Lukijat

perjantai 13. elokuuta 2021

IHANAT VÄRIKYLLÄISET MUSTEET.

 



Miettinyt olen jo pidemmän ajan tilata hyviä väripigmenttiä omaavat musteet.

Olen katellut livejä joita on näitä käytetty


Ostin muutaman värin ja kokeilen niitä.

Nyt olen käyttänyt ja tosi tyytyväinen olen.










Nämä jättävät tosi hyvän ja tarkan jäljen. 

Toi nallukkaleiman sain extrana kauppiaalta. Ihana tehdä joulukortteja tuosta leimasta, sopivan kokoinen.





Näitä papereita ostin myöskin. Nuo ekat ovat aivan ihania.


Ehtispä nyt askartelee. Olemme mehustaneet ja niitä on kertynyt 68 l. pakkaseen.

Mansikoita tuli 50 l. ja mehumarjoiksi asti melkein 30 l. Jäivät vain niin pieneksi,

tän kuivuuden takia.


Kuntoutusta olen jatkanut, kävelen joka päivä, sekä pyörälenkin teen illemmalla.


Olimme viikonlopulla parin yön verran vaunureissulla.


Pyykkiä olen pessyt, on ollut lakanapyykkiä, pyyheliina, sekä sekalaista pyykkiä.

Tänään sain onneksi viimeiset kaappiin.

Yhden päivän siivoilin, selkä oli illalla ihan poikki.


Mutta onneksi olen voinut jatkaa tuota kuntoutustani, vaikka joku päivä on ollut 

tosi vaikea kävellä, sisulla ja rauhallisuudella eteenpäin.

Ihanat ilmat ovat hellineet meitä.







Nyt ovat koulut alkaneet ja kaikki lastenlapset ovat kouluissaan.

Tosin yksi koululaisen käsi meni poikki jalkapallopelissä. Eli hänellä on ainakin 4 viikkoa käsi

kipsissä. Onneksi on vasen käsi, saapi sitten oikealla kirjoitaa.

Mutta hän on reipas koululainen ja hyvin sujuu kaikki touhuilu yhdellä kädellä.

10 kommenttia:

  1. Valtava määrä mehuja ja vielä olet jaksanut kävellä, hyvä sinä. Meille ei mehuja tullut. Mustikoita mies on muutaman litran saanut. Tatteja on alkanut nousta eli niitä kuivuriin ja melkein joka ruokaan.
    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä saa juoda mehuja, toivotaan ettei kovin montaa litraa jää ens vuoden satoon saakka.

      Poista
  2. Nuo musteet vaikuttavat tosi laadukkailta. Kauniita papereita.
    Sinullakin on ollut sadonkorjuu- ja muitakin kiireitä ihan kiitettävästi.
    Hissun, kissun hyvä tulee, sanoi isäpuoleni minulle, kun valitin jonkun käyvän hitaasti. Sopii myös kai kuntoiluun.
    Ihanaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Upea pigmentti noissa väreissä ja aivan ihania papereita <3 Tsemppiä sinulle kuntoiluihin ja tsemppiä myös kätensä murtaneelle koululaiselle.
    Ihanaa viikonloppua sinulle Tuija <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kyllä tsemppiä tarvitaan kävelyyn, kun joka päivä sattuu jalkaan. Ei vielä ainakaan ole helpottanut, mutta jos edes vähän kunto nousis.

      Poista
  4. Oottepa saanut paljon mehua! Mukavaa elokuuta sinulle☀️☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on pakkanen täynnä mehuja sekä mansikoita. Hyvää elokuuta myös sinulle.

      Poista
  5. Tääläkin pakkaanen pullisteloo kesän marijoosta ☺
    Mistä ostit nuo musteet, mulla kun olis leimaasimia vaikka kuinka palio. (ostin kun halavalla sain ☺☺)
    Mukavaa loppuviikkoa ja viikonloppua Tuija ♫

    VastaaPoista
  6. Valtavat litramäärät. On mistä ottaa vitamiineja talvella.
    Tsempit kuntoiluun.
    Kauniit on nuo värit.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !