Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste LASTENLAPSET. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LASTENLAPSET. Näytä kaikki tekstit

maanantai 25. kesäkuuta 2018

KOLMELLA PYÖRÄLLÄ !!!










Juhannuksen vietosta tultu kotia, siivottu vaunu, pesty pyykkiä,
ja monenmoista muutakin.



Kotona odotti tällainen kapistus minua.











Tämä on vain poseeraus kuva.

Olen voinut teille mainitakin, että minulla on aikoinaan leikattu
päästä kasvain, joka oli kuulo-tasapaino-kasvohalvaus alueella.


Kuulosta meni n. 60 % vasemmasta korvasta, onneksi oikeassa on
hyvä.
Kuulon menetystä ei koneet voi korvata, jotenka pientä sipatusta
en kuule, ja hirveä meteli ottaa vasempaan korvaan kipeetä.

Konserteissa minulla on tulpat.

Kasvohermoja ei leikkaus kuitenkaan viottanut.

Mutta tasapainoelintä viotti, onneksi ei kovin pahoin.

Voin hyvin ajaa autolla ja siinä ei huomaa mitään ongelmaa,
vaikka päätänsä kääntää nopsaan .








Mutta normipyörällä olen kaatunut kaksi kertaa.
Aika pahoinkin, ekan kerran jälkeen on muisto nilkassa rautalevy+
muttereita ja toisella kerralla meni kylkiluita poikki ja olkavarteen 
tuli repeytymä.
Sitä hoidetaan edelleenkin, myös kotijumpalla.
Näillä näkyvin ei tule leikkausta, enkä kovin helpolla menisikään.
Olen kuullut niin monen leikkauksen epäonnistuvan.



Tää pyörä tilattiin mulle maaliskuussa. Siinä on myös sähköavustus.

Olen nyt harjoitellut ajamista.
Siis totta HARJOITELLUT !!!!


Muuten ei oo mikään helppo ajettava. Vetää helposti väärään suuntaan.
Siinä ei kallistella kuten normi pyörässä.
Jos meinaa mennä liikaa oikealle, sarvista pitää ohjata vasemmalle.

Tätä vois verrata moottoripyörän kyytiin. Ajaja kallistaa oikealle,
munkin pitäis kallistaa samaan suuntaan.
Muuten siitä tulee sellainen jäkätys tunnelma, ja ajaja tuntee sen heti,
on raskas pitää menopeli pystyssä.










Olen ajellut vain muutaman metrin, ihan vain ykkösellä ja ilman
sähköavustusta. 
Eikä se mitään, isäntä on kulkenut mun vierellä koko ajan.

Mä pelästyn heti kun pyörä tahtoo mennä ojan suuntaan.
Hyvät jarrut, ja pyörä ei kaadu vaikka pysähtyisin heti.
Jotenkin sitä vain vaistomaisesti hyppää kyydistä pois.


Monet kerrat on isäntä joutunut tarraamaan sarvista kiinni, etten 
menis ojaan !!!

Polkeminen ei oo vaikeaa, mutta ohjaus on.
En edes tajunnut että se voi olla noin monimutkaista.

Kait se on niin erilainen kuin pyörä millä oon osannut ajaa
lapsesta asti .

Aluksi otti selkää ihan hirveesti. Mä olin kiertoasennossa, vähän kuin 
ostoskärryt joissa on jäkyttävät pyörät.
Kyllä selkä kiittää 😓😓😓  


Käsiä jännitin kans, ranne tuli ihan jäykäksi, ja joka lihas
kipeenä.


Eilen oli ekakerta kokeilut. Kävin pienen lenkin kolmeen kertaan.

Jotenkin ihan vähäsen sain tuntumaan.
Mutta en uskalla vielä lähteä yksin, edes tässä meidän tiellä.
Saatikka jos olis vauhtia liikaa.








Pystyiskin olemaan rennosti, selkä suoras, olisi jännitys pois.

En usko että se mikään ongelma ole enään, kun mun päähäni menis
toi ohjaus.








Poikakin kokeili monta kertaa, ja kerran olivat muksut
kyydissä.

Isäntä kiersi 6 km lenkin, ei ongelmia.


Mulla on ongelmana toi huteruuus/heippaus. Pelko jäänyt
edellisistä kaatumisista.
Kun en täällä sisälläkään pysty edes verhoja laittamaan paikoilleen,
ja monta muutakin asentoa joka huiputtaa .................ja siten helposti
kaadun.


Yhtenä päivänä kastelin ihan rauhallisesti kukkia, ja hiljakseen käänsin
pääni vasemmalle, niin hups keikkaa mä olin maassa.
Se tapahtuu niin äkkiä ettei ehdi reagoida mitenkään.

Tuo kukkien kastelupaikka vaan oli vähän koominen=kamalin,
iso kivi vasemmalla, laatat, oikealla kivireunainen kukkatarha.
No siihen väliin mä kellahdin.
Onneksi siitä päästiin pienillä naarmuilla, revähtänyt olkapään
ei tullut kipeemmäksi mitä oli ennen kompurointia.

Lisäsin vähän jumppakertoja, niin notkistu siitä.


Jotenka tällaista opettelua täällä, ja tää on tosi OPETTELUA !!

Olis niin ihana pyöräillä, mutta jos tän kesän aikana oppisin
ajelemaan yksin niin hyvä olis.
Pakko on opetella ahkerasti, sen verran kallis toi kapistus oli ja
mä tykkäisin pyöräillä, kun kävelykin on vaikeaa ton lonkan/selän
takia.

Pääsis ihailemaan maisemia omalla vauhdillaan, ja jos tulee ylämäki
vastaan niin napista painaa tulee avustus päälle.

Aaaaah mikä ihanuus mua odottaa.









Koskahan mulla on naama noin hymyssä kuin pojalla, joka pääsi
kyydillä.






 

maanantai 13. helmikuuta 2017

ALKAVA VIIKKO !!








Kohta on helmikuukin mennyt, kevättä on ilmassa.

Katolta tuli jäälunta alas kovan kohinan kanssa.

Kyllä on kummallista tämä ilma, 6 astetta lämmintä ja jopa aurinkokin
paistoi, kun tulin fysikaalisesta.

Lauantaina käytiin pojan perheen luona.

Motonettiin tietenkin piti ensiksi poiketa.
Auton joku osa oli tullut ja samalla onneksi voitiin hakea. Onneksi tilaus tuli noin nopsaan.

Istuin autossa ja kattelin ihmisvilinää. Autoja tuli ja lähti pois.
Kyllä tuolla kaupassa käydään asioimassa

Kattelin ja ihmettelin kun autokanta oli älyttömän hyvää.

Mersuja oli useampi, BMW, ym. kalliita autoja.

Sanoin isännälle, millä noita autoja oikein ostetaan, onko kaikilla lainaa 
vai ovatko hyvätuloisia ??
Isäntä tuumas........joo vaikka on kalliita autoja, mutta auton osia tullaan hakemaan :) :) !!!!

Niinpä niin, näyttää kaikkien automerkkien osat rikkoontuvan.


Lapset odottivat meitä ja kaksi paria tähtisilmiä katteli ikkunasta.








Rufus oli lopenväsynyt, aikansa kun pallon perässä juoksenteli !!!


Paapan kanssa piti tutkailla kirjaa.




Tässä häärivät poikani ja miniäni, meille herkkuja.
Tosin herkut olivat miniäni kädenjälkeä.








Keskimmäinen poika tuleekin hiihtolomaviikon lopussa lasten 
kanssa meille.

Onneksi oma flunssani ei ole äitynyt pahempaan suuntaan.

Hieronta teki tosi hyvää. Kaupassa olis pitänyt käydä, mutten en jaksanut, ja vähän vilutti.
Kotiin äkkiä kahvikupposen ääreen.

















Tämän kukan olen onneksi saanut pelastettua, vaikka useita on kuollut tän talven aikana.
Sain tästä alun, ne juurutin vesilasissa ja sen jälkeen panin multaan.
Tätä voi laittaa vaikka kesäkukkien reunoille.
Tässä on hyvin vaatimaton kukka, mutta vihreää antaa mukavasti.



