Lukijat

perjantai 26. elokuuta 2022

MEHUSTUSTA, PUUTARHA

 


Mehustuskausi tuli ja meni.

Meille tuli mansikoita paljon vähemmän mitä viime vuonna ja aika pieniä olivat.

Sain kuitenkin n. 50 pussia pakkaseen, mutta eivät ole litran pusseja. 

Laitoin summissa ehkä n. 7-8 dl per pussi.


Mustiaviinimarjoja tuli tosi hyvin, ja vieläkin on puskissa, jospa joku tulis noukkimaan ja tarvitsijoita löytyis. 

Emme itse enään tee mehuja, niitäkin on pakkasessa n. 50 litraa.




Tässä ovat jääkaapissa kylmässä ennekuin isäntä kuskas niitä kahteen eri pakkaseen.


Käytiin myös avoimissa puutarhapäivässä.

Emme käyneet kuin yhdessä puutarhassa, sinne pääsimme pyörällä.










Siinä muutama kuva teille ihailtavaksi. 

En ymmärrä mitenkä joku jaksaa hoitaa noin hienoksi puutarhansa. 

Siis ihailen suuresti ja nostan hattua heille.

13 kommenttia:

  1. Mahtava määrä mehua! Olet ollut ahkera. Hienoja puutarhakuvia.

    VastaaPoista
  2. Upeita puutarhakuvia. Olen ihaillut naapurin upeaa syyshortensiaa. Säilöminen on täällä jäänyt kokonaan, kun ei ole marjoja eikä paikkaa säilykkeille.

    VastaaPoista
  3. OI miten paljon mehuja! Kukkaista viikonloppua sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pitäis flunssa pysyä loitolla ainakin miehelläni joka nää mehut juo.

      Poista
  4. Hieno määrä mehuja niistä saa vaikka kiisseliä talvella. Me olemme myös mehustaneet mutta ei ollenkaan noin paljon mutta olen tehnyt hyydykettä mehusta ja marjoista hilloa. Me emme käyneet missään avoimissa on ollut todella kiireisin vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin käytiin vain yhdessä, kun samalla pääsin pyörälenkille, oli niin lähellä.

      Poista
  5. Paljon mehuja olet saanut. Meillä kävi niin, että räksän pojat ehtivät tyhjentää pensaat putipuhtaiksi vaikka oli pelätinkin laitettu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. enkulinkäsityöt täällä vaan

      Poista
    2. Meillä eivät syöneet edes punaisia, mustat niille ei kelpaa.

      Poista
  6. Siinä on vitamiineja talven varalle - ahkeria olitte ja ilokseni huomasin, että oletjo pyöräilykunnossa - onko mustelmat haalenneet? Kipu ainakin siedettävämpää?
    "Heitän" sinua haasteella, olisipa mukavaa jos innostuisit vastaamaan ja kuvia ei vaadita lainkaan, minä vain sain muisteloni paremmin nykyhetkeen, kun kaivelin vanhat kuvat esille.
    https://repolainenreissaa.blogspot.com/2022/08/24-faktaa-lapsuudesta.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !