Hellejakso on toistaiseksi ohi, vähäsen on sadellut.
Maa pyytää lisää vettä.
Pilvet seilaavat taivaalla, selvästi ukkospilviä.
Juhannuksen vietimme kahdestaan kotona. Oli kerrassaan mahtavaa saada olla vain.
Siinä kuumuudessa ei tosin olis mitään jaksanut tehdä.
Lättyjä isäntä paisteli, puhelimeen piti välillä puhua, pojat siinä kertoivat omaa
juhannuksen viettoansa.
Näin nämä kuumat päivät menivät, sisällä saimme suht hyvin pidettyä lämmön siedettävä.
Isäntä asensi vanhat rullaverhot ulkopuolelle laseihin ja sisällä sälekaihtimet kiinni
ja joka ikkuna visusti kiinni, kuumalla ajalla.
Viilennyskoneen hankimme, se on keittiön hellan päällä. Siinä oli sopiva tuuletusaukko ulos,
johonka toi pömpelin putki asennettiin.
Illalla panimme sen päälle ja hyvin viilensi olkkarin sekä makkarin.
Yötä emme pitäneet sitä päällä, kyllä se sen verran piti ääntä, että mua olis häirinnyt.
Lubiinit ovat vieraslajike Suomessa, mutta minä tykkään niistä, toin maljakkoonkin sisälle.
Mun sisäkukkani alkoi tekemään isoja lehtiä, kun vaihdoin sen isompaan altakastelevaan ruukkuun.
Näin pian kuukausi vaihtuu heinäkuuksi, katsotaan koska lähdemme vaunureissulle ???
Nyt tosin alkaa mansikka-aika painamaan päälle.