Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ERILAISIA KORTTEJA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ERILAISIA KORTTEJA. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. maaliskuuta 2023

KUULUMISET.

 


Olen touhuillut yhtä sun toista.

Aina vähän kerralla, ettei selkä tai jalka oo ihan tunnottomat.

Pitää osata jakaa hommiaan.

Laittelen teille kuvia mitä oon tehnyt.




NÄmä ovat minijournaling sivuja 10x9





Tämä on reilun kokoinen kortti.





Nämä kaksi sivuja tein arttikirjaan.



Sukat sain valmiiksi, alla lähemmin kuviota.








Ruusuja sain kun ystäväpariskunta tulivat kylään. Niitä oli niin paljon että sain kahteen maljakkoon.

Tämä sivu on arttikansioon.



Kolme seuraavaa ovat ATC-kortteja, nämä ovat ns. keräyskortteja, näitä vaihdetaan ympäri maailmaa.





Tässä normi onnittelukortit.





Nämä kaksi on miniin etukannet.




Näin mennään kevättä kohti, välillä paistaa aurinko ja välillä sataa räntää.


maanantai 28. syyskuuta 2020

KORTTEJA, MUTTEI VIELÄ JOULUKORTTEJA.

 



Olen kyllä alkanut jo tekemään joulukortteja.

Mutta en ihan niitä vielä näytille tuo. Tein kortteja viime vuodelta jääneistä materiaalista.

No kyllä mä niitä uusiakin olen ostanut, sekä tehnyt kortteja.


Kokeillut vähän uudenlaista. 


Olen harjoitellut korteissa ns. kerroksellisuutta.



Tästä tein ns. helistinkortin. Tuossa ikkunan sisällä on värjättyjä pieniä pyöreitä helmiä







Otin ikkunasta palan pois ja laitoin tilalle asetaattikalvoa, johonka korotin reunat,

kohoteipillä. Kivasti helisee kun heiluttaa korttia, siitä toi nimi.






Tästä kulmasta näkyy vähäsen tuota kerroksellisuutta.






Tähän korttiin tein raameihin ton helistin osan.

Kukat olen leikannut tapetista, en seinästä vaan vanhasta rullasta...... kaapista.


Joskus on hyvä säilyttää jotakin, hm, hm ,,,hm !!!!

Pohja on valmista kuvio riisipaperia.

Kuva on Tim Holz kuvia.



Isäntä teki taikinan, ja paistoi vaihteeksi vohluja. 

Eka kasa on syöty, paistoi kahtena päivänä, tässä on kasa 2.







Aika menee niin nopsaan etten ehdi edes sukkia kutoa.

Voi voi kukahan jää ilman sukkia ??? tänä jouluna !!!


Olen pyöräillyt vielä muutamia kertoja kauppaan ym. asioille.

Kivoja ilmoja on ollut, kaunista ja ihanat värit ovat reunustaneet reittiäni keskustaan.



torstai 19. joulukuuta 2019

JOULUN AIKA NYT.





Edellinen kirjoitus oli kun olin nuori ja notkea ja aikaansaava.

Nyt olen vanha enkä enään niin notkea enkä kovin aikaansaava, mutta joka tapauksessa
joulu tulee meillekin.

Aattopäivän vietämme koko perheenä vanhimman pojan luona.

Nuorin poika ja hänen vaimonsa tulee maanantaina ja on joulun ajan meillä.

Minulla on joulu valmiina, ns. viikkosiivouksen teen lauantaina.


Nykyään ostan kaikki leipomukset ja laatikot valmiina myyjäisistä.


Tosin tänään innostuin leipomaan yhden mustikkapiirakan.

Sillekin oli hyvä syy................pakasteesta löytyi litran purkki mustikoita.................
................viittiskö sanoa ..............vuodelta  2016 !!!!!!!!!!!


Tuumailin että piirakassa se vanhuus ei haittaa.

Pohjan tein normi, mutta vehnäjauhon lisäksi panin kaurahiutaleita.



No samalla siinä väkersin muutaman joulutortun meille kahvipöytään.






Vaikka itse sanonkin, piirakasta tuli superhyvä.
Laitoin tuohon päälle muutaman kananmunan+sokeri+vaniljajauhe.


Tosin sitä ei kuvassa huomaa, enkä maistunutkaan, muuta kuin herkulliselta !!!!


Tein vielä yhden joulukortin, vien sen suklaarasian kera huomenna suoraan
kyseisen henkilön postilootaan.





Käytin palloon sabluunaa, tuputin värin, sekä toisella sabluunalla kohokuviointi päälle.
Joulutervehdys kohojauheella ja lisäksi sharrer-koriste.


Nyt olen tehnyt niistä jännistä koira-kissa-lintu ym. leimoista pari korttia.




Taustalle kohokuviointia sabluunalla+kohojauhe+väri, sekä samoin oikean reunan koristeet.

Tämän tein tänään, ja alimman pari päivää sitten.






Pohjat opettelin tekemään distress ink-musteilla.
Ei vielä oikein tasaista jälkeä tullut.
Taustalle kuusileimalla kuusia, tietenkin hattu ja kaulaliina linnuille.









Samoin tässä tausta kuten edelläkin, kulmiin gessoa+väri, sabluunalla.
Keskelle sabluunalla toi kuvio, tuputin väriä.

Harjoittelu jatkukoon, eiköhän se työ tekijäänsä opeta.


Nyt haluan toivottaa teille ihan jokaiselle


RAUHAISAA JA LÄMMINTÄ JOULUA !





   

                                                       

lauantai 27. heinäkuuta 2019

YHTÄ SUN TOISTA VARSINKIN YHTÄ.







Ilma on ollut helteistä jotenka sisällä olen pysytellyt.

Kukkia olen kastellut, riippupetunia kaatui, paremmin sanottuna pöydän jalka irtos,
ja hups keikkaa siellä se kukka makas.

Kumma kun ei pitkät varret menneet poikki.



Tilasin Facen askartelupuodista itselleni yhden kohokuviointitaskun.



Aiheena oli kallat, ja minusta ne sopi hyvin surukorttiin.







Lisäsin siihen kukkia, pitsin ja tekstin.




Innostuin vielä tekemään muutaman muunkin kortin.










En laittanut ollenkaan kuvaa, vain kukkia, koriste ryppynauhan jossa oli hopeiset
helmet, perhosen sekä hopeiset kulmatarrat.














Kortin pohjaan laitoin kuviopaperin, valkoiseen kartonkiin leimasin orvokkeja+ym.
Nauhaa, puisen kiekuran johonka laitoin glitterliimaa, sekä myös kukkiin, sävel-leimasimella
kuvio ..............tavallaan merkkaa onnentoivotusta.











Tämän kortin suunnittelin pojalle tai miehelle. Laittelin vähän mies-koristeita.
Niitä olikin melko vähän jemmassa, laitoin tilaukseen varsinkin kalastusaiheisia juttuja.












Tämän suunnittelin poika/mies kortiksi, joka harrastaa musiikkia.
Stanssasin nuotit, sekä nuottiavaimen, kukkia tietenkin mukaan.



Kortteilun tiimoilta terkkuja teille kaikille.





maanantai 6. toukokuuta 2019

INNOSTUS ISKI, MUTTA MIHINKÄ ??







Olen laittanut askartelukirppikseen Faceen myyntiin jälleen korttimateriaalia.


Toki jotakin jätän itselleni, osan annoin lastenlapselleni.

Vaikka aion lopettaa korttien teon tässä pikkuhiljaa, niin
tekemisinspis iski minuun. !!!

No nyt sitten istun tuolissani läppäri sylissä, selkäkipuisena.

Jumppasin kuitenkin ensin, että sain pahemmat kohdat pikkusen heltymään.








Ensiksi tein tämän, kun näytti että selkäni kestää vielä tein toisenkin.







Samalla tyylillä........................eikös siinä vauhdissa mennyt kolmaskin................









Tuumailin että pitäis tehdä vielä lapsille kortit, kun heillä on ensi kuussa synttärit.


Olispa ne valmiina, kun kutsu tulee heille !!!








Lunta sataa pyrynä, maakin on vähäsen valkoinen.

Onneksi en ole ostanut yhtään kesäkukkaa, eikä ole huolen häivää niiden puolesta.







keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

INNOSTUS HERÄSI.








Innostuin taas kokeilemaan korttien tekemistä.

Nyt on nuo ilmat kyllä vetäneet mut tonne pyöräilyn pariin.

Tänäänkin kävin n. 8 km lenkin, täytin vaunua tavaroilla.

Loppuviikosta tehdään kahden lastenlasten kanssa pieni retki.



Kortteissa kokeilin ihan pohjan tekoa, elikkä en laittanut 
mitään koristepaperia pohjaksi.





Laitoin kahta väriä, nää on tosin tekstiilivärejä, mutta kokeilinpa
mitenkä se toimi korttipohjassa.





Levitin ihan vanhalla p.kortilla, kun en muuta keksinyt.













Kortin sisälle laitoin orvokkikuvioisen ohkasen paperin,
yläreunaan kukkakuvio sekä 70 v.


 


Väritin kuvan ProMarker tusseilla.  Vähän kosisteita mukaan.





Korttipohja lähemmin kuvattuna.
Annoin kuivua vuorokauden, ennenkuin liimasin kuvat ym.







Näistä materiaaleista aion kasata futispelaajalle kortin.







Kortti kuvan alareunaan panin koristemuruja.
Ikäänkuin kuvaamaan kukka/ruohoa, liima ensin pohjaan.







Valmis pikku futarille kortti, joka tykkää koirista.



Toisenkin 70 v. kortin väsäilin henkilölle joka tykkää käsitöistä.








Täti istuu parvekkeella, jalka leppoisesti kaiteella.



Sit vielä yksi kortti, jolle ei tällä hetkellä ole saajaa.
Tein sen kuitenkin sellaiseksi joka sopii kelle vaan.









Tämän korttipohjana on valmis perhonen.







Tän  kortin tein puutarhuri henkilölle:






Tässä käytin kaksi erileimaa, nainen ja ruoho+linnut.






Tämä on menossa henkilölle joka on nuorekas,
käyttää korkokenkiä........yleensä aina !!



 





Liimasin kenkiin vielä ruusut.
Kassi+ kengät ovat valmiita kuvia.


Siinäpä tän päivän korttipostaus.

Olen jälleen pyöräillyt, ihanaa. Huomenna lähdemme Porin
suuntaan synttäreille.
Teemme vain yhden päivän reissun.