Lukijat
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LETUT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste LETUT. Näytä kaikki tekstit
lauantai 9. maaliskuuta 2019
LETTUJA !!!
Innostuin tekemään pikkulettuja.
Isännän maito oli jo muutaman päivän yli sallitun rajan !!
Mutta ei se mitään hapanta ollut, mutta olis voinut ostaa kahvimaidoksi jo
uuden tölkin. Enhän mä sitä muistanut, enkä oikeastaan ajatellutkaan
maitotölkkiä, kun kävin kaupassa.
Minusta tölkkejä oli useampi jääkaapissa, mutta tällä kertaa silmäni
pettivät, yksi oli tyhjä (muutama lusikallinen maitoa ) toinen olikin mehutölkki.
Siitä lähti mun innostukseni noihin lettuihin.
En malta heittää litraa maitoa pois, tein tosin vain 6 dl taikinan.
Laitoin 3 munaa, voita, sokeria+suolaa, vehnäjauhoja.
En ole aikoihin paistanut lettuja, varsinkaan pieniä sellaisia.
Isäntä on useamman kerran tehnyt vohluja.
Voita tietenkin paistamiseen, mikä sen parempaa.
Muutamia tuli aika tummaksi, ne laitoin isännälle, toi etummainen on minun.
Mä tykkään paksuista ja vaaleista.
Hyvin kävi kaupaksi.
Huomenna lähdemme käymään pojan perheen luona.
Tein Ykköselle ne sukat jotka hän alkuviikosta pyysi tekemään.
Sain kuin sainkin ne valmiiksi, toivottavasti ovat hyvän kokoiset.
Kärjestä jätin päättelemäti, jos vaikka täytyy tehdä pituutta lisää.
Otan puikot+langan mukaan, saan heillä sitten tehdä jatkoa !!!
Sukan päälle tein valepalmikkoa.
Vien miniälleni naistenpäiväkimpun...............mitä nyt vähäsen myöhässä :) :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)