Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste HAUTAUSMAAN KUKAT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste HAUTAUSMAAN KUKAT. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. lokakuuta 2018

ENNEN HALLAA.




Onneksi ehdein käymään hautausmaalla kuvaamassa,
ennenkuin pakkaset tulivat oikein kunnolla.

Yleensä haudoilla on laitettu kukkia, jotka ovat melko hallan arkoja.






Yleiskuvaa meidän sukuhaudasta katsottuna.









Kyllä oli komean punaista, hopealehti sopi hyvin kukkapenkin reunaan.
Onneksi se säilyy vaikka tulisi vähän pakkasta.



Kiertelin rauhassa ns. vanhaa puolta, kastella ei tarvinnut hautoja, oli sen verran satanut,
että märkyys riitti kukille.






Olin pyörällä liikkeellä, oli mahtava aurinkoinen alkuilta.








Paljon oli valko-puna yhdistelmää.







Sametti ruusut antoivat vaihtelua väreihin sekä erilaisuudellaan.









Jonnekin suvunhaudalle olemme yrittäneet panna kukkia, joita ei tarvis kovin paljon hoitaa.
Lähiomaiset ovat kaikki jo laskettu haudanpoveen, osa haudoista on pantu seurakunnan hoitoon.






Tähän on haudattu kunnan entinen lääkäri vaimonsa kanssa.
Olen paljon kuullut vanhempien ihmisten puhuvan lääkäristä, josta useammat pitivät
kovasti. Kauniisti hoidettu, en tiedä onko kenties omaisista, joka hoitaa vai onko seurakunnan
hoidossa.
En muista koska hän on kuollut, kuvasta en saa selvää. Ei ainakaan minun tänne tullessani,
ei lääkärinä ole ollut Kytilää.






Näin tuli tehtyä pieni kierros Peräseinäjoen hautausmaalla.
Täällä on myös uurnalehto sekä ns. uusi puoli, joka laajennettu meidän täällä asuessamme.




Nyt on monet panneet kynttilälyhdyt paikoilleen sekä kanervat näiden kukkien sijaan.