Yksi vihreä norsu kotiutui muutaman vuoden jälkeen meille.
Oli ollut lähetystorikirpussa näytteillä, ns. vihreenä aikan.








Samalta retkeltä kotiutui delfiini sekä malja.













Tuosta maljasta mulla onkin myös ruskea.



Maljakko, joka on kotimaista lasia, tosin en nyt juuri muista
kenen suunnitelma ja mikä tehdas, tää on myös äitini vanha.
Ikää on lähes 50 vuotta. Hyvin on säilynyt, onpahan ollut vain
kaapissa. 







Tuossa lapussa taitaa lukea Riihimäen lasi.
Tää voi olla teille monelle tuttu.


Kyllä maljakkoja mulla on, kun vain olis niitä tulppaaneja :) :)

En vieläkään ole saanut ostettua, mutta jos vaikka tällä viikolla.

Blogeissa olen katsellut, on niin ihastuttavia värejä !!


Näin on maanantai illassa, jospa lähtis syömään.

Taivaanranta ruskottaa mukavasti, pieni hämäryys jo pihalla.

Hyvää alkavaa viikkoa teille jokaiselle, nautitaan auringosta !



 



 

lauantai 6. elokuuta 2016

MISSÄ MUUT OVAT TÄÄLTÄ ???





Missähän muu väki on täältä kun on niin hiljaista ??

Tämä päivä alkoi tohinalla.

Poikani ja hänen vaimonsa lähtivät käymään asuntomessuilla.

Lapset jäivät meille. Ensiksi tuli huuto......äiti älä lähde....ei saa mennä............en halua...........miksi lähdet............mä tuun mukaan...

Ei muuta kuin poika mulle, minä ihan unenpöppöröisenä otin pojan syliini.

Kateltiin mumman puhelimen kuvia.............kas kas kas pojalta alkoi tulla naurua.

Onneksi puhelimessa oli sellaisia kuvia että nauratti ja se itku jäi unholaan.

Minä linkutan vasenta jalkaani edelleen.........lonkan kulumisen takia.

Isäntä lähti moottoripyörällä J:järvelle vanhuksille laulamaan pienen ryhmän kanssa.

Kyllä paapat olivat tykänneet kun näkivät motskareita.

















Sillä välillä mulle piti tulla mieheni sisko avuksi.

Nää lapset on vilkkaita, toinen menee oikealle ja toinen vasemmalle.

Ulkona....yksi sisälle.....toinen jää pihalle ja painelee kadulle.....mukamas hakemaan paappaa !!!!

Just juu kyllä sitä aina keksitään. Syöminen on kans yks show !!!

Paappa tuli kotiin niin hän lupasi laittaa lastenaltaaseen vettä.

Mutta sillä ehdolla että syödään ruoka.

Pojalle oli välillä liian suuri pala.......pikkulillin kynnestä puolet...siinä oli siis liikaa............maitoa...........lisää maito........en tykkää porkkanoista............tilliä........ei ollutkaan hyvää.............
savustettua lohta sentää syötiin............tosin liian suuria paloja.......
mitä on jälkkäriä...................huooooooooh !!!!!

Viimein sain jotakin tenavien suuhun ja itsekin syödyksi ruuan.

Pihalle uimaan............haettiin uikkareita................ei löytynyt............ei muuta kuin alasti......mitä sillä on väliä,,,,,kun ei ole naapureita näkemässä !!!!!!














 ...............paappa vahti...........sai pärskeitä.............kielto.........vielä kerran pärskeitä............mä karjaisin............loppu pärskeet......














 ...............Rufuskin vahti mutta tarpeeksi kaukana pärskeistä.

Sisälle välillä huilaamaan..............lukuhetki............
















 ............koira lopun uupunut.......tenavilla vauhtia riitti.

