Lukijat

perjantai 27. tammikuuta 2017

VIIKONLOPUN RUOKAOSTOT.








Kävin ruokakaupassa pikapikaa.

Aurinko paistoi niin komeesti, kävelylenkki odotti minua sekä Rufusta.

En oikeastaan kovin paljon tarvinnut ostaa jääkaappiin/pakasteeseen
ruokaa ym.

Koska olemme J:kylässä huomisen sekä sunnuntaipäivän.


Käyn yleensä S-Marketissa, siellä on isompi valikoima sekä minusta myös leikkeet, lihat ja kalat tuoreempia.








Ostin hedelmiä, joita myös vien pojan luo.






Juon wichyä ruokajuomana, tämä on taas vaihteeksi hyvää,
 Trooppiset hedelmät. On aika laihan näköistä, mutta siinä on sopivasti
makua.



Paprikoista nämä suipot ovat hyviä.


 



Saalaatista käytän tätä jääsalaattia, sekä on rapsakkaa ja säilyy
hyvin tuolla pussissa, vaikka on avattuna.
Toki laitan ton pussin päälle ehjän pussukan.

Mä yleensä en tee valmista salaattia meille, vaan laitan kaikki värkit
pöydälle kippoon, ja siitä sitten valikoimme mitä syömme.

Yleensä molemmat syömme melkein kaikkia, minä en syö inkivääriä,
isäntä silppuaa sitä suoraan perunoitten päälle, joskus valkosipuliakin.

Sen mausta sekä hajusta tykkään, pitsaan laitan aina.





Paahtari on yleensä tätä, isäntä syö aamuvellin yhteydessä,
minä innostun joskus päiväkahvin kanssa, mutta aika harvoin.







Tämän perunalimpun valmistaja on Seinäjoella toimivan leipomon 
tuotetta. On siten sitä lähiruokaa !!!

Omaa leipääni ei nyt tarvinnut ostaa, syön Vaasan leipomon tummaa
palaleipää. Sitä normi ruispalaa en pysty syömään, on niin muikeaa
suuhuni, limakalvot ovat herkessä jamassa.






Ostin meidän oman pitäjän paikallisen leipomon voipullia.
Olisin ostanut useamman, mutta ei ollut kuin viisi kipaletta.
Nämä menivät suoraan pakkaseen, sekä nuo leivätkin !!







Maitohyllyltä tuli mukaan pari purkkia maitoa sekä neljä viiliä.






Juustoa ostin yhden pienen palan, sitä näytti olevan jääkaapissa toinenkin pala.








Kinkkua leivän päälle.


Ensi viikolla isäntä savustaa lohta, jotenka oli sopivan kokoinen
pala kalahyllyssä. Laitoin tonkin suoraan pakkaseen.












Nämä olivat heräteostoksia........voileipäkeksit ja appelsiinimarmeladi.

Muistan lapsuudesta nämä olevan mun herkkujani. Niitä sai harvoin,
nytkin taitaa olla useampi vuosi kun olen ostanut.
Mitenkä nämä nyt mun mieleeni juolahti ????

Niin ostinhan mä ittelleni Piltti purkkeja, omena ja päärynä.
Laitan niitä aamupuurooni, tykkään kun ne eivät ole makeita.

Jostakin makeasta piittaa ja jostakin en. hm, hm !!!!






Tän ostin tyystin isännälle. Mä en onneksi en tykkää tästä makeasta.






Mun teki  jo viime viikolla mieli porkkalaatikkoa, eipä ollut kaupan
hyllyllä. Nyt sitä oli kokonaista kaksi kappaletta, ne otin molemmat.

Toisen panin pakkaseen kotona.




Muistin onneksi laittaa lunttilappuuni tämän aineen loppuvan.
Käytän vähäsen joka pyykin yhteydessä.
Paitsi en lakanoiden kanssa enkä pyyhkeiden.
Ne pehmenevät kivasti kun mankeloin.

Näin talvisin on monet vaatteet sähköiset, vetää vaikka leggigset jalasta pois, kauhea suhinakrapina kuuluu, samoin ackrylipuseron kohdalla. Mä en voi käyttää villaa sisältäviä vaatteita, ne kutiavat
mun päällä.




 



Kauppakassit olivat täynnä, ne autoon ja kotiin.

Kotona oli sama edessä, kantaminen sisälle ja tyhjäys !!

On tämä aika rehaamista............hyllyltä-kärryyn-kassahihnalle- kasseihin-autoon-kotona: autosta- keittiöön-jääkaappiin-pakkaseen-
kuivatavarakaappiin-hedelmäkippoihin- tyhjät kassit omaan 
paikkaansa siivouskomeroon- kassakuitin kirjaaminen, huh, huh !!!!!

Käyn yleensä kerran viikossa kaupassa. Jos porukkaa tulee viikonlopuksi niin sitten kaksi kertaa.

Käytän omia kasseja sekä koria. Kait tuo tapa on tullut äitini kautta perinnöksi minulle.

Mutta jos lähden Seinäjoen ruokakauppoihin, niin satavarmasti unohdan ottaa kassit mukaan.

Silloin pitää ostaa muovikassit, tosin käytän niitäkin esim. roskapussina, tai säilytän niissä jotakin.
Tavallaan on tuokin kierrätystä.


Nyt ton rumpan jälkeen, lähdin Rufuksen kanssa lenkille.






Tälläiset maisemat meillä. Lunta sentään on näkyy, kun oikein tarkkaan katselee.
Tie ei aivan ollut niin liukas kuin eilenä, mutta varovasti sitä oli mentävä, samat varustukset kuin eilen.


Tein vähän pitemmän lenkin, kun tuo aurinkokin paistoi niin ihanasti, jopa lämmitti.







Toisessa suunnassa ei näkynyt oikeastaan lunta ollenkaan.


Mutta lenkki tuli tehtyä, kotiin pääsin ilman kaatumati ja Rufus
teki tuplasti kilometrejä, sehän meni ristiin rastiin, eestakaisin.


Kyllä kotona maittoi nukkuminen tai paremmin vois sanoa laiskottelu
sohvan syleilyssä.






Näin alkaa viikonloppu, toivotaan että meidän Jyväskylän matka menisi hyvin.
Saamme nauttia yhteisistä hetkistä.
On niin ikävä poikaa sekä hänen vaimoansa, ihanaa nähdä rakkaitaan.

Hyvää viikonloppua teille kaikille. Nauttikaa auringosta jos se suostuu
paistamaan !!!

12 kommenttia:

  1. Minä käyn kerran tai kaksi kaupassa/viikko ja iana omat kassit mukana. Ja kyllä harmittaa jos ne unohtuu...
    Voi miten vähän lunta...täällä ei tänään oikein näkynyt aurinkoa, kun oli niin sumuista.
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  2. Hyvin tutun kuuloisia ruokaostoksia, sellaisia perustavaroita, joita aina tarvitsee. Minäkin käytän aina omia kangaskasseja, mies ostaa muovikassin, jos käy töistä tullessaan kaupassa. Mukavaa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  3. Itse odotin aikoinani aikaa, jolloin ruokaa tarvitsee ostaa ja valmistaa vain pienelle porukalle. Yllättävän paljon silti kuluu aikaa ja rahaa kauppareissuihin, kun asuu kaukana ja ostaa kerralla pidemmäksi aikaa. Teillä on paljasta maata on näkyvissä melkoisesti. Hienoa reissua Keski-Suomeen. Nauttikaa.

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköisiä nuo voisilmäpullat,nam!
    Savustettu lohi on niin hyvää. Muovikasseissa tulee useinmiten ruoat kotiin kuljetettua. Ostan joskus sellaisen kestokassin, mutta unohdan aina ottaa sen mukaan, kun lähden kauppaan.
    Meillä kanssa asustaa villakoira. Liukkaita ovat lenkit täälläkin.
    Mukavaa vikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  5. Voileipäkeksit olivat minun lapsuudessa välipalaa, jota söin koulun jälkeen, samoin kuin hapankorppuja ja sokerikanelikorppuja. Vaan eivät enää kelvanneet minun lapsilleni. Mukavaa Jyväskylän reissua!

    VastaaPoista
  6. Minä käyn kaksi kertaa viikossa ruokakaupassa.
    Kestokasseja en muista käyttää. Joskus harvoin muistan ottaa mukaan.
    Hyvää viikonloppua sinne!😊

    VastaaPoista
  7. Yhteen aikaa minullakin ennen oli voileipäkeksit minun herkkuja
    Minullakin on aina omat kassit mukana kun menen kauppaa
    Hyvää Jyväskylä matkaa ja viikonloppuja :)

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää ostokset.Itse ostin eilen pakastepullia ja tein laskiaispullia.Nam.Nyt sain laitettua blogisikin listalleni 😊 mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  9. Hyvännäköisiä ostoksia! Meillä käydään kerran viikossa isossa kaupassa ja viikon mittaan haetaan pienet täydennysostokset lähikaupasta. Kivaa lauantaita!

    VastaaPoista
  10. Tutussa kaupassa on hyvä käydä, ei tartte välttämättä ostoslistaakaan kaikista. Onko noita paikkakunnan voisilmäpullia myynnissä meidän kaupassa??

    VastaaPoista
  11. Herkullisen näköisiä voisilmäpullia. Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Olin kyllä lukenut tämän postauksesi, mutta en sen kummemmin ollut kommentoinut:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi !