa kone kiinni, ettei ukkosherra riko heti uutta konettani.
Huomenna juhlimme kahden YO:n juhlaa. Jotenka se tietää yhtä juhlimista :) !!!
Kait sitä yhden päivän voi juhlia tämän kaiken hulinan jälkeen !
Lukijat
perjantai 31. toukokuuta 2013
sunnuntai 26. toukokuuta 2013
HYTTYSIÄ, LÄMMINTÄ, AURINKOISTA, SIIS KESÄÄÄÄ!
Eilen olimme vanhemman pojan perheen luona.
Miehet yrittävät laittaa veneen moottoria kuntoon. Moottorin nosto onnistui hyvin, mutta sen koe käyttö ei oikein hyvältä kuulostanut.
Osiakin piti välillä lähteä hakemaan. Uskon että siitä vielä merikelpoinen tulee :) !
Pihalla oli kesäinen ilma ilman niitä hyttysiä joita meillä taas on.
Keskimmäinen poika tuli myöskin käymään.
Tässä serkukset yhdessä:
Pari kottiakin olen jossakin välissä väsäillyt:
Miehet yrittävät laittaa veneen moottoria kuntoon. Moottorin nosto onnistui hyvin, mutta sen koe käyttö ei oikein hyvältä kuulostanut.
Osiakin piti välillä lähteä hakemaan. Uskon että siitä vielä merikelpoinen tulee :) !
Pihalla oli kesäinen ilma ilman niitä hyttysiä joita meillä taas on.
Keskimmäinen poika tuli myöskin käymään.
Tässä serkukset yhdessä:
| vanhemmat serkukset. |
| Kattokaa, mä seison :) ! |
| Sisällä, molemmat viihtyivät lelujen parissa. |
| Tässä kortti, Lilyn uudesta sarjasta. |
torstai 23. toukokuuta 2013
MISSÄ OVAT 38 VUOTTA ???
38 VUOTTA sitten oli tosi kaunis ilma. Omenapuut kukkivat!!!
Oli jännitystä ilmassa, kenties ei ruokakaan maittanut tai ei ehtinyt edes ajattelemaan sitä.
Oli paljon muuta ajateltavaa !!!!
Me kaksi astelimme pitkin kirkon käytävää ja hetken kuluttua sanoimme:TAHDON, kumpikin vuorotellen.
Niin meistä tuli rouva ja herra Rajala <3 !!!
Oli se niin hieno kokemus, ettei sitä unohda koskaan !!!
Edelleen jatkamme yhteistä matkaa, rakastaen ja jakamalla kokemukset, surut ja ilot yhdessä Taivaan Isän kanssa ! On ollut turvallista kulkea nämä kaikki vuodet, niin arkielämän huolet ja murheet sekä kaikki ihanat riemuhetket.
Toivon että edelleen saamme kulkea vielä pitkän tovin yhdessä päivästä - kuukauteen- vuoteen- ja ehkä vuosikymmeniin.
Onneksi meidän ei tarvitse tietää mitä elämä tuo tullessaan, ne ovat Jumalan tiedossa.
Meistä näiden vuosien aikana on tullut äiti ja isä kolme kertaa ja samalla kolmen pojan vanhempia.
Jossakin vaiheessa saimme kolme ihanaa miniää!!!
Sitten se kauan odotettu tapahtuma: mumma ja paappa. Reilu viisi vuotta ekaa kertaa, ja sen jälkeen aina tuplaten, puolen vuoden sisällä tulivat kaksi tyttöä, ja sitten neljän kuukauden sisällä tulivat kaksi poikaa <3 !!!!!!!
On tämä elämä oikein varsinaista seikkailua monessa muodossa.
Kuvankin olisin voinut laittaa, mutta sattumoisin se on tuolla pöytäkoneen muistissa ja minä kirjoittelen tätä juttua olkkarissa läppärillä.
Mutta ketä Facessa on, niin sieltä löytyy se kuva, joka tosin ei ole hääkuvamme :) !!!

tiistai 21. toukokuuta 2013
KUKAT KAUNISTAVAT JA KORTIT PIRISTÄVÄT.
Eilen innostuin tekemään kortteja, ja niin tuli uusin Lilyn leimoista käytettyä. On ne vintage-leimat vaan niin ihanat !!!
Mitä te muut pidätte niistä ja oletteko tilanneet itsellenne ?
Tässä korteista kuvasaldoa:
Kun näin on ollut aurinkoisia kesäisiä päiviä, pitihän minun taimikauppaan poiketa!!
Tällainen kukkapainotteinen postaus tänään tiistaina. Ehti vielä tälle päivälle. Kiirettä on pitänyt,
en vaan tiedä mihinkä sillä ajalla on niin kiirus :) ????
Ihanaa kun viimein se kesä on täällä. Tosin mun pääni ei tykkää oikein kovasti tuosta auringosta. Nytkin taas on ollut parina päivänä migreeni. Onneksi on hyvät tabut olemassa.

| Tässä yksi niistä Vintage Lilyn leimoista. Tulee lapsuus mieleen tuosta lepotuolista :) ! |
Kun näin on ollut aurinkoisia kesäisiä päiviä, pitihän minun taimikauppaan poiketa!!
| Tässä uutukainen musta betunia. |
Tällainen kukkapainotteinen postaus tänään tiistaina. Ehti vielä tälle päivälle. Kiirettä on pitänyt,
en vaan tiedä mihinkä sillä ajalla on niin kiirus :) ????
Ihanaa kun viimein se kesä on täällä. Tosin mun pääni ei tykkää oikein kovasti tuosta auringosta. Nytkin taas on ollut parina päivänä migreeni. Onneksi on hyvät tabut olemassa.
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
KESÄISEN LÄMMINTÄ ILMAA, TEKEMISEN TOUHUA.
Eilen innostuin siivoamaan yhtä huonetta täällä alakerrassa. Kävin pari lipaston tavaroita läpi.
Pienen lasivitriini kaapin tyhjensin ja se on oven suussa odottamassa kirppuun pääsyä.
Pari kopallista kaapeista lähti kippoa, ym. lasitavaraa. Olen tässä todennut, että paljon vähemmällä tavaramäärällä tulee hyvin toimeen.
Mitä sitä onkaan aikoinaan tullut kerättyä, turhaa roinaa !!!
Näin kun itsellä tulee ikää enemmän, niin huomaa että kaapitkin pysyvät paremmassa järjestyksessä, kun ei siellä ole niin paljon tilpehööriä.
Vanhaksi minunkin :) piti elää ennenkuin tuo asia päähäni mahtui.
Kait osaltaan tuon oivalluksen on saanut päänuppiinsa mahtumaan, kun omat sairaudet ovat rajoittaneet esim. siivousta.
Ei sen puoleen, vielä löytyis tavaraa jotka ovat ylimääräisenä tuolla kaapissa.
Vielä ne ylimääräiset voivat olla meillä, mutta jos tulisi muutto pienempään asuntoon, niin tooooosi iso läjä poispantavaa olisi :)!!!
Pihalla on nurmikko paikkapaikoin siinä kunnossa että voisi leikata jo.!!! Leikkaajalla on vain muita hommia tuolla pellon puolella, vähän kaikkea pannaan mullan alle, katsotaan kesän mittaan mitä suuhun riittää ja tuleeko yleensä jotakin.
Istuskelin äsken tuossa verannalla lukemassa Reumalehteä, mutta sisälle oli tultava, kun aurinko lämmitti jo liikaa :) :) !!!
Muutama kuva alkukesän kukista pihassamme.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille lukijoilleni !

keskiviikko 15. toukokuuta 2013
HEMMOTTELUA MOMENLAISTA !
Tänään aamulla piti panna tossua tossun eteen.
Keksin aina jotakin tekemistä, mikä ei niin tarpeellista olisi???
No teinpäs sen mitä piti tehdä, ja sitten kiiruhdin kohti ekokampaamo Hiuspuotia.
Oma kampaajani teki minulle värin (luonnon aineilla) ja vähäsen "puhdistettiin" hiuskärkiä.
Taas tuli hyvä, ja seuraavaksi menenkin sitten permikselle juhannus viikolla.
Tukkani on tuntunut todella pitävän näistä luonnon tuotteista.
Toissa päivänä tuli Lilyn tilaus, aivan iiiihaniaaa leimoja. Tilasin ne uudet vintage-poika leimat.
En koko satsia, ei kiinnostanut ihan ne kaikki mallit.
Tänään laittelin EZM:n ja leimailin kuvat niistä, tässä koko komeus:
Nämä kaikki ovat ihania. Tuosta viimeisestä tulee oma lapsuus mieleen, nimittäin tuosta lepolassista:)
Tällaista hemmottelua sain taas kokea, vielä kun ilma on ollut kaunis aurinkoinen !!!

tiistai 14. toukokuuta 2013
ÄITIENPÄIVÄÄ, TERANSSINLAITTOA YM. ULKOILUPUUHIA.
Niin meni äitienpäivä, osa perheestä oli täällä meillä.
Onneksi oli mukavat ilmat, lapset saivat olla pihalla, hiekkalaatikolla ja räpätä veden kanssa.
Nuorin tytöistä oli kuin uitettu koira :) !!!! otti isosta pöntöstä vettä ja tietenkin sitä aina luiskahti pitkin vaatteita, kenties vahingossa??? eihän sitä tahallaan kukaan itseänsä kastele.
Piha-altaamme ei ole vielä puhdistettu, jotenka kroketti mailat saivat uuden tehtävän, niillä kalastettiin "kaloja" !!!
Moskaahan sieltä nousi, oli aina varma saalis.
Vanhin poikani teki minulle (vaimonsa opastuksella) kakun. Tosi hyvä siitä tuli ja eikä ulkonäössäkään ole moittimista.
Lasten riemua sisällä sekä pihalla:
Monet kukat ovat selvästi minulla myöhässä kukkimisen suhteen. Esikot ovat kukassa, mutta narsissit mulla ei ole vielä. Toisaalla meidän markilla kukkivat, kait on sitten lämpöisemmät paikat.??
Onneksi oli mukavat ilmat, lapset saivat olla pihalla, hiekkalaatikolla ja räpätä veden kanssa.
Nuorin tytöistä oli kuin uitettu koira :) !!!! otti isosta pöntöstä vettä ja tietenkin sitä aina luiskahti pitkin vaatteita, kenties vahingossa??? eihän sitä tahallaan kukaan itseänsä kastele.
Piha-altaamme ei ole vielä puhdistettu, jotenka kroketti mailat saivat uuden tehtävän, niillä kalastettiin "kaloja" !!!
Moskaahan sieltä nousi, oli aina varma saalis.
Vanhin poikani teki minulle (vaimonsa opastuksella) kakun. Tosi hyvä siitä tuli ja eikä ulkonäössäkään ole moittimista.
Lasten riemua sisällä sekä pihalla:
| Nuori herra yritti kovasti nousta ylös. Ei aivan vielä onnistunut, mutta huoneesta toiseen liikkuminen onnistui muuten hyvin. |
| Isän vanhat lelut olivat mielenkiintoisia. |
| Hiekkapuuron teko, ehkä taisi tulla myöskin hyvä kakkua:) |
| Sinivuokot ehtivät kukkaan äitienpäiväksi, valkovuokot olivat nupulla. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)