Ajettiin traktorilla............mun rollaattorilla pääsi nallet ja hiiret kyydillä.............tappelua........kuka saa ensin mennä tuosta ovesta.............sopu hetkeksi......jatkettiin leikkiä..........piirtelyä.........syötiin jätskit............puettiin puhtaat vaatteet.........minä saunaan, huh kun olin hikinen.............ja jalkaa ja lonkkaa särki.

Onneksi kaikki säilyi ehjänä eikä lapsille tullut mitään haaveria, mäkin viimein pääsin jalkaani huiloottamaan.

Niin mitä siitä rauhasta.........tipotiessään............yläkertaan......alakertaan.....kuka pelaa jääkiekkoa..................paappa hae mä piilotan-leikki........
videot päälle...........lastenlauluja ja leikkejä.............mitäs tehtäisiin......mun tyynyt............missä mulle peitto.............korjaa mumma tää auto..............lelut hujan hajan.............komento, lelut koppaan, jee onnistuin saamaan sen jutun selväksi.

Siis ette usko kun oli aika tohinapäivä, puolikuolleena raahauduin saunaan lämmön syleilyyn.

Istuin lauteilla, mietin...............voih voih mikä päivä, väsyttävä, raskas............mutta kuitenki niin suloisia lapsukaisia !!!!!!!!!!

Kait me mummat olemme sellaisia, yli kaiken rakastamme heitä, mutta kun on vähän jo vanhakin ja vielä raihnainen, niin väsyy, ei voi muuta sanoa.













Nakupellejen sukellusnäytös. Kyllä tuli puhtaita lapsukaisia.
Tuli iltapesu samalla tehtyä.
Niin ja iltapalalla oli jo äiti ja iskä tulleet kotiin. 

Eipä kuulunut oikeastaan mitään yläkerrasta, syvä hiljaisuus......siellä nukkui lapset sekä vanhemmat.

Paappa nukahti jo, minä naputtelen vielä koneella.
Mutta pian tämä mumma menee oman kullan kainaloon nukkumaan.

lauantai 30. heinäkuuta 2016

LAPSUUDEN KULTAISET VUODET !!!




Lapsuuden kultaiset vuodet  siivillä rientävät pois........
Alla linkki koko lauluun:



https://www.youtube.com/watch?v=Ujh55Ig1Dx8 




Ihania muistoja kummitädin sekä sedän kotimaisemissa.

He itse ovat jo muutamia vuosia sitten muuttaneet Taivaan kotiin.

Heidän tyttärensä pitää kotitilaa, tosin ilman kotieläimiä, mutta kissa on kaverina.

Meidän koira kun näki kissan, niin peljästy niin sen kokoa, kun oli melkein saman kokoinen kuin meidän Rufus.

Koiramme tuli heti syliin ja pani päänsä minun olkapäätäni vasten ja tärisi.
Minä sitä lohdutin, ettei mitään hätää, vaikka vastassa oli iso kaveri.

Kissasta en saanut kuvaa, kun kuitenkin sekin pelkäsi koiraamme.

Kisuli haisteli meidän jokaisen auton tarkasti, en tiedä merkkasiko jokaisen renkaatkin.

Kuvasikermä kummieni pihapiiristä. Monen vuoden kuluttua oli ihana käydä siellä.

Kaikki rakennukset toivat kivoja muistoja lapsuudestani ja jonkin matkaa myös nuoruudestani.













Siinä heidän kotinsa, tosin minun lapsuudessani ei ollut tuota lisäsiipeä.













Tuota mäkeä tullaan tieltä alas pihaan. Savusauna on ollut tuossa paikassa jo useita vuosia.













Tässä on navetta, yläkerrassa oli kanoja.
Munia sain aina kerätä, mutta minua vähäsen peljätti ne kanat, varsinkin kukko !!!
Lehmiä katsoin vain ovelta, haju oli kaupunkitytön nenään sietämätön :) :)

Minä en koskaan juonut lehmänmaitoa, ainoastaan kaupan maitoa.
 















Tähän tätini pani tonkat kuivumaan.
Nyt sitä koriste kivasti pantu kukkanen ja kenties sangon kansi.
 

 Oli mukava herätä talon yläkerrassa, kun kuului mukavia kotoisia ääniä.
Tonkat kilisivät, kukkokin kiekui, kanat kaakattivat pihalla omassa aitauksessaan.

Minä heräsin yleensä aika myöhään, kun illalla sängyssä lueskelin kirjoja, lähinnä Viisikko-sarja oli mulle mieluinen.
Myöskin Tiina- kirjat olivat lukulistalla.

Serkkuni kanssa käytiin pyörällä kirjastossa.


Hän kysyi, mitähän kirjoja hän lueskeli ???
Sanoin, taisit lukea silloin jo lakikirjoja :) :) !!!!

Meillä on sen verran ikäeroa, hänen lähtiessään lukemaan lakia Turkuun, minä olin vielä nuori tyttönen.















Tämä tuo mieleeni isot saunanlauteet (oikealla oleva ikkuna) ja mahtava pönttökiuas.

Vasemmasta ovesta mentiin sisälle, jossa kananmunia säilytettiin, kunnes iso auto haki ne eteenpäin jakoon.

Sain puhdistaa munia, hienolla hiekkapaperilla.

Kuulemma olin pannut munan koriin ja se onneton lipesi kädestäni......minä tuumasin vain: ups.........onneksi ei mennyt rikki kuin yksi muna :) :)  !!!!!!

Kaukana siitä....alla oli muutamia säröisiä munia, mutta koskaan ei minua siitä huomautettu.













Tämän suulin kummisetäni rakensi minun ollessani nuori neitokainen, se ei ollut lapsuudessani.














Tämä kiikkukin oli minun silmissäni vähän erikoinen, ja minua varoitettiin usein etten laittaisi jalkoja tonne istuimen alle.

Monet jotka tietävät mitenkä tässä kiikutaan, tietävät mitä tarkoitan.

Meillä kotona oli ihan normi kiikku. Senkin takia tämä kiikku oli minulle outo ja hieno silmissäni.

Nyt kiikku on saanut kukkia koristamaan istuimiansa.













Kuuliljat joita olen aina ihaillut.
Nyt yritän niitä kasvattaa omassa tarhassani. Tosin vielä on matkaa tuohon kokoon.













Rappusilla oli kukkia, joista ihailin murattia.
Minä en koskaan saa kasvamaan omia murattejani noin suureksi.

Tämäkin oli pantu keväällä, kuten minäkin panin.
Vaikka minun viisi murattiani pantais yhteen ei siitä tulisi näin tuuheaa, huom....tässä on vain yksi !!!!!


















Eikä se mitään, kun sisälläkin tämä kukka on niin vehmaan näköinen verrattuna omaani.















Tässä myös vehmaan näköinen kukkanen, sekä sen takana.

Kyselin serkultani ohjetta.......kerran viikossa kastelu.......kerran vuodessa suihkuun.

Hm hm.....multa on tuo suihkuun vieminen jäänyt, johtuisiko kukkani vaivaisuudet tuosta ???

















Tässä lisää rehevyyttä........ hänellä on olohuone yleensä talvisin viileämpi kuin toiset huoneet.
Voipi johtua tuo hyvinvointi juuri lämpötilasta.

Mulla taasen ei ole alakerrassa mikään huone viileämpi, tasalämpö mielummin.

Yläkerrassa olisi viileämpää talvisin, kun lapset ei tule perheineen meille, laskemme siellä lämpötilaa.

Siellä voisi minun kukkani tulla reheväksi, mutta taidan tyytyä kukkiini tollaisenaan kun ovat.

Kukas niitä tuolla yläkerrassa katselisi, kun itse asustamme tätä alakertaa.

Mukavat ja mieleenpainuvat arkielämän asiat ovat niitä ihanimpia muistoja.

Sitä ei vain aina tahdo ymmärtää kuin jälkikäteen, että ei jokin hieno juttu ole se mitä muistan, vaan normi arkielämä.

Näitä arkipäivän elämää haluan antaa muistoksi lastenlapsillemme. 

Tässä kuvasikermä ns. arkipäivistämme: