Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste AVOIMET PUUTARHAT 2022. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste AVOIMET PUUTARHAT 2022. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. elokuuta 2022

MEHUSTUSTA, PUUTARHA

 


Mehustuskausi tuli ja meni.

Meille tuli mansikoita paljon vähemmän mitä viime vuonna ja aika pieniä olivat.

Sain kuitenkin n. 50 pussia pakkaseen, mutta eivät ole litran pusseja. 

Laitoin summissa ehkä n. 7-8 dl per pussi.


Mustiaviinimarjoja tuli tosi hyvin, ja vieläkin on puskissa, jospa joku tulis noukkimaan ja tarvitsijoita löytyis. 

Emme itse enään tee mehuja, niitäkin on pakkasessa n. 50 litraa.




Tässä ovat jääkaapissa kylmässä ennekuin isäntä kuskas niitä kahteen eri pakkaseen.


Käytiin myös avoimissa puutarhapäivässä.

Emme käyneet kuin yhdessä puutarhassa, sinne pääsimme pyörällä.










Siinä muutama kuva teille ihailtavaksi. 

En ymmärrä mitenkä joku jaksaa hoitaa noin hienoksi puutarhansa. 

Siis ihailen suuresti ja nostan hattua heille.