Lukijat

perjantai 28. maaliskuuta 2014

PYÖRÄILYÄ KAUNIINA PÄIVÄNÄ.

Eilen tein eka pyöräretken, jos sitä nyt voisi sanoa siksi.
Kävin keskustassa viemässä postiin kirjeitä.
Tänään on lähdössä vielä muutama kirppisasia.
Ei muuta kuin pyörän rengas kohti keskustaa. Mutta ensin leivon rahkapiirakan.

Laittelen myös ruokaa siinä samalla. Illemmalla pyöräilemään. Meidän tie on kyllä aika pehmoinen, tuntuu että pyörät vain painuvat syvälle maahan, eikä menisi yhtään eteenpäin.

Innostuin tekemään muutaman kortin, jostakin toi inspis vain nostaa välillä päätänsä.

Pihalle tietenkin pitäis mennä, kun sää sen sallii. Ensi viikolla voi vaikka sataa lunta, mistä sitä tietää. Olisinpa niin hyvä ennustamaan, mä ennustaisin että kevät on alkanut ja toukokuussa alkais kesä.
Se jatkuis elokuun loppuun asti ja syyskuu olisi ihanan raikasta syksyä ja lumi saisi tulla vaikkapa joulukuussa, muttei kovia pakkasia en kaipaile. :) :) !!!!!

Kyllähän tollanen sää mulle kelpais, taitaisi se muillekin kelvata :) ???

Taustapaperi on v.1700 luvun vanhasta virsikirjasta.

Yksi YO-kortti valmistui, pitäisi tehdä vielä pari.
Näin taas on viikonloppu edessä ja kelloja siirretään la-su välisenä yönä kesään päin yhdellä tunnilla.
Siitä sitten pitäisi alkaa kesäkausi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